perjantai 1. elokuuta 2008

Millainen piha?

Usein tulee kuvatuksi vain yksityiskohtia. Lukijoille ei varmastikaan muodostu kuvaa kokonaisuudesta kaikkien kärhöjen ja unikoiden seasta. Vaikeaahan kokonaiskuvan välittäminen kuvin onkin.
Tässä on sisääntulomme talon päädyssä. Kuvasta vasemmalle on tasainen hiekkapiha, jossa pinotaan puita ja pysäköidään autoja. Oikealla on etelään viettävä keskeltä pengerretty puutarhan puoli.
*
Rapun kaide näkyy hieman vasemmalla. Tästä mennään puutarhaan. Ruoho ei kasva kunnolla kulkureitillä.
*
Seuraavaksi tulee pergola. Pihallamme on aina pysäköitynä kirkkaan värisiä muoviajoneuvoja :(
*

Tässä näkymä pergolalta talon suuntaisesti kaakkoon. Perällä näkyy hedelmätarha. Kukkapenkki oikealla on täynnä pioneita ja rajoittuu pitkältä sivultaan kivipenkereeseen.
*
Tässä kuva samaan suuntaan, mutta penkereen alapuolelta alapihalta.
*

Tässä näkymä alapihalta talolle. (Lehtikuusi alkaa olla illassaan.)
*
Tässä ollaan taas yläpihalla, hedelmätarhan takana, varjoisassa metsänurkkauksessa, johon puutarha loppuu.
*
Tämä kuva on samasta kohdasta toiseen suuntaan.
*
Talon ja lehtikuusen välissä on varjoinen oleskelupaikka.
*

Lopuksi vielä Westersistä tuotu sammakkoprinssi.
Toivottavasti tuli jotain tolkkua.

3 kommenttia:

Mari L kirjoitti...

Voi kun kiva, että esittelit puutarhaasi hiukan laajemmin!!!
Olenkin kaivannut puutarhablogeihin muutakin kuin vain kauniiden kukkien kuvia!
Pergola on upea.

Aivan ihana sammakko. Minullakin on kaksi..

Anonyymi kirjoitti...

Voi kyllä tuli tolkkua! Sinulla on kaunis puutarha ja talo ja miljöö! Paljon olet tehnyt puutarhassasi juttuja! On tuo kyllä upea tuo kivimuuri ja sen edessä oleva kukkamaa pioneineen ja kärhöineen ja unikoineen!

Minäkin aina välillä koitan saada blogiin kuvakulmia koko tontista, yksi vaikeus on, että miehen mielestä talo ei saa olla tunnistettavissa kuvista, joita laitan nettiin, joten kun talo on keskellä tonttia, ja sen koittaa aina kuvissa kiertää,niin en tiedä kuinka hyvin saa mitään tolkkua siitä...Mutta koitan mennä näillä, iloitsen blogin pitämisestä ilman talon kuvia.. :) Nyt olen ottanut paljon rehevyyskuvia, kun tiedän niitä kuvia talvella kaipaavani.
Loma loppuu, tylsää. :( Mutta taitaa se elämä jatkua loman jälkeenkin. kai. :D

jaana kirjoitti...

Oi, pihasi ja talosi ovat upeita!!!!