Eläinten kuulumisia hetken valossa

Minulla oli tänään pitkästä aikaa vapaapäivä, jonka vietin kokonaan kotosalla.

Ulkona paistoi aurinko ja ajattelin kuvata puutarhaa.

Kuinka ollakaan päivän lyhyys ei ole ihan sisäistynyt

 vielä ja ihana valo oli ohitse ennen kuin ehdin  kuvausretkelle.

Eläintenhoitoulkoilu on kuitenkin aina rutiineissa, joten otin kameran mukaan. Leuto talvisää on kiva. Kanaset voivat edelleen ulkoilla päivittäin.

Tuo valkomusta kana on rodultaan Wyandotte ja rodusta on tullut suosikkini. Kanat ovat suurikokoisia ja näyttäviä ja luonteeltaan aktiivisia ja fiksun oloisia. Wyandotten edessä on Marans-rotuinen kana, joista en niin kovasti pidä, mutta ne munivat ainoina laumassani hyvin tummanruskeita munia. Tällä hetkellä meillä tosin on ikuisuudelta vaikuttava munintatauko. Kukaan ei muni munan munaa.

Kassua ei huvittanut poseerata. Hänellä onkin Bad hair-day, kuten nyt viime viikkoina joka päivä.  Kassu hankaa harjaansa pihkaa tarhan männyistä ja kosteana harja rastottuu ja solmuttuu tuollasiksi kamaliksi takuiksi, joita saa olla yhtenään avaamassa. Meillä eläimet saavat ulkoilla niin pitkään kuin se on mahdollista. Kylmäveriset hevoset pärjäävät vielä yötkin hyvin ulkona, kun niillä on tuulesuojainen katos. Poni ja hevonen ovatkin kasvattaneet itselleen paksut talviturkit.

Tallihommiin hiippaili osalliseksi myös Matti. Matin äiti Salma taas on keskittynyt tiaisten vaanimiseen lintulaudan lähistöllä, eikä piittaa pätkääkään, että paheksun syvästi moista, kivojen pikkulintujen murhanhimoista kohtelua.

Pihakoirien kuulumiset ovat lähinnä sohvilla makoilua pikaisten ulkoiluiden lomassa. Etenkin jos on yhtään pakkasta tai sataa. Kutsunkin niitä epäpihakoiriksi karkailutaipumuksen ja sohvavilttien kätköissä viihtymisen vuoksi.

                          

Nenä kiinni hevoseen

 Yritetäänpä taas.

Syksy on todenteolla.

Viltit eivät ole enää ulkona.

Niitä voi levitellä takan eteen ja pitää picniciä sisällä.

Edelleen olen neulonut aivan vimmalla. 

Tosin tämä malli saa kohta mennä arkistoon. Neljännet samaa mallikertaa alkavat olla liikaa.

Kauniit ne ovat silti. 

Ajoin eilen aamulla töihin, vaikka minulla oli vapaapäivä. Siis vahingossa. Takaisin ajaessa hieman nauratti ja itkupotkuraivaroitti. Kun herää kuuden jälkeen ja hoitaa eläinlaumansa hirveällä kiireellä otsalamppu päässä ehtiäkseen johonkin, mihin ei pidäkään ehtiä. 50 km suuntaansa. Ainoana aamuna, kun olisi voinut nukkua pitkään syyslomalaisen kanssa. 

Siitä tuli mieleen, että usein saa kuulla, että "Kyllä tässä on työtä" tai "Hirveästi hommaa ja vaivaa!" Siis kun ihmiset saavat tietää, mitä eläimiä meillä on tai käyvät katsomassa puutarhaa tai kotia, joka on vanha suuri kansakoulu.

En ajattele juuri koskaan niin. Hevoset ovat olleet kotona kohta puolitoista vuotta. Se tarkoittaa joka aamuista, iltaista ja päiväistä, joskus öistäkin huolenpitoa. Joskus kun tuulee ja sataa räntää vaakatasossa, voi tuntua hieman hullulta koko homma, mutta muuten positiiviset seikat ylittävät negatiiviset reilusti mennen tullen.

Mistään ei saa niin paljon iloa. Kun voi laittaa nenänsä kiinni hevosen lämpöiseen kaulaan, tuntuu aivan maailman kuningattarelta. Kaikilla se ei varmasti toimi, mutta minä nyt olen sellainen tyttö.

