maanantai 22. helmikuuta 2010

Kuula jumissa

Tämä on ihan suosikki esineitäni.
Suuri vati.
Siinä on nyt kaksi vanhaa kuulaa, jotka ovat majailleet koulun pihapiirissä varmasti melko kauan. Ollaan me niitä työnnettykin. Ensikesänä aloitankin kuulantyöntöharrastuksen kylän sammaloituneella urheilukentällä.
Jotkut asiat järkyttävät mielenrauhaani aivan yllättäen.
Joskus, onneksi äärimmäisen harvoin, mielessäni käväisee ajatus, että laitan ovet kiinni ja heitän puhelimen niin pitkälle naapurin peltoon kuin jaksan.

Muuttuisin koulun omituiseksi rouvaksi, joka ulkoilee vain lumettomana aikana puutarhassaan. Miksei voisi elää kylähulluttelemalla. Kulkisin kesällä ojissa kameran kanssa lierihattu päässä. Pitäisin vain hulmuavia hameita ja villasukkia, talvella huopikkaita. Alkaisin maalata ja muotoilla savesta kukkopillejä. Ihmiset sanoisivat, että " Se on se hammaslääkärin emäntä vähän erikoinen."

Täältä selvästikin puuttuu kunnon kylähullu.

7 kommenttia:

Tuuma kirjoitti...

Tee se! Se sopis sulle ja viehättää muakin! Ihanalta näyttää tuo kunnostautunut isoluokka. Pitää tulla joskus livenä ihastelemaan kun tää hiivatin pyry sitten joskus loppuu...

Tiina kirjoitti...

Ihana tuo sun visio:).Hmm,meidänkin pitäjässä oli "ennen" (hohhoijaa,tätä ikääntymistä:)vähän tuonkaltainen persoonallinen naisihminen,joka vähät välitti muiden puheista ja eli ja oli omaan malliinsa.
Olen seuraillut blogiasi viime kesästä asti ja jossain lehdessäkin törmäsin teidän villiin pihaan.Onpa mukava nähdä mitä sieltä hankien alta keväällä paljastuu:)

Annika kirjoitti...

Samaa pohdin minäkin välillä. Helpompi olisi huidella niin kuin tykkää, eikä tarttisi olla aina niin korrekti. On vähän "vaaraksi", että antaa oman ammatin vaikuttaa liikaa omaan käytökseen työn ulkopuolella.

Teillä on ihastuttava koti, kauniit sävyt. Kouluasumisesta minäkin haaveilin hyyyyyyyvin pitkään aikanani, ja muutama menikin ohi suun erilaisten syiden takia. Vieläkin katson kaihoisana noita avaria huoneita... lucky you!

Junika kirjoitti...

Minä olen myös harkinnut vakavasti hassunhauskan tädin uraa. Sen sellaisen, jota kaikki vähän pelkää mutta salaa kadehtii, kun se uskaltaa hyppiä lätäköissäkin.

Olispa metkaa pitää kylähullujen kokous joskus jossain.

kati kirjoitti...

Meidän kylältä löytyy ainakin yksi kylähullu; ihastuttava, vihastuttava, omapäinen Persoona. Ihailen häntä.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin kannatan kylähulluttelua, ainakin osa-aikaisena!

Meidän naapurissa asuu eläkeläispariskunta, jotka ovat pahemman sortin "naapurikyyliä", pääasiassa ihan mukavia onneksi. Välillä teemme tieten tahtoen jotakin ihan hassua, jotta heillä riittäisi puheenaiheita ja päivittelemistä =) Pitääpä taas tempaista pitkästä aikaa jotakin...

- Alina

piilomaja kirjoitti...

Musta tuntuu ettei kyllähulluksi leimaantumiseen tarvittaisi nykyään tuonkaan vertaa kuin mitä kirjoitat.
niin helposti saa leiman pollaan kun ei ole kaikilta kohdin ihan muotinmukainen.
Mutta ala ihmeessä. Hyväntahtoisia pöhköjä tarvitaan aina. Liikaa ajatellaan mitä muut ajattelevat.