keskiviikko 4. helmikuuta 2015

6 päivää

Kaikille lienee selvää, etten ole värien suuri ystävä (sisustuksessa tai pukeutumisessa). Klaus Haapaniemen kuvitukset kuitenkin osuvat ja uppoavat. Niiden slaavilainen henki tuo mieleen lapsuuden tsekkiläiset piirroselokuvat. Niissä on mahtavaa, mutta silti hienovaraista taian tuntua!
Voi kunpa Haapaniemeltä tilattaisiin kuvitus johonkin klassikkosatuun. Hienona, suurena  kuvateoksena. Ostaisin heti.

Tässä teille uutuusmuki (1kpl) päivän arvontaan, TANSSI.
"Kuvituksen inspiraationa toimi tsekkiläinen ooppera Ovela kettu, joka on surullinen mutta kaunis tarina eläinten ja ihmisten rinnakkaiselosta ja elämän loputtomasta kiertokulusta."
Lainaus TÄÄLTÄ.


Meillähän ei näköjään voi laittaa astiaa lattialle, ilman, että eräät luulevat siitä löytyvän ruokaa.


Arvonnoista hieman vielä. Muistattehan kommentoida jokaista postausta, minkä arvonnassa haluatte olla mukana. Päivän lahja arvotaan siis sen päivän postauksen kommentoijien kesken. Jokaisena päivänä saa ja kannattaa kommentoida.
(Mainitsen postauksessa, mikäli lahja on lahjoitettu minulle arvontaan. Muutoin lahjat ovat itse hankkimiani.)


Laskettu aika piti paikkansa. Eilen illalla ilmestyi tuo särö Marans-munaan. Nyt kuoriutuneita on neljä. Yksi Orpington, Marans ja kaksi iittiläistä. Keltainen on se Orpington. Koneessa on lisää piippaavia munia, joissa on säröjä. Toivon Araucana-vauvan näkevän päivänvalon vielä tänään. Olen huojentunut, että edes muutama tipu tulee. Kissanpennuthan olivat kerran haudonnan keskivaiheilla repineet johdot irti seinästä ja hautomo oli viilentynyt.

52 kommenttia:

Kummitustalon Stella kirjoitti...

Iiiiiiih olen melkoinen Haapaniemi fani (ja värien). Mukana!

Sanna kirjoitti...

Voi nämä mukit on mun lemppareita, tähän arvontaan on pakko osallistua :)

pioni kirjoitti...

Meilläkin kissat nuuskivat kaikki kupit;)
Mukana kauniin mukin arvonnassa.

Jaana kirjoitti...

niin ihana muki sarja :) kovasti oon miettinyt pitäiskö näitäkin keräillä..alkaa olla jo kyllä mukeja meillä aikas paljon..mutta mukana ollaan :)

marliska kirjoitti...

Mukana mukin arvonnassa!

Nonna kirjoitti...

Oi mitä söpöläisiä teille on kuoriutunut!

Eiju kirjoitti...

Mukana tässäkin arvonnassa :). Pikku tipusia...

Aila kirjoitti...

Surullinen tarina ketusta jossa on myös opetus metsänhoitajalle, että elämän jatkumiseen kuuluu aina kuolema.
Arvonnassa mukana.

Teija Hämäläinen kirjoitti...

Taaskin yrittämässä onnea!
hamalainentm@gmail.com

Riitta Jylhä kirjoitti...

Ehdottomasti mukana Haapaniemen mukin arvonnassa.
Kivoja nuo piipittäjät.

Riina kirjoitti...

Oi, mitä tipuja! <3
Mukana arvonnassa tänäänkin.

Maija/Taajamafarmari kirjoitti...

Klaus Haapaniemi on yksi mun suosikeista. Ehdottomasti mukana!

Anonyymi kirjoitti...

Mukana!
mussaka(at)luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

Ihana muki! Mukana ollaan. Anne
annelaukkanen09@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kaunis muki. Arvonnassa mukana. Sofia
chipmunk@hotmail.fi

Anonyymi kirjoitti...

Mukana!!! Ihana muki!!!
Arja
arja.katariina@hotmail.com

TuulaJ kirjoitti...

Ihana muki. Mukana arvonnassa.

Anonyymi kirjoitti...

Onpas kaunis muki!!! Mukana ollaan!
T.jutska
pilkku10@hotmail.fi

Maarit kirjoitti...

Arvonnassa mukana! Onnea äiteelle:D

Ulla kirjoitti...

Miten voi olla olemassa noin kaunis muki. Mukana.

Aru kiina kirjoitti...

Mukana :D On sulla hienot munat eli jo kanat .

Emilie kirjoitti...

ai näitä uutuusmukeja, jee.
Nuo pikkutiput ovat kyllä niin suloisia. Teillä on nyt siellä paljon sirkutusta :)

Mari kirjoitti...

Nuo mukit, ja muutkin sarjan astiat on ihania! Ja niin on myös tiput <3 Mukana taas arvonnassa!

Maria / Kanelia ja kardemummaa kirjoitti...

Oih, tuota mukia olen monesti kaupassa ihaillut. Mutta vielä en ole malttanut ostaan. Mukana arvonnassa siis, ehdottomasti!

Marjorie kirjoitti...

Ihana muki, ihania tipuja :) Mukana arvonnassa!

Saraheinä kirjoitti...

Ihana utelias kuono :) Mukana kauniin mukin arvonnassa!

Köynnösmania kirjoitti...

Ihanat tiput!Mukana

Kerttuli kirjoitti...

Nytpä täytyy osallistua, ihana muki - ja sieviä tipusia!

Ansa-Maria kirjoitti...

Mukaan!

Piia kirjoitti...

Mukaan minäkin. Ihania tipuja 😊

Sara kirjoitti...

Voii rakas lapsesi kyllä tykkäisi tästä mukista :3

Minna kirjoitti...

Jestas siellä ovat tiput kuoriutuneet, voi onnea <3 Mukana kauniin mukin arvonnassa!

KristiinaS kirjoitti...

Just toissapäivänä näin kaupassa tämän uutuussarjan ja ihastuin heti. Tässä on kaikki kohdallaan. En oo innostunut esim Taikasta ollenkaan.Otin muutaman mainoskuvan mukaani jotta voin rauhassa harkita minkä esineen ostaisin. Tämmösen mukin voittaminen olis tosi hieno juttu.

Sari kirjoitti...

Ihana muki! Mukana siis sitä tavoittelemassa. Söpöjä pikku tipuja!

Anonyymi kirjoitti...

Mukaan kivaan arvontaan!
siinatar@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Söpöt tiput!

Mukana mukin arvonnassa.

Merja Kausalasta

Minna kirjoitti...

Ihana, mukana arvonnassa! Kyllä kelpaisi kahvit juoda :)
minnapo1(at)gmail.com

vaalean vihreää kirjoitti...

Mukana arvonnassa.

piikkipaatsama kirjoitti...

Oih, kuinka hieno. Mukana arvonnassa siis :)

Anonyymi kirjoitti...

Juuh,mun ihan lemppari😊Mukana arvonnassa.t.Kyllikki

Irene kirjoitti...

Jännittävää puuhaa tuo hautominen. Toivotaan, että vielä monta kuoriutuu.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana muki, mukana arvonnassa!

Jenni K.

Taru T-A kirjoitti...

Mukana!

Anonyymi kirjoitti...

Mukana ollaan!
Juuri hankin alesta lisää Taikaa...
Satu

Anonyymi kirjoitti...

mukana muki-arvonnassa!
-sartzu kuusaalt

Hiipi kirjoitti...

Haapaniemen kuvitukset ovat jännittäviä, joten totta kai mukaan. Tässä postauksessa huomion riistivät kuitenkin nuo ihanat tipuset <3

Anonyymi kirjoitti...

Mukana.
Mallukka
marja-anneli@luukku.com

Jolana kirjoitti...

Mukana arvonnassa! :)

voilooa@gmail.com

Maaria kirjoitti...

Mukana!
marvu954@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Isoja teemukeja ei voi olla koskaan liikaa. Mukana arvonnassa.
lel.lehto@gmail.com

Ulla kirjoitti...

Niin ihana muki! Mukana tässäkin!
luomansuu(at)gmail.com

Pelaguu kirjoitti...

Oi ei, taisin myöhästyä tästäkin.. :( Niisk! Mielelläni olisin osallistunut tähänkin, en vain jotenkin ole tajunnut että täällä on ihastuttava arvontoja. Harmi!