keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Kaikenlaisia ärsytyksen aiheita

Olen yrittänyt pitää tämän blogin niin positiivisena miljöönä
kuin se vain negatiivisuuteen taipuvaiselle luonteelleni on mahdollista.
Joskus voi kuitenkin mennä kuppi nurin!
Ärsyttää, että sataa ihan ....sti lunta! Ärsyttää se ja ärsyttää tuo ja moninimeltämainitsematonasia.
*
Se ei ärsyttänyt yhtään, että posti toi siemeniä pussitolkulla.
Se taas hieman kyllä, ettei niitä voi kaikkia heti kylvää.
Ja se vähän enemmän, etteivät tulevat kylvökset mahdu enää mihinkään.
Mutta siemenet olivat ihania tietysti!
*
Sitten ärsytti se, että nimeltä mainitsemattomassa lehdessä
oli hienoja kuvia ihanasta espoolaisesta puutarhasta.
Kuvateksteihin takerruin ja meni pasmat sekaisin.
Paeonia chinensis, vaaleanpunainen ja punainen Paeonia chinenesis???
Siis mitä?
Kirjallisuudesta ymmärsin, että lactiflora pioneja on kutsuttu kai joskus nimella P. chinensis ja googlettamalla selvisi, että joku tsekkiläinen taimisto myy ainakin Alice Harding ja Dutchesse de Nemours-lajikkeita P.chinensis-nimillä nykyäänkin.
Eli lipsahdus lienee joku historiallinen jäänne.
*
Mutta, mutta...Tämän kuvan kuvateksti kertoo: "Maatiaisunikot ovat vanhoja (Papaver Oriental)" Ärsyttää taas! Minusta tuo on Siperianunikko(Papaver croceum), mutta ihan miten vaan.

Oikeastaan nuo ovat aivan sivuseikkoja, mutta jos ärsyttää niin ärsyttää. Oikeastaan ei enää ärsytäkään yhtään, kun olen päässyt mäkättämään täällä ja muualla. Mukavaa illan jatkoa vain teillekin :)

5 kommenttia:

Tuija kirjoitti...

Ärsytyttäminen on joskus niiiin hauskaa. Sitä vain tarvii. Ei voi minkään.

Kysyit joskus kaupassa, joko siemenhommat kutkuttaa. Silloin ei vielä, mutta nyt on toisin.

Olen jo aloittanut kylvämisen. Kaksi alustaa - monta tainta. Aika kivaa. Saa nähdä mitä tästä yritelmästä tulee - mulla ei nimittäin ole hyvää taimikasvatuspaikkaa. Siksi en yleensä ole kylvänyt näin aikaisin. Olohuone tulee muistuttamaan keidasta - ei kuitenkaan meillä asuvan miehen mielestä...

Ziina kirjoitti...

minäkin huomasin että unikot oli nimetty oudosti, minä olen noita aina pitänyt siperianunikkoina. ehkä tuo lehti on enemmän sisustus-kuin puutarhalehti.
mies sai tänään luurin korvaansa kun pakotti minut rämpimään lumihangessa tarkistamassa onko akkupora jäänyt pakettiautoon. ei muuten ollut.
ps. mulla on isot kasat ihanien suurten unikoiden siemeniä, kiinnostaako? ja impiltä terkkuja, ei sais kuulemma näpyttää vaan pitäisi silittää.

Anonyymi kirjoitti...

No hei Tuija sekä Ziina.
Ziina, jos ne on idänunikon siemeniä, siis monivuotisia niin toki kiinnostaa. Mutta mulla on jo ainakin neljää lajiketta täällä tulossa,mitähän ne mahtaa olla?

Tuija: Minäkin vasta aloitin kylvöt eikä tämä ole yhtään aikaista:) Viime vuonna oli jo helmikuun alussa multapurkkeja jonossa.Kyllä se varmasti onnistuu ihan tavallisissa huonetiloissa. Koska siemeniä on kertynyt kohtuuton määrä, joudun kylvämään jokaista vain vähän ettei ruljanssista tule ihan kamala.
Mikseiköhän miehet ole aina ihan synkassa tän puutarhahomman kanssa? Kun esittelin meidän miehelle eilen noita kamalia,virheellisiä kukan nimiä, hän sanoi, että : " Apua! Mie en halua aina kattoo jotain kukkia!" ???

ANSKUN PIHA kirjoitti...

Olipa ihania uuden näköisiä punahattuja mulle. Onko ne siis siemeniä vai taimia??
Iisopista tulee kyllä aika iso kokoinen, toki voit ensin kylvää kuten yrttejä, mutta ne täytyy kyllä jakaa. Itse kylvin ne ulos kesällä ja siirsin syksyllä kasvupaikalla. Seuraavana kesänä ne sitten vasta kukki. Nyt ovat jo isoja puskia. Muakin ärsyttää tämä sairas lumen määrä!!!

jaana kirjoitti...

Hihii!!!
Miksi just nyt tuntuu aivan ihanan helpolta olla hulvaton ja huoleton puutarhuri, joka kylvän "joitakin kukkia, en tiedä mitä" ja kun ne kukkivat voin todeta saaneeni kasvatettua "ihania violetteja joitakin".

IHAILEN teitä, jotka tiedätte kasveista muutakin kuin niiden värin! Itse en tuohon oppisi varmaan ikinä!