Vihdoinkin lunta

Tuntuu, että maailman kirjat ovat taas järjestyksessä. Lumi on peittänyt kaikki haravoimattomat lehdet. Olen hitaasti hankkiutumassa eroon joistain pihamme vanhoista puista. Jättiläismäiset koivut keskellä pihaa tukkivat uudet vesirännimme loppukesän ja syksyn aikana ainakin neljästi.

Ikivanhat puolikuolleet tammet saavat olla, samoin metsälehmus. Niiden kaataminen tuntuisi jotenkin rikolliselta. Uskon, että joku koulunmäen yli satavuotias henki suivaantuisi ja aiheuttaisi elämään jatkuvan epäonnen, jos kajoaisin tiettyihin puuvanhuksiin. Miksiköhän koivut eivät herätä sympatioitani? Vanhat pihdat ja lehtikuusi saavat rojautella kuolleita oksiaan yllätyksinä alas ja jatkaa sinnittelyään, mutta vanhat haavat saavat heti tuomion. Jotkut puut ovat selvästikin tunteita herättävämpiä kuin toiset. Vanhat omenapuutkin saisivat minulta ehdottoman suojelun, mutta niitä meillä ei valitettavasti ole.

Löysin vintistä vanhan puutarhasuunnitelman. Piha nykyisellään näyttää siltä, ettei sitä suunnitelmaa ole koskaan toteutettu. Omat suunnitelmani taas ovat joka paikkaan rönsyileviä, voimavarani yliarvioivia ja korkealentoisia. Aina jotain kuitenkin toteutuu ja onnistuu. Suunnitteleminen on melkein yhtä mukavaa (ellei mukavampaa) kuin puutarhatöiden teko ja nyt on juuri oikea aika korkealentoisille puutarhasuunnitelmille.

Tämä kuva on otettu 4.11.2006 . Silloin oli ihan talvi. Istutettu puutarhani sijoittuu kuvassa keskelle, talon etelä-puolelle (etelä ylävasemmalla). Kuvassa näkyy myös se valtava tuomittu koivu pohjoiskulmalla, keskellä yläpihaa.