Tämä aika on merkillinen. Toisaalta kiva ja toisaalta masentava. Puutarhassa kaikki on ikäänkuin mädäntynyt ja näyttää tuhnuiselta ja hieman lohduttomalta. Sisällä voi kuitenkin hyvällä omallatunnolla keskittyä vain kotiin, hyggeilyyn, akkujen lataamiseen.
![]() |
MÄTÄ KUUNLILJARIVI |
![]() |
KASVIHUONEEN SYKSYSISUSTUS IKKUNAN TAKAa |
Aikani on mennyt työssä ja vapaa-ajalla opiskelussa. Muun vapaa-ajan olen pyhittänyt kodista huolehtimiselle ja kiireettömyyden harjoittelulle. Olen tullut aika hyväksi siinä. Olen viettänyt monta vapaapäivää vaihtamatta yöpukua pois, äänikirjoja kuunnellen ja neuloen. Joku voisi sanoa laiskotelen, mutta ei... Raskas työ vaatii raskaan vapaalle asennoitumisen. Yöpukusillaan voi kyllä imuroida, pestä pyykkiä ja joo-o, käydä kaupassakin äkkiä.
Löysin kipsisäkin jämän ja tein jouluisia kipsilaattoja. Aion torstaina viedä niitä Iitin maatilatorille myyntiin betonisten rinnalle. Laattojen teko on ihanaa kotipuuhastelua.
Some on täynnä valitusta säästä. Valittaminen on syvältä.
Leudossa alkutalvessa on paljon hyviä puolia:
Hevoset voivat olla ulkona
Niiden vesi ei jäädy
Kuumaa vettä ei tarvitse kantaa talosta talliin
Suuren talon lämmittäminen ei ole taloudellisesti kohtuutonta
Sormet eivät jäädy, kun virittää ulkovaloja
Ulkona tarkenee tehdä kaikenlaista
Metsästä saa suppilovahveroita
Ei tarvitse huolehtia lumitöistä
Auton ikkunat eivät ole jäässä
Sumu on kaunista auringon noustessa
Pimeys armahtaa eikä kukaan näe laiminlyötyä puutarhaa
Think positive! Life is too short to a be whining bitch!