Näytetään tekstit, joissa on tunniste finel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste finel. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

IHANA VALKOINEN

Hei, olen täällä! Kamalia blogitaukoja, mutta ehkä alan palata puutarhabloggareiden kirjoihin jälleen.

Olen varovainen värien käyttäjä ja pidän sisustuksessa paljon valkoisesta.
Tänään minulla kävi kirpputorilla tuuri. Löysin Finelin valkoisen  5 l:n kattilan kympillä. Emali ei ole aivan priimakunnossa, mutta silti! Vanhat savikulhot tarttuvat usein myös mukaan. Varsinkin jos hinta on kohtuullinen, kuten tuolla kivalla kulholla 3 €.





Valkoiset kukat ovat suosikkejani sisällä sekä puutarhassa.


Ja ensimmäiset kukkijat ovatkin nämä ihanat lumikellot.


Kaikista valkoisista asioista en juuri nyt pidä. Lumi ei sula mitenkään. Toivon ensiviikosta lopullista tuhoa lumelle sekä kuivatusta kuralöllölle, joka on vallannut pohjoisen puolen pihan.
Puutarhahan kuivuu etelä-rinteessä vauhdilla. Yritän kuvata kevään edistymisen joka viikko tuosta samasta kohtaa.

KEVÄÄN ETENEMINEN 14.4.2019


Sain myös kauneimmat virpomavitsat ikinä. 
Mukavaa vaalipäivän ja palmusunnuntain iltaa!
Lupaan kunnostautua blogin puolella.