tiistai 12. syyskuuta 2017

Ihan pastaa!

 Koska vapaapäivinäni tuntuu aina satavan, päätin keskittyä mukaviin hommiin sisällä.
Omatekoinen pasta on herkullista ja sen tekeminen mukavaa sekä helppoa.
Pastakone tosin tarvitaan. Kaulimellakin onnistuu, mutta hitaammin ja vaivalloisemmin.


Oma pastakoneeni on italialainen Marcato Atlas 150 ja voin suositella sitä lämpimästi. Sen voi ostaa vaikkapa Clas Ohlsonilta tai toivoa joulupukilta, kuten minä tein.
Siihen on saatavilla vaikka minkälaisia lisäteriä. Peruspaketissa oli fettucine ja taglioliniterä.

 Tarvitset:
3-4 munaa 
(käytän 4, koska omien kanojen munat ovat pienempiä kuin kaupan)
4,5,dl durumvehnäjauhoja
1 tl suolaa
3 tl oliiviöljyä


Itse sötkötin taikinan tuolla lailla pöydällä. Munat, öljy ja suola laitetaan jauhokuoppaan ja sekoitellaan käsin. Taikinaa vaivataan ainakin 10 minuuttia ja siitä tehdään kiinteä pallo. Jauhoja voi lisätä, jos taikina tuntuu kostealta. Pallo saa levätä liinan alla noin puoli tuntia.

Alustamisessa monitoimikone olisi hyvä. Huomaa myös, että munat voi korvata 2 dl:lla vettä.


Levännyttä takina litistellään ja muotoillaan hieman. Koneen säätönupikasta vasemmalta valitaan  kohta 1 ja taikina veivataan koneen läpi. Taikina taitellaan kolmeen osaan ja veivataan vielä pari kertaa rullien läpi kunnes se on noin telan levyinen.


Seuraavaksi säädetään telojen kapeus kohtaan 2 ja veivataan taikina levy(t) läpi kerran. 
Sitten kohtaan kolme ja taas kaikki levyt läpi yhden kerran. Näin jatketaan kunnes pastalevy on halutun ohutta. 


Itse lyhennän levyjä kaulimisvaiheessa saksilla sopivaksi. Lopetin veivaamisen asetukseen 6. Ohkaisuusasteita on tässä koneessa 9.

Sitten vaihdetaan veivi toiseen kohtaan halutulle terälle ja veivataan levyt läpi.
Nauhoja on hyvä nostaa ja hieman kannatella toisella kädellä. Taikinan kosteudesta riippuen voi pasta tarttua mytyssä toisiinsa ikävästi.


Nyt tein kuitenkin itsekin tuommoisia myttyjä. Ne voi keittää juuri tehtyinä tai kuivattaa.


Kone on kuulemma mainio karjalanpiirakoiden kuorien tekoon. Myös pelmeneitä tekisi mieli kokeilla.

Pastataikinan teossa voi hyödyntää myös hyötypuutarhaa. Taikinan voi mainiosti maustaa blenderissä hienonnetuilla yrteillä tai pinaatilla. Valkosipuli, tomaatti ja chili käyvät myös.

Kerron vaikka huomenna, mikä on mun suosikki pastakastike. 

Sadepäivä on ihan pastaa!

5 kommenttia:

Kristiina / Kauniimpaa kuin koskaan kirjoitti...

Näyttääpä hyvältä sun sadepäivän pasta🤗

Kruunuvuokko kirjoitti...

Herkulliselta näyttää.

♥Min Eden♥ kirjoitti...

Voi kiitos tästä ei voinut olla parempi timing. Tyttäreni ja minä puhuttiin tänään jos pastakoneesta, ja että pitäisi hankkia :D
/nina

Sanna Tallgren kirjoitti...

Kannattaa hankkia. Clas Ohlsonilla tuo on vielä edullinenkin. Katsoin, että jossain voi maksaa satasenkin. Pastan teko on tosi kivaa puuhaa..

Päden paja kirjoitti...

Hyvältä näyttää tuo pasta ja varmasti maistuu myös!😍 Vuosiin ei ole tullut pastaa tehtyä tuota pitäisikin taas kokeilla, kiitos reseptistä:)