lauantai 31. toukokuuta 2014

Päivän kukkija - Kuolanpioni

Kuolanpioni Paenonia anomala "Lapinpioni" on laajimmalle levinnein pionilaji.



Sen kukinta on aikainen ja kukat nuokkuvat herkkänä alkukesän vihreydessä.








Kuolanpionin luonnonvarainen levinneisyysalue ulottuu Kuolan niemimaalta leveänä vyöhykkeenä Tyynenmeren rannoille saakka.
Kasvi on ikivanha perenna myös Suomessa ja se menestyy mainiosti pohjoisimmassa Lapissa asti. Sitä löytyy monista vanhoista pihapiireistä. Hyvällä paikalla sen korkeus on  noin metri. Lehdet ovat hienoliuskaisemmat kuin kiinanpionilajikkeilla.


Hyvästelemme toukokuun....
On aivan kesä!

perjantai 30. toukokuuta 2014

Susien armoilla - 14 pientä Punahilkkaa


 Yläkertaan johtavan portaikon seinällä on vuosia ollut kollaasi valokuvia ja kehystettyjä postikortteja.
Seinä koki muutoksen innostuttuani klassikkosatu Punahilkan kuvituksista, joihin törmäsin netissä. Luulen, että Pinterest-seuraajani ovat jo huomanneet omituisen mieltymykseni Punahilkkoihin.


Rikon varmasti nyt joitakin tekijänoikeuksia ja teen muita pahuuksia, mutta minä vain tulostin mieleisiäni Punahilkkoja ja kehystin ne seinälle.


Kehystämisessä oleellisinta on mielestäni valkoinen kehyskartonki/aukkopahvi, passepartout kuvan ja kehyksen välissä. Se  antaa kuvalle tilaa ja kuuluu mielestäni kaikenlaiseen kehystämiseen, vaikka kehystäisit vain tulosteita. Kuva, joka alkaa suoraan puukehyksestä ei tule esiin ja saattaa näyttää tunkkaiselta.


Punahilkkojen kuvitukset ovat hurjia. Joissakin kuvissa lapsi on jo suden vatsassa. Kollaasit ovat toimivia, kun teema on sama, vaikka tyylit vaihtelevat. 
En tajunnut, että Punahilkkojen maailma on näin moninainen. En edes uskalla alkaa katselemaan muiden klassikkosatujen kuvituksia.





Valkoisella seinällä Punahilkkojen mustanpuhuva, punaisella tehostettu värimaailma tulee hienosti esiin. Taulut hakevat varmasti vielä pitkään paikkaansa. Seinän maali ei ole enää priimakunnossa ja naulanreikiä on siellä täällä. Ei siis haittaa, jos tauluja pitää siirrellä paremman visuaalisen kokonaisuuden vuoksi.

Pari pikkutaulua sinne vielä sopisi. 
Heti, kun sopiva Punahilkka tulee vastaan.


TIETOA: Satu on lähtöisin 1600-luvun Ranskasta, joskin samantapaisia satuja on ollut jo aiemmin. Ensimmäinen laajalti tunnettu muistiin kirjattu versio on vuodelta 1697 ja Charles Perraultn käsialaa. Nykyisin on tunnetumpi 1800-luvulta peräisin oleva Grimmin veljesten versio, jossa on onnellisempi loppu: Punahilkan syötyään susi menee nukkumaan, ja ohikulkenut puunhakkaaja avaa suden mahan, josta Punahilkka ja isoäiti tulevat ulos vahingoittumattomina.





torstai 29. toukokuuta 2014

Sisällä

Sää on niin kamala, että kitkeminen saa odottaa. 
Meillä kävi eräänä päivänä sanomalehden koti-liitteen toimittaja tekemässä juttua.
Piti itsekin katsoa, että miltä meillä nyt sitten näyttää?




 En juurikaan jaksa keskittyä sisällä tekemiseen puutarha-aikana.






Olen edelleen onnellinen tapettivalinnasta 2012 keittiöremontissa. Ja koko keittiöstä oikeastaan.


Kuten haastattelussa sanoin, kauneus on tärkeintä. Tingin vaikka puhtaudesta ennemmin, kunhan on kaunista. 

Ja ainiin, huomenna minulla on valumuotten irrotuspäivä! Ihan uusia muotteja! Mahtavaa. Lisäksi on luvassa aika kiva ja elämyksellinen työilta! 

Hyvää viimeisen kouluviikon loppua kaikille koululaisille ja opettajille!

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Betonikoukussa

Aiemmin on ollut puhetta laatanvaluhommistani.
No... Ne ovat hieman riistäytyneet käsistä.
Moni on kysellyt, että miten? 
Virtuaalikurssi tässä:

❤ TARVITAAN:
Sekoitusastia, sekoitusvälineet, vettä, hienorakeista sementtilaastia ja muotteja.



Muotteja ei Suomesta oikein saa tai en ole löytänyt.  Olen tilannut omani kahdesta eri paikasta TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.
Muotit ovat suurin investointi näissä puuhissa, sillä Yhdysvalloista postittaminen on kovin kallista. Molempien paikkojen palvelu on ollut erinomaista ja voin lämpimästi suositella niitä. (Edit 2016:  Cultivera Garden myy myös Suomessa)

❤ MUOTIT ÖLJYTÄÄN PYYHKIMÄLLÄ
 VAIKKAPA EDULLISELLA RYPSIÖLJYLLÄ.
Muottien on syytä olla suorassa, ettei laatoista tule vinoja. Pienet, jotka ovat kohokuvioisia eivät edes pysy pystyssä pöydälla vaan laitoin ne reunoistaan lepäämään tuollaisten puurimojen varaan. Vatupassilla hieman vilkaisin, ettei olla ihan vinollaan.


❤  BETONIMASSA SEKOITETAAN HYVIN
Olen käyttänyt paikallisen rautakaupan hienojakoisinta valmista sementtilaastia. Hienompikin kävisi, mutta pidän itse rouheista pinnoista. Teen yhden säkillisen kerrallaan, jolloin työ on kevyempää, joskin valmiita laattoja tulee hitaammin. Muotteja on siis hyvä olla sellainen määrä, että tuon yhden säkillisen niihin saa tuhlattua. Yhteen säkilliseen menee vajaa ämpärillinen vettä.


Valuvaiheessa apuastiat ovat käteviä.  
 TÄYSIÄ MUOTTEJA ON HYVÄ TÄRISTELLÄ.
Silloin ilmakuplat tulevat pois massasta ja valu asettuu muotin koloihin tasaisesti.


 SEINÄLLE TARKOITETTUIHIN LAATTOIHIN UPOTETAAN KOUKUT.
Koukkuja saa valmiinakin, mutta rautalangasta itse vääntelemällä saa yhtä hyviä ellei parempia. On tärkeää, ettei koukku uppoa läpi massasta ja, että sen betonin sisään jäävässä osuudessa on sitä enemmän "tarttumasyheröä", mitä painavampi laatta on. Suojakäsineet ovat mukavat. Sementti kuivattaa käsiä melkoisesti.


Valmista!

  SITTEN ODOTELLAAN
Se on vaikein vaihe minulle koko tässä hommassa. Suosittelen kahden päivän kuivumisaikaa.

 VÄLINEET TÄYTYY PESTÄ HETI JA HUOLELLA.


 KUN VALUT OVAT KUIVUNEET, LAATAT IRROITETAAN VAROVASTI MUOTEISTA.

Astinlaatoista suosikkini on tällä hetkellä Elämänpuu-laatta. 
Garden Moldsin astinlaatat ovat noin 40 x 40 cm kokoisia.
Pienet seinälaatat ovat n. 15 x 15 cm ja siipipari 15 x 24 cm ja
Pyhän Fransiskuksen koristelaatta 24 x 24 cm. 




En ole lainkaan uskonnollinen, mutta monissa muoteissa on uskonnollisia teemoja. Fransiskus Assisilainen on sentään Katolisen kirkon luonnonsuojelun pyhimykseksi nimeämä  ja hänen muistopäivänsä 4.10. on myös kansainvälinen eläintenpäivä. Se siis sopinee valikoimaan. 
 ”Niin kauan kun maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa”, sanoi Fransiskus.



Pidän käsittelemättömän betonin pinnasta ja väristä, vaikka...


 LAATTOJA VOI JATKOKÄSITELLÄ MIELENSÄ MUKAAN
 Itse olen muovisuutta ja kiiltävyyttä vastaan, mutta voihan kukin maalata laattoja haluamallaan tavalla  ja betonimassan värjäysaineitakin on olemassa.

Käytän vesiliukoista sokkelimaalia. Valkoista.
 LAATTA MAALATAAN RONSKISTI KOKONAAN VALKOISEKSI


 KOSTEALLA TISKIRÄTILLÄ PYYHITÄÄN HALUTTU MÄÄRÄ MAALIA POIS.
Tähän tarvitaan kumihanskat, vesiämpäri ja tiskirätti maalin ja pensselin lisäksi.


Vaikka betonipinta onkin hyvä, olen nyt mieltynyt valkoisella pestyihin laattoihin. Astinlaattoja en ole maalannut. Sokkelimaali ei kestä tallauskulutusta todennäköisesti kovin hyvin, 
vaikka ulkomaalia onkin.



Ostin mustaakin sokkelimaalia.


Tämä on niin kivaa, puoliluovaa ja helppoa!

Lisäksi laatat ovat oivia tuliaisia ja lahjoja puutarhaan, miksei sisällekin.

 MIKÄ TEISTÄ ON KIVOIN?
Käsittelemätön, musta vai valkoinen?





torstai 22. toukokuuta 2014

Hetken väri


Toukokuun vihreä on aina yhtä uskomaton. Mikään ei ole parempaa.


Vaaleanpunaisen ja valkoisen värimaailma yhdistettynä raikkaaseen, nuoreen vihreään on parhautta Villissä pihassa.





Iltaisin voi kulkea huokailemassa. Tosin rikkakasvit ovat aivan järkyttävän kasvuvoimasia ja niiden kimppuun on käytävä päivittäisellä urakalla tästä eteenpäin. Huokailuttavat nekin, mutta eri sävyyn.

Sadoista tulppaaneista huolimatta päivän kukkija on Sinikämmen 


"Sinikämmen on varjoperennojen aatelia, joka epäilemättä kuuluu jokaisen varjokasviharrastajan toivelistalle. Se on hidas lisättävä, siksi sitä on ollut myynnissä kohtalaisen vähän. Sinikämmen kukkii kesäkuussa. Kukat ovat laventelinsinisiä. Värisävyissä on suuria eroja: vaihtelua on melko vaaleasta hyvin tummaan. Myös hohtavan valkokukkaista muotoa näkee silloin tällöin. Syksyllä siemenkodissa kehittyy tiivis pakka litteitä siemeniä. Kun siemen varisee maahan niin itäminen käynnistyy jos maata ei kuopsutella. Ensimmäisenä kesänä ei näy mitään. Toisena kesänä tulevat sirkkalehdet esiin. Kolmantena kesänä nousee vain yksi kasvulehti. Jatkokasvu ei ole yhtä hidasta sillä kun kasvulehtiä alkaa olla muutama, ilmaantuu ensimmäinen kukkakin samantien. Sitten muutamassa vuodessa sinikämmenestä kehittyy vahva ja tiivis tupas." TIETO TÄÄLTÄ.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ihana, ihana toukokuu!!


Saniaiset ovat kauneimmillaan kasvunsa alussa.


Niiden kiekurat ovat jotenkin ujoja ja silti reippaita.


Särkynyt sydän aikoo kukkia ihan kohta.





Miten kukaan voi olla sisällä? Miten kukaan voi elää ilman puutarhaa?

Minun pitää elää vielä hetki ilman omia hevosia omassa pihassa.
Loistava maalaussää!


lauantai 17. toukokuuta 2014

Lainalapsi 17 vuotta ❤ ❤ ❤


   


Lainatyttäreni täytti tänään 17 vuotta.
Sen kunniaksi ruokaa...






Kakkua prinsessalle...






ja pihasaunaa.





Koska lapsi on vielä alaikäinen, täytyi tietenkin olla myös kylpyankka.


Ehdinpäs järjestää tyttösynttärit.
Lainatyttäret ovat käteviä. 
Opettavat ratsastamaan, kouluttavat hevosen, osaavat tehdä ruisleipää ja olla ihania!
 Ja mennä valtameren taakse koko kesäksi ...
Ensi vuonna se on täysi-ikäinen.