Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalkkimaalikauppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalkkimaalikauppa. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. kesäkuuta 2017

Kolmas kalkkimaalailu ja operaatio

Ehdin vihdoin kalkkimaaliprojektien pariin. En ymmärrä, miksi olen maalannut talousjakkaran joskus vihreäksi? No, asia oli korjattavissa ja väriksi valikoitui Antique Rose Jean d´Arc Livingin kalkkimaaleista.

Kaksi kerrosta maalia tuli hyvin yhdestä pienestä purkista. Väri on ihanan haalean vaaleanpunainen. Niin vaalea, että miesväki sanoi jakkaraa valkoiseksi. Se on hyvä, sillä luulen vaaleanpunaisten esineiden kohdalla tulevan pian jonkinlainen kiintiö täyteen.



Maalausprojektin seurauksena tapahtui harvinainen operaatio. Vaihdan harvoin huonekalujen paikkoja, mutta keittiöön on kaksi sopivaa järjestystä. Niinpä lapsityövoimaa käyttäen palautin keittiön ensimmäiseen, originaaliin järjestykseensä.

Monta vuotta pöytä oli näin, poikittain.


Pöytä käännettiin ja sohva raahattiin perimmäisen ikkunan edestä ruokapöydän istuimeksi. 


Vain hetken tuntui oudolta. Mieskin sanoi vain "Oho" tullessaan töistä.


Sohvan tilalle jäi tyhjä kohta. Siinä on joskus ollut akvaario. Ennen sitä en muista. Raahasimme vielä lisää. Toimme siihen nojatuolin ruuanlaittajan seuralaiselle. Saas nähdä jääkö se siihen? Nojatuolin tilalle sopisi myös aputaso. Haluaisin löytää sopivan vanhan pöydän tai senkin, josta voisi tuunata pyörällisen aputason.


(Jos ystäväni Henna luet tämän, niin katso! Tuoli vinossa!!??)


Pitää hieman harkita seuraavan kalkkimaalipurkin avaamista. Tulee vielä myllättyä koko talo. Kolme purkkia vielä odottaisi.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Dusty Rose - kalkkimaalia osa 2.

TERVETULOA KESÄKUU!
Tuunailuvire jatkuu. Löysin Instagramista Kalkkimaalikaupan.
Päädyin tilaamaan viikon väriä kokeeksi.

Toimitus oli supernopeaa ja pakettikin suloinen. Pidän siitä, että paketointi on persoonallista. Sisällä oli vielä lappu, että paketoinnissa on käytetty 90%:sti kierrätysmateriaalia.

   

Viikon värinä olis siis tuo Dusty Rose ja koska en viitsinyt tilata vain yhtä, tuli kaverina Antique Rose.


Jeanne d´Arc Living Vintage paint on mielestäni edullista. 5,90€/100ml purkki.


Keltainen ei todellakaan ole minun juttuni. Vaaleanpunainen todellakin on. Yhdellä purkillisella maalasi hienosti tuolin kahteen kertaan ja maalia jäikin hieman johonkin pikkujuttuun. Maalia voi helposti ohentaa tilkalla vettä.


Onhan se ihan karkkituoli, tuolikarkki, candy chair,  eye candy. Eikö?
   


Maalaminen onkin pitkästä aikaa tosi kivaa hommaa. Mitähän maalaisin tuolla toisella?


Tämä ei ollut sponsoroitu postaus. Omilla rahoilla ostettu maali sekä tuoli.