keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kaunistelematon totuus

Yleensä otan blogiin kauniisti rajattuja kuvia ilman epäkohtia.
Tänään päätin näyttää, miltä meillä oikeasti näyttää. Nurmikko on ajamatta, istutusalueet osittain kitkemättä.


Minä en ole saanut itseäni niskasta kiinni ennen kuin eilen. Täti on paahtanut yksinään, minkä on ehtinyt.




Kun rikkakasvit pääsevät suuriksi, tulee kitkentäjätettä valtavasti. Kuivuvia kitkentäjätekasoja on kaikkialla.


Puro lirisee lampeen. Pergolan ympärystä on rehevä ja sen kitkemisessä ei ole kovinkaan suurta työtä. Perennat varjostavat ja peittävät maanpinnan estäen osittain jopa vuohenputken kasvamisen.




Toivon, että näistä kuvista välittyy puutarhan laajuus ja se työmäärä, missä tämän kokoisen puutarhan kanssa liikutaan.


Joka kesä joku kohta jää hunningolle. Tulotien reunus on usein viimeinen hoitoalue. Vaikka järkeväähän se olisi tehdä kuntoon heti aluksi. Siinä se kuitenkin taas rehottaa valtoimenaan ties mitä asiaankuulumatonta.


Tänä vuonna viimeiseksi taitaa jäädä Victorian-luumun puolivarjon perenna-alue.


Mutta kaikki ajallaan. Mitäpä sitä muuta Juhannuksena tekisi kuin riehuisi vuohenputkiviidakossa?




11 kommenttia:

Piparminttu kirjoitti...

Kaunista ja rehevää teillä on silti, vaikka ei olisikaan kaikki ihan vimpan päälle. Itsekin syyllistyn kitkentäjätteiden jättämiseen nurmikolle. Saan siitä aika-ajoin palautetta mieheltäni, jostain syystä se kuulemma hankaloittaa nurmikonleikkuuta :)

Katja kirjoitti...

Tuotahan se on ison pihan kanssa, ei voi millään pitää joka nurkkaa kurissa. Ja sinulla on isot istutusalueet. Toisaalta isot rikat on helppo kitkeä eivätkä tule ihan hevillä takaisin.

Irene kirjoitti...

Pääosin on kyllä ihan siistiä. Jotain pientä suorimista jossakin päin. Suuressa pihassa pitäisi lähes joka päivä tehdä jotakin, jos haluaisi, että kaikki paikat ovat kunnossa. Mutta ihmisellä on niin paljon muutakin tekemistä. Joten on pakko vaan opetella kestämään rikkaruohoja ja rehotusta. Meillä ainakin rehottaa ja paljon.
Sinulla on niin paljon vanhoja kauniita ja reheviä perennoja, joten puutarhasi on valmis. Toki mieli tekee aina tehdä vähän muutoksia.
Mukavaa Juhannusta!

Lisay kirjoitti...

Mina ihailen aina suomalaisten ahkeruutta puutarhoissaan.Asun Israelissa ja taalla puutarhan tekee ja myos hoitaa usein puutarhuri.Itse eivat viitsi tyontaa sormiaan multaan.Mielestani silloin ei siita puutarhasta saa niin nautintoa,vaan "suhde" jaa etaisen kylmaksi...
Itsellani on aivan pieni piha,mutta sinnekin olen saanut jos mita kukkaa ja pensasta mahtumaan ja nautin pihalla ahertamisesta.

Minna kirjoitti...

Olin eilen vieraisilla pikkuruisella ja intiimillä pihalla, ja voi miten siistiä ja kaunista siellä olikaan. Kun tulin kotiin pellon reunaan, melkein huimasi suuri avaruus ja se valtava rikkaruohojen määrä, mikä meillä vallitsee. Puutarhat kuin eri planeetoilta. Vaan ei tässä muu auta kuin käydään taistoon vain, siinähän ne pyhät mukavasti hujahtaa :)

Unknown kirjoitti...

Niin näyttää tutultu, hehtaarin alalla riittäisi kitkettävää ja suurempiakin raivaustöitä päivittäin. Eilen ajoin nurmikon ja niin näyttää yläpiha siistiltä, alapihalla odottaisi monta projektia...Kun jonkun kohdan kimpussa hyörii, toisaalla vuohenputket kasvavat kohisten:)Teen kitkentäjätteistä pikkuhiljaa uusia istutusalueita, kasaan kitkentäkasoja alapihalle "metsäpolun" reunaan, kun kasat ovat tarpeeksi suuria, heitän kompostia tms. sekaan, laitan vanhan räsymaton tai muun peitteen päälle ja annan olla pari vuotta siinä. Maatu mukavasti, multaa tai muuta maata sekaan ja istuttelen yläpihalta jakamiani perennoja "metsäiseen puutarhaani". Hyvin toimii.

Välillä on hyvä ummistaa silmänsä tekemättömiltä töiltä ja nauttia kukkivista, rehevyydestä, tunnelmasta ja vaikka linnunlaulusta. Kaunista teillä on, älä uuvuta itseäsi. Rehevyys ja rikat kuuluvat suureen puutarhaan:)

pioni kirjoitti...

Isossa pihassa on isosti työtä, mutta onpa kyllä paljon kauneuttakin! Onneksi sulla on tuollainen täti-vihreä apuna.
Leppoisaa juhannusta!

vaalean vihreää kirjoitti...

Kuvistaa saa käsitystä puutarhan laajuudesta, mutta silti sen laajuuden hoksaa vasta ihan livenä nähtynä. Suuret on perennapenkit isolla pihalla.
Tajuan kyllä työn määrän, mikä puutarhaanne liittyy. On kuitenkin hyvä nähdä aina näitä realistisia kuvia.

Leena K kirjoitti...

Lisää isoon pihaan vielä hillitön rehevyys niin pääset minun tunnelmiini. Hyvää juhannusta, terveisiä tädille!

Maarit kirjoitti...

Kaikesta huolimatta kaunista! Me kanssa sisaret näemme kauneuden rikkojen välistä. Taitaa omassa penkissä näyttää ihan vastaavan laiselle;) Hyvää juhannusta sinulle!

Maatuska / Selätön puutarhuri kirjoitti...

Tätähän se todellisuus on. Ei saa otettua niitä rajattujakaan kuvia, jos paikkoja ei pidetä kunnossa. Isossa pihassa on työtä jatkuvasti. Rehevää ja kaunista näkyy olevan.