tiistai 15. syyskuuta 2009

Pitkästä aikaa...

..menin aamulla ulos kameran kanssa.

Syysaamujen tunnelmat ovat lumoavia. Kuten myös aurinkoisten syyspäivien ja tähtikirkkaiden iltojen. Huomenna pässit lähtevät. Ne ovat tehneet todella tehokasta jälkeä. Ja olleet muutenkin mukavia otuksia, jollei yhden jatkuvaa karkaamista lasketa.

Uusi reunus muotoutuu.

Olen pikästä aikaa lukenut ja neulonut. Dekkareita ja miehelle sukkaa. Juan Gomes-Juradot on luettu. Pidin enemmän tästä ensimmäisestä. Kerronta on varsin elokuvallista ja luulen, että filmioikeudet on jo myyty. Luin myös Anna Janssonia ensimmäistä kertaa. Pidän Ruotsalais- dekkaristeista ja elokuvan nähtyäni kirjapinossani odottaa myös Stieg Larssonia. Jansson oli viihdyttävä, mutta juoneltaan pinnallinen ja varsin tuttu, kuin modernisoitu Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa. Dekkarit ovat minun hömppökirjallisuuttani, kun en lue romanttista hömppää ollenkaan.

Kulutan pääosin kahdenlaista kulttuurin muotoa. Autossa ja Sängyssä. Musiikkia ja kirjallisuutta. Kuuntelen naisten esittämää musiikkia (ja välillä Apulantaa). Musiikki soi ainoastaan autossa. Kotona en kuuntele musiikkia juuri koskaan?? Levylaatikossani kulkee Katie Melua, Eva Dahlgren, Carla Bruni, Anna Järvinen, Cesaria Evora, Norah Jones, Dolly Parton, Paula Koivuniemi ja Maarit Hurmerinta, kaikki sulassa sovussa. Muitakin toki on... Toni Wirtanen on ainoa miesääni tällä hetkellä ja se soi myös kaikkein kovimmalla.

Luen sängyssä. Kaikki suosikkikirjailijani ovat miehiä. Marquez on suurin rakkauteni. Joukkoon kuuluvat myös Luis Sepulveda, Andrei Makine, Joel Hahtela, Jörn Donner, Alberto Moravia, Peter Höeg ja monia muita. Olen kyllä lukenut Potterit kahdesti, joten naiskirjailijoita on turha dissata kokonaan pois. On niitäkin paljon. Ja Tove Jansson on suomalaisen kirjallisuuden kuningatar! Kirjojen ostelu on heikkouteni.

Dekkareissa pitää ehkä pitää taukoa. Näin unta, että vasen keskisormeni oli irronnut selittämättömästi. Sain sen itse paikalleen matkalla sairaalaan, mutta unen tunnelma oli varsin ahdistava, kiitos mielikuvitukseni ja kirjailija Gomez-Juradon :)

2 kommenttia:

marjamatilda kirjoitti...

Käväisin pitkästä aikaa sivuillasi...dekkareita olen minäkin lukenut kesäiltoina...ihania kukkia sinulla ja maisemat aah..

Taiga the Fox kirjoitti...

Hienot reunukset! Kivan näköistä muutenkin puutarhassasi ja blogissasi :)

Marguez, Moravia ja Höeg kuuluvat muuten minunkin suosikkilukemistooni. Tällä hetkellä olen kyllä valtavan ihastunut Michael Cunninghamin ja Haruki Murakamin tuotantoon...