torstai 29. kesäkuuta 2006

Kukat on jo menneet nukkumaan...

...silloin, kun minä hiivin puutarhassa kameroineni. Minulla on iltarituaali. Kierrän puutarhassa punaviinilasilliseni kanssa noin kymmenen aikoihin. Aiemmin en useinkaan ehdi rauhassa. Ei se haittaa. Tänään oli taas mukavia asioita. Tapasimme seitsemän vaskitsaa mustan muovilevyn alta, jonka olen laittanut niitä varten syrjäiseen paikkaan. Ne asuvat sen alla lämmössä ja pulsikistuvat.


Sisällä tein rauhoitussisustusta. Ripustin Anna-tädin perintöpellavalakanat keittiön ikkunoihin. Suuriin ikkunoihin sopii niin kauniisti puhtaan valkoinen, paksu pellava. Värilliset verhot olivat virhe.Ulkona saavat pionit riehua pinkkeinä ja purppuroina, sisällä pitää olla selkeämpää.


Vajaa kaksi-vuotiaat keksivät kummallisia asioita. Niinkuin esimerkiksi mennä kylvyn jälkeen peilin eteen heiluttamaan märkää tukkaa, vuoroin muristen ja vuoroin hymyllen :)

Ei kommentteja: