maanantai 21. joulukuuta 2009

Valoa vain kuusesta, päivä taittuu pidemmäksi aivan kohta




-Nyt teidän on oltava hijaa hetkinen, että saan miettiä, sanoi Muumipeikon isä. Jos kerran kuusi on laitettava niin kauniiksi kuin suinkin, niin tuskinpa sitä pidetään piilopaikkana. Varmaan sillä lepytetään sitä vaarallista. Minulle alkaa jo valjeta.
He kantoivat heti kuusen pihalle ja istuttivat sen lujasti lumeen. Sitten he alkoivat koristaa sitä latvasta lähtien kaikella kauniilla, mitä vain keksivät. He koristivat sen kesäpuutarhan näkinkengillä ja Niiskuneidin helminauhoilla. He poimivat salongin lampusta kristallit ja ripustivat ne oksille. Latvaan he asettivat punaisen silkkiruusun, jonka Muumimamma oli saanut Muumipeikon isältä. Kaikki kantoivat sinne kauneinta mitä tiesivät lepyttääkseen talven käsittämättömiä voimia.
Kun kuusi oli valmis, kulki hemulin täti jälleen potkukelkallaan ohitse. Nyt hän potki toiseen suuntaan ja hänellä oli jos mahdollista vielä kiireempi kuin äsken.
-Katso meidän kuustamme, Muumipeikko huusi.
-Varjelkoon ! sanoi hemulin täti. Mutta te olettekin aina olleet kummallisia. Nyt minun täytyy mennä...Täytyy ehtiä valmistaa ruokaa ennen kuin joulu tulee.
- Joulu? toisti Muumipeikko ihmetellen. Syökö se?

Tove Jansson Näkymätön lapsi-kokoelman Kuusi tarinasta 1962


1 kommentti:

Taru kirjoitti...

Suloista joulun aikaa ja talven selkä on ainakin jo vähän taitettu. Kevättä kohti mennään vauhdilla = )
Ja oli mukava lukea tuo pätkä Muumikirjasta pitkästä aikaa. Kiitos!