keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Kirjapinossa


Olen lukenut joka ilta. Kirjat alhaalta yös:

  • Ei kiitos, Anna-Leena Härkönen (en pitänyt, viihdettä, liikaa ruumiineritteitä päin naamaa)
  • Suloiset sukat, Stine Hoelgaard Johansen (luen ihan hulluna käsityökirjoja, teen vähemmän)
  • Lumipäiväkirjat, Joel Haahtela (rakastan Haahteloita)
  • Harry Potter ja kuoleman varjelukset (viimeinen osa uudestaan, olen hurmaantunut edelleen)
  • Kiinalainen , Henning Mankell (uusi dekkari, ok)
  • Marie, Arne Nevanlinna (kaunis, kiehtova, luin hitaasti)
  • Kuningas Artturin ritarit, Mauri Kunnas (iltaisin ihmeellinen tarina kerrallaan, hahmot opetellaan ulkoa)
  • Unelmakakut, Ulla Svensk (voi miksi hankin tämän syntisen kirjan?)
  • Hyvän olon neuleet, Sanna Vatanen (monta kivaa juttua)

Tätä voi lukea vesi kielellä.

Tämä kirjallinen herkku on kesken. Kaveri on syntynyt 1974 ja kirjoittaa kuin... Noh, onhan Joel Haahtelakin 1972. Kiehtova teos, Kirjavaras, lukekaa!

Mitä sinun kirjapinossasi on?

Muuten meillä on oikein syksyinen tunnelma. Ostin lampaantaljan, jonka pieni koiruus heti omi.


Hevonen ei pysy missään. Se on nimetty Mustikiksi ja syö tässä lapsen pyjamaa.

Menen sytyttelemään kynttilöitä.

8 kommenttia:

haavetar kirjoitti...

Marie ja Lumipäiväkirja olivat Lukuelämykset! - Muista pinosi kirjoista ei ole kokemusta. Kirjavaras on minulla odottamassa, pian tartun. Sitä ennen luen Kyllikki Villan Elämän korkea keskipäivä -kirjan loppuun. - Olen nautiskellut pienissä pätkissä, reilu kaksi viikkoa jo...

Lukuiloja!

lumipyry kirjoitti...

Blogistasi tulee aina hyvä mieli, tunnelmia ja iloisia ja kauniita yksityiskohtia. Luin juuri arvostelun Kirjavarkaasta ja alkoi kiinnostamaan.

Sonja kirjoitti...

Lampaantalja oli välittömästi myös meidän pikkukoiran suosikkipaikka =)

jori kirjoitti...

Ahh- mitä lukemisnautintoja. Meillä on taas niin kiihko päällä, että luetaan valon soturien käsikirjaa, Metallican elämänkertaa, Walter Moersin jumalallisisa seikkailuja. Ja meillähän on kirjallisuusongelmia kun joudun kätkemään tuolta vanhimmaiselta päivät pääksytysten kirjoja kun ahmii niitä välillä niin ettei muista elää laisinkaan. Vähän niin kuin kätkin taannoin nokkahuilun hillittömän soittokohtauksen jälkeen niin, että jouduin sittemmin soittamaan koululle, etten tosiaankaan löydä moista hoilotinta, koska olin unohtanut kätköpaikan. UGH - arvaa pitivätkö höynähtäneenä=)

jori kirjoitti...

Varo sitten Sanni - se Valon soturi on vähän kuin joku raamattu. Pitää karistaa kaikki uskohömpät ensin mielestä ja lukea niitä nimenomaan Valon soturin näkökulmasta. Siinä puhutaan joka ikisessä kohdassa jumalasta, vaikkei mikään uskonkirja olekkaan. Mutta meillä on onneksi ihan oma Jumalakin eli uskotaan henkeen ja vereen ikiaikaisen Ukkoylijumalan kaikkivoipaisuuteen, Ukko peijoonin kanssa kun voi välillä heittää huumoriksikin=) Mutta Valon soturi on ennen kaikkea kirja, jonka vedät käsilaukustasi silloin kun töissä kohtaat byrokratia vaanivan hampaan, joudut puukkosateen kohteeksi tai kun uskosi hetkellisesti horjuu murheen kryynien kanssa. Silloin pitää heittäytyä siten, että toinen polvi on maassa ja kohottaa kädet kohti taivasta ja uskoa, että valon soturi hoitaa kuitenkin homman kotiin - Ooonkohan oikeesti ihan hullu=)

Inkivääri kirjoitti...

On muuten ihanainen polle teillä:)

Sammakko kirjoitti...

Ihana kysymys!
Minun kirjapinossani on ensin kirjastosta lainattuja: Orwellin Vuonna 1984 (mmmmieletön! loppukohtauksessa mennään...), Guy de Maupassantin Huviretki ja muita kertomuksia (oikeaa kunnon tarinankerrontaa), Peter Maylen Vuosi Provencessa (tää taitaa olla aika kevyt? mutta hauska?), Blixenin Kohtalotarinoita (Ranskalainen illallinen -leffan tunnelmissa halusin lukea alkuperäisen novellin Babetten pidot), Bertolt Brechtin Runoja (hienoja, teräviä) ja Pablo Nerudan Kapteenin laulut (niin kaunis, niin kaunis ylistys rakkaudelle). Niin ja Vivi-Ann Sjögrenin Vivi-Annin keittiössä (diggaan ja paljon!).
Sitten on toinen pino, johon on kerätty ostettuja ja saatuja kirjoja jotka odottaa hetkeä, jolloin kirjastosta ei ole lainattu mitään.

Haahtelaa yritin lukea kerran, mutta pääsin kymmenen sivua eteenpäin. Kieli oli kaunista, mutta töksähtelevää, eikä tarina edennyt. Petyin aika lailla. Kirjavaras alkoi kiinnostaa. Ja Marie! Ja Haavettaren Villa.

pioni kirjoitti...

Tuota Kirjavarasta olen jo katsellut kirjakerhon lehdestä, täytyypä tilata.