lauantai 5. joulukuuta 2015

Loviisan joulukodit

Vietin ihastuttavan joulufiilistelypäivän Loviisassa. Loviisan wanhat talot-tapahtuma on laajentunut myös joulun aikaan.(kuvat on otettu puhelimella)


On aika uskomatonta, että ihmiset avaavat kotinsa, laittavat joulun ajoissa ja valmistavat tarjottavia, juttelevat vieraille ja kertovat tarinoita taloista.
Näyttelijä Risto Aaltosen eteisessä on mahtava Philip Morrisin tapetti. Luulen, että haluan sitä johonkin.


 Kuusi, jossa oli vain lintuja oli todella viehättävä.


Pitkänpöydäntalossa kävin kolmatta kertaa. Tunnelma on mahtava ja isäntäväki lämminhenkinen. Talo sekä pihapiiri ovat näkemisen arvoiset. Rouvan keramiikkatyöt ovat sykähdyttäviä ja persoonallisia.




Vackerbackassa on myös upea tunnelma. Pieni koti on sisustettu rohkeasti ja ainutlaatuisesti. Pidän tästä talosta kovasti.




Kuninkaanlammen talo on yksi parhaista kohteista. Pihapiiri, talo ja ulkorakennus tekevät kokonaisuudesta elämyksellisen.


Tämä makuuhuonenäkymä on uudesta kohteesta Villa Ljuvasta.Myös se teki vaikutuksen persoonallisella ja uniikilla ilmeellään. Kaikkialla tunsi itsensä tervetulleeksi.


Nyt istun sohvalla onnellisena siitä, että minulla on Pitkänpöydäntalon koira. Emäntä sanoi, että voin koska tahansa tulla hakemaan sille kaverin, jos se ei yksin pärjää. Saa kuulemma huutaa pihalla, että huhuu, tarvin koiran!!


Menkää ihmeessä Loviisaan. Huomenna tai ensiviikonloppuna!

5 kommenttia:

Maija/Taajamafarmari kirjoitti...

Näyttää siltä että tuolla jos jossain pääsee joulufiilikseen! Tosi hienoja tunnelmakuvia olit saanut.

Maarit kirjoitti...

Wau mitkä fiilikset!

Irene kirjoitti...

Ihana koirakokous!
Mukavaa, että ihmiset päästävät vieraita tunnelmallisiin koteihinsa.
Hauska idea Loviisasta. Muualla ei kait tuollaisia viikonloppuja olekaan.

Minna kirjoitti...

Rakastan tuota pientä kaupunkia ja sen kauniita vanhoja taloja puutarhoineen<3

Anonyymi kirjoitti...

Olisko kuitenkin William Morris :) Tuo toinen taitaa liittyä enemmän tupakkaan kuin tapettiin..