Näytetään tekstit, joissa on tunniste sinivuokko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sinivuokko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

SINIVUOKKOJEN AIKA

 Pääsiäisen säät ovat todella suosineet puutarhaprojekteja. Olen siivonnut pohjoisnurkkaa ja purkanut lahon, vanhan koiratarhan aidan. Alueelle on suunnitteilla jotakin. En vielä paljasta suunnitelmaa tarkemmin, koska se on vain haavekuva ja hahmotelma ruutupaperilla.


 Ajuruohojoki on selvinnyt talvesta. Vain muutamista savisista salaojaputkista on kuoriutunut ulkokerros pakkasissa. Harson ja havujen alla talvehti myös yksi ruukkumansikka ja purkkirivistö perennoja.


Sinivuokkojen meri on vallannut saunan mäen.


Tässä kuva samasta kohtaa kuin viime viikolla. Lumi on poissa.

KEVÄÄN ETENEMINEN 21.4.2019

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Pihapäivä

Mäki on sinivuokkoutunut!


Ne muodostavat värikkään maton muutoin niin värittömään maisemaan.
Osa puutarhasta näyttää silti kauniilta. Vaikkei mikään oikein vielä kasva ja istutusalueet ovat siivoamattomia.


Krookuksetkin loistavat väripilkkuina.


Olin tänään ulkona koko päivän ja se tuntuu nyt kuumotuksena poskipäissä ja ihanana väsymyksenä koko kropassa.
Saatiin aikaan kaikenlaista. Lähinnä pohjustustöitä joillekin projekteille ja siivoamista. Tuosta alapuolen kuvasta on kadonnut laho puuaita. Betonielementin päällä oli noin 120cm lauta-aita vanhan koiratarhan päädyn jäänteenä. Meillä on nyt innovatiivinen suunnitelma tuon betoniaidanteen hyödyntämiseksi. Ellei se toimi, niin on kaivettava ylös tai räjäytettävä koko möykky. Palaamme tähän vielä.



 Sitä ennen on nautittava sinivuokoista ja muistakin hetken kukkijoista.


Kevään vihreä on aivan  nurkan takana.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Kaikki kukkijat kerralla


Kevät etenee hitaasti. Olisi ihanaa, jos olisi vihreämpää ja lämpimämpää. 
Lupausta on kuitenkin ilmassa. 


Pihan siivoilun lomassa etsin kaikki kukkivat, mitkä löysin.
Valkovuokko on ilokseni levinnyt kunnon mättääksi. Se on tullut sinivuokkojen alueelle itsestään ja monta vuotta niitä oli vain viisi. Nyt en viitsinyt edes laskea.



Skillojen toivoisin leviävän siniseksi kukkamereksi. Pieni lätäkön alku meillä jo onkin.


Kaikkein ilahduttavin löytö oli tämä palloesikko. Palloesikkojen merikään ei olisi hullumpi vaihtoehto. Etenkin, kun ne ovat noin suloisen vaaleanpunaisia.



Pellot ovat vielä harmaita eivätkä kurjetkaan haudo, koska hengailevat vielä parina kaiken aikaa.
Ehkä nekin odottavat.


Tässä on vaarana, että kevät tulee yhdessä yössä jonkun sateen jälkeen ja muuttuu kesäksi. Niin, ettei sitä ehdi tajuamaan. Pitää olla valppaana, ettei se mene ohitse. 
Kuulostipa aivan muumikirjojen lauseelta.