Näytetään tekstit, joissa on tunniste huhtikuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huhtikuu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Pihapäivä

Mäki on sinivuokkoutunut!


Ne muodostavat värikkään maton muutoin niin värittömään maisemaan.
Osa puutarhasta näyttää silti kauniilta. Vaikkei mikään oikein vielä kasva ja istutusalueet ovat siivoamattomia.


Krookuksetkin loistavat väripilkkuina.


Olin tänään ulkona koko päivän ja se tuntuu nyt kuumotuksena poskipäissä ja ihanana väsymyksenä koko kropassa.
Saatiin aikaan kaikenlaista. Lähinnä pohjustustöitä joillekin projekteille ja siivoamista. Tuosta alapuolen kuvasta on kadonnut laho puuaita. Betonielementin päällä oli noin 120cm lauta-aita vanhan koiratarhan päädyn jäänteenä. Meillä on nyt innovatiivinen suunnitelma tuon betoniaidanteen hyödyntämiseksi. Ellei se toimi, niin on kaivettava ylös tai räjäytettävä koko möykky. Palaamme tähän vielä.



 Sitä ennen on nautittava sinivuokoista ja muistakin hetken kukkijoista.


Kevään vihreä on aivan  nurkan takana.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kevään realiteetit

Talvi on aiheuttanut jonkin verran tuhoa. 
Toivottavasti kasvit ovat selviytyneet ankkatarhaa paremmin.


Olin päättänyt, että romahtaneen ankkatarhan purkaminen on ensimmäinen tehtävä, kun ulkotöihin pääsee. Sen ruma sekasotku on häirinnyt näkymääni puoli talvea. Eilen sain purettua yli puolet. Osa tolpista ja kattoverkosta on vielä kiinni jäässä.

Seuraavaksi on mitattava lasi. Kasvihuone on ilmeisesti roudan vuoksi liikahtanut. Yksi lasi on hajonnut. Tällaista ei ole aiemmin käynytkään, vaikka kasvihuone on ollut paikallaan vuosia.



Perenna-alueet ovat tässä vaiheessa lohduttoman näköisiä. Meillä ei siivota syksyllä. Mikä tarkoittaa hirveitä talkoita kevääksi. Mutta silloin on tietysti enemmän intoakin.


Kukkapenkkeihin ei vielä pääse. 


Piha on järkyttävää kuraa. Olemme kaivaneet sen täyteen ojia ja vesi lirisee tietä pitkin alamäkeen ja piha kuivuu pikkuhiljaa.



Onneksi on aurinkoisia päiviä, jolloin ulkona on mukava työskennellä.
Joko sinä olet päässyt puutarhatöihin?