Kerronpa hieman puutarhastani. Villipiha on vanhan kansakoulun suuri piha, josta olen yrittänyt tehdä puutarhaa jo seitsemän kesää. Piha on voimakkaasti viettävä etelärinne, joka on keskeltä rinnettä pengerretty. Penkereen yläpuoli on varsinaista puutarhaa ja sekin alue on hallitsemattoman suuri. Unelmani olisi, että perennaistutukset täyttäisivät ison osan aluetta. Perennat ja sipulikukat estävät rehevänä hyvin rikkaruohojen kasvun ja hoito olisi helpompaa. Vastaan tulevat tietenkin rahan puute ja voimien vähyys... Pikkuhiljaa siis. Yksi pikkuinen läntti jo toimii hyvin. Saniaiset ja kuunliljat kasvavat rehevänä, välissä kurjenmiekkaa ja muutama lilja. Vuohenputki on miltei antanut periksi vahvemmilleen tässä istutuksessa.
Pihassani on valtavia vanhoja puita. Siperian pihtoja, lehtikuusi, metsälehmus, tammia.. Muuta vanhaa istutusta ei ole. Tilanne on siksi vähän hassu. On sadan vuoden ikäisiä puujättiläisiä ja sitten aivan uusia puu-ja pensaslapsia sekä tuoreita istutuksia. Ei mitään siltä väliltä. Lisäksi on vielä puoli pihaa ruovittu kamalaksi salaojituksen jäljiltä ja valtava ulkomaalausta kaipaava puinen koulutalo. Että projektia piisaa...
Äsken Niilo-poikaa nukuttaessani kiertelin rattaiden kanssa pihaa. En tajua miten viime kesän kaivurimies on voinut raastaa juuriltaan koko syyshortensiani!?? Nimenomaan kävin sormella osoittelemassa varottavat kasvit! Tuli kyllä ruma v-sana, kun sen näin!
Onneksi en ole pilkun tarkka ihminen, muuten tämän pihan kanssa tulisi hulluksi! Nurmikko on kuoppainen ja siinä on myyränkolonilkka-ansoja, rikkakasvit rehottaa ja suunnitelmat ovat kerrassaan epämääräisiä. Mutta voi sitä iloa, kun vaalimieni pionien punaisia alkuja näkyy siellä täällä ja tulppaaneita puskee mullasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti