sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Yhden naisen talvisota

Puutarhanhoito on yksinäistä (ainakin minulle, onneksi) hommaa. Kaikessa ihanuudessaan joskus tolkutonta taistelua luonnonvoimia vastaan. On tuholaisia, sääoloja ja rikkaruohoja. Tuulta, hallaa ja kuivuutta. Minulla on erityisen hyvät taisteluasemat. Etelärinteessä, vyöhykkeellä kaksi on suojaisa pienilmaisto. Halla ei ylety, vesi ei seiso, maa on muhevaa ja vanhaa puustoakin sopivasti.
Maaliskuun aurinkoisena päivänä kaikki on häikäisevän valkoista ja rauhallista. Kevät tulee, sen voi melkein kuulla. Kaikki ei ole kuitenkaan niin seesteistä, miltä näyttää. Vaikka olen valmistautunut huolellisella puolustuksen rakentamisella ja strategialla ajatellen, ettei mitään taistelua tulisikaan, niin en ole ottanut huomioon luonnon olosuhteita, valtavaa lumimäärää.
Vihollisen partiot ovat ampuneet pieniä, ruskeita "Mainilan laukauksiaan" ympäri pihaa yöllä. Lumi on tuhonnut puolustuslinjani. Ne perkeleet hyökkäävät salaa puolustuskyvyttömien aarteideni kimppuun. Ensimmäinen ajatukseni oli lainata jostain haulikko, mutten ole niin väkivaltaista sorttia ollenkaan.
Aloin taisteluun aseenani lapio. Hahaa! Siinä sitten ensi yönä ihmettelevät, että mitäs nyt? Eipä ole herkkupöytää ristikuonon korkeudelle katettuna. Juoksuhautojen verkosto suojannee nyt nuoria hedelmäpuitani. Siitäs saatte RUSAKOT! Imekää Parsaa!*
Kaunis pihahanki on taistelussa ryvettynyt. Lunta on meillä noin