Kai minulla on sisäsyntyinen tarve leikkiä farmaria. 

En edes osaa kertoa, miksi eläinten kanssa eläminen on minusta tärkeää.

Pääsin pitkästä aikaa ratsaillekin. Se oli mahtavaa. Kyse on ollut lähinnä psyykkisestä esteestä. En ole uskaltanut lähteä yksin ratsastamaan. Stressitason hipoessa pilviä ei myöskään saa aikaan mitään ylimääräistä. Eläimet laskevat takuuvarmasti stressitasoa. Ei voi miettiä työasioita, kun keskittyy ratsailla olemiseen. Hevonen vaatii kokonaisvaltaisen läsnäolon.

Kanat ovat toki helpompihoitoisia, mutta omalla tavallaan varsin antoisia myös. Kuvassa on nuori Araucana-kukko Igor Irkoroff. Kanojen touhujen seuraaminen on mielenkiintoista. Ovathan ne hyödyllisiäkin. Munivat ja hoitelevat ruokajätteet.

Tärkeintä on varmasti tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä.

 Ei pidä elää sitku-elämäää vaan nytku.

 Elämä on nyt!

Hetki aikaa puutarhalle

Ihan kesä. Runsaat sateet varmistavat valtavan (vuoheputkien) kasvun

Ajoin ruohoa ensikertaa tänä kesänä. Oikein keräinpussukalla ja vein leikkuutuloksen kanalaan.

On ihanaa, kun omalla pihalla on aina uusia näkymiä.

En ehkä koskaan ole kuvannut pihakalliota. Sen sateista nauttineet sammalet ovat kauniita.

Meidän pihalla on nykyisin myös aina seuraa.

Istuin kanatarhassa kuvailemassa uusia asukkaita. Tämä maaliskuun alussa kuoriutunut nuori Plymouth Rock- kana on yksi suosikeistani.

Kassu oli sitä mieltä, että turha on kanojen kanssa hengailla. 

 Nassu taas löytyi tavalliselta kylilletähyilypaikaltaan.

Nauttikaa tästä vihreästä! Se muuttuu koko ajan.

Hullu kananainen?

 Minusta tulee ehkä isona omituinen kanamuija. Jotkut sanovat, että saatan jo olla. Kanoja meillä on ollut kesästä 2012. Kanat ovat tähän asti kesäisin hautoneet itse muutaman tipusen. Hankimme  pitkän himoitsemisen jälkeen hautomakoneen nyt talvella. Ensisijaisesti siksi, että kanahommat ovat vaan niin kivoja ja toissijaisesti siksi, että kanan ja tipun kyselijöitä on ollut jo kahtena vuotena jonoksi asti.

Se on täysautomaattinen R-Comin King Suro20. Käyttäminen on yksinkertaista ja helppoa. Kunhan erilliselle vesipumpulle riittää vettä ja kääntö laitetaan ajoissa päälle sekä pysäytetään ajallaan, niin kone kaikessa rauhassa askartelee valmiita tipuja 21 vuorokaudessa.

Ensimmäiseen haudontaan meni tosiaan sekalainen setti erirotuisten kanojen munia.

Kuvassa on 4.2. kuoriutuneet ensimmäiset tiput.

Näissä seuraavissa kuvissa tiput ovat 8 päivän ikäisiä. Tipujen kehitys on uskomattoman nopeaa. Meiltä kuoli kuoriutuessa tai sen jälkeen kaksi tipua. Niitä menehtyy aina. Etenkin kanan alla haudottaessa tipukato voi olla aikamoista. Iso osa Araucanan munista oli hedelmöittymättömiä.

Tiput pärjäävät vatsaonteloon vetäytyneen ruskuaispussin ravinnolla pari päivää. Sen jälkeen niille voi tarjota poikasrehua, raejuustoa, keitettyä perunaa ja kananmunaa, pellavarouhetta, kermaviiliä, keitettyä perunaa, salaattia, kurkkua ja kaurahiutaleita sekä tietysti vettä ja hiekkaa. Olen syöttänyt näitä varsin monipuolisesti. Sekoitus, jossa on keitettyä riisiä, kauraa ja ohraa kosteutettuna kananmunalla tai kermaviilillä tuntuu maistuvan erinomaisesti. Sekaan olen lisännyt välillä pellavarouhetta ja vitamiiniseosta.

Tipujen elinehto on lämpö. Minulla oli ensimmäisinä päivina lämpölevy, jonka alle pikkuiset menivät lämmittelemään ja isompaan häkkiin siirryttäessä lämpölamppu. Lisälämpö on tarpeen niin kauan, kunnes tiput ovat sulkautuneet.

Tässä taulu kananmunan kehityksestä valmiiksi tipuseksi. 

Itse läpivalaisin nyt käynnissä olevan koneellisen kuudentena päivänä. Kananmunaa osoitetaan tarkoitukseen myytävällä tai muulla kirkkaalla valolla. Kuudentena päivänä kananmunan sisäpinnalle kehittyneet verisuonet sekä alkion sydän näkyvät.

Seuraavissa kuvissa tiput ovat 16 päivän ikäisiä. Ne näyttävät hupaisilta sulkautumisen alettua todenteolla. Vähän kapisen näköistä sakkia. Sulkautumisen aiheuttaman epäsiisteyden lisäksi ne vielä sotkevat itsensä ruuassa.

Tämä keltainen tipu on Orpington.

Toissapäivänä lisäsin häkkiin pari ortta. Yksi rohkea harjoittelee orrella istumista. Yksi Orpington tipu oli tumma. Nyt en ole ihan varma mikä se niistä on. Se voisi olla tämä orsityyppi.

Tämä iittiläisen kannan maatiaistipu on selvästi kukko. Joukossa on useita kukkoja. Orpingtoneista en oikein saa selvää vielä.

Tämän Maransinkin epäilen olevan kukko. Suurten rotujen tipuissa on selvä ero sirorakenteisempiin maatiaisiin. Jalat ovat jykevät ja ne painavatkin jo paljon enemmän. 

Araucanoja kuoriutui kaksi ja toinen menehtyi muutaman päivän ikäisenä. Toivoisin niin, että tämä yksilö olisi kana. En ole ennen nähnyt tämän väristä tipua. Sen selkä on kauniin harmaa ja siipien kärkisulat valkoiset. On tosi kiva nähdä mitä siitä tulee. Jos se on kukko, niin myyn sen jollekin innokkaalle harrastajalle periyttämään vaaleanvihreitä munia. Pataan tätä tuskin laitetaan.

Tässä yhden Orpingtonin muhkea takalisto. Niiden sulkien värit näyttävät tosi kauniilta.

Tipujen kehitystä ja touhuja on tosi hauska seurata.  Ne syövät ja seurustelevat ja sitten yhtäkkiä. Nukkumatti! Tämä Orpington nukahti seisaalleen kesken kuvaussession.

Hautomakoneessa on siis nyt Sussexin ja Plymouth Rockin munia. Palataan tipuasioihin taas sitten. Haudonnan laskettu aika on 4.3.

Tipuja ja nuorikoita on siis myös myynnissä. Kukot lähtevät varmasti kaikki. Iittiläisiä on tilauksessa ja melkoinen lauma. Yritän ajoittaa yhden haudonnan niin, että tipuja olisi näytillä myös ensikesän Avoimissa puutarhoissa. 

Ps.Arvonta palkinnot ovat lähdössä, älkää hätäilkö!

6 päivää

Kaikille lienee selvää, etten ole värien suuri ystävä (sisustuksessa tai pukeutumisessa). Klaus Haapaniemen kuvitukset kuitenkin osuvat ja uppoavat. Niiden slaavilainen henki tuo mieleen lapsuuden tsekkiläiset piirroselokuvat. Niissä on mahtavaa, mutta silti hienovaraista taian tuntua!

Voi kunpa Haapaniemeltä tilattaisiin kuvitus johonkin klassikkosatuun. Hienona, suurena  kuvateoksena. Ostaisin heti.

Tässä teille uutuusmuki (1kpl) päivän arvontaan, TANSSI.

"Kuvituksen inspiraationa toimi tsekkiläinen ooppera Ovela kettu, joka on surullinen mutta kaunis tarina eläinten ja ihmisten rinnakkaiselosta ja elämän loputtomasta kiertokulusta."

Lainaus TÄÄLTÄ.

Meillähän ei näköjään voi laittaa astiaa lattialle, ilman, että eräät luulevat siitä löytyvän ruokaa.

Arvonnoista hieman vielä. Muistattehan kommentoida jokaista postausta, minkä arvonnassa haluatte olla mukana. Päivän lahja arvotaan siis sen päivän postauksen kommentoijien kesken. Jokaisena päivänä saa ja kannattaa kommentoida.

(Mainitsen postauksessa, mikäli lahja on lahjoitettu minulle arvontaan. Muutoin lahjat ovat itse hankkimiani.)

Laskettu aika piti paikkansa. Eilen illalla ilmestyi tuo särö Marans-munaan. Nyt kuoriutuneita on neljä. Yksi Orpington, Marans ja kaksi iittiläistä. Keltainen on se Orpington. Koneessa on lisää piippaavia munia, joissa on säröjä. Toivon Araucana-vauvan näkevän päivänvalon vielä tänään. Olen huojentunut, että edes muutama tipu tulee. Kissanpennuthan olivat kerran haudonnan keskivaiheilla repineet johdot irti seinästä ja hautomo oli viilentynyt.

Kana-asioita kahdeksantena päivänä

Minulta jäi blogissa esittelemättä se uusi hautomakone.  Nyt ollaan siinä vaiheessa, että laskettu aika on keskiviikkona. Hurjan jännää!

Tämmöinen setti munia siellä on. Kaikista tuskin tulee tipua ja muutaman selvästi kehittymättömän olen läpivalaisun tuloksena poistanut jo. Kuvassa on iconeita, joista voitte katsoa kanarodut. Minusta nuo vihreänturkoosit ovat huikean suloisia. Araucana-kanat munivat tuollaisia, koristemunan näköisiä munia.

Tekisi kamalasti mieli arpoa kana! Muttei ehkä sittenkään... Arvotaan kuitenkin taas sisustuskirja.

Mummo kanasensa ja niin pois päin...

Isäni lauloi minulle pienenä joskus nukkumaan käydessä Mummo kanasensa-laulua, jossa "Metsästä hiipi se hirmuinen kettu, niin viekas ja pitkähäntäinen...."  Pelkäsin ketun hiipimiskohtaa. Muistan vieläkin joidenkin lapsuuden pussilakanoiden kuviot, koska peiton alle täytyi mennä piiloon. 

Meillä kanoja ei ole ajettu niitylle eikä kettu niihin käsiksi pääse. Talvi on kyllä ollut kanojen (ja muidenkin toki) kannalta suopea.  Montaakaan täysin sisälläolopäivää tai -viikkoa ei ole ollut. 

Hermione kurkkii kevätilmaa. 

Minerva on kaunis kana. Iittiläiset ovat yleisesti melko mustia. Minun kanani ovat kahdesta suojeluohjelmassa olevasta paikasta ja silti meillä on paljon eri ruskean sävyisiä ja kirjavia kanoja. Ystäväni iittiläisparvi on kokonaan musta.

 Narcissa Malfoy on ainoa tämän värinen oranssinruskea kana.  Iittiläisissä ei kuitenkaan ole valkoisia tai harmaansävuisiä kanoja. Joitakin valkoisia sulkia toki löytyy. Näin kerran kukon, joka oli musta ja kuin valkoisia helmiä täynnä. Harmi kun kukkoja ei voi olla montaa. Olen luopunut juuri kolmesta. Ne ovat niin komeita.

Johtava kukko Severus Kalkaros vahtii laumaansa tarkasti. Sillä on 16 kanaa ja se tarvitsee laumasta huolehtimiseen kakkoskukko Albuksen apua.  Severus on komea aapiskukon näköinen suuri lintu. Kynnyksellä maisemaa tarkkailee Bellatrix, joka nimestään huolimatta on kesy ja kiltti kana, joka hautoo ja huolehtii jälkikasvustaan mitä parhaiten. Toistaiseksi kukaan ei haudo, vaikka hautomaviettisiä ovat monet muutkin. Monet odottavat tiputuotannon alkua kanojen toivossa. Odotellaan. En halauaisi ostaa hautomakonetta, kun kanan alla kasvavat tiput ovat kanalanpitäjälle niin helppopoitoisia.

Munia kanat sentään muistavat. Tuntuu, että tänä talvena olemme olleet hukkua muniin. Teetätin Villille pihalle oman kennoetiketin.

Pettämätön suunnittelutyö Luhola Graafiumista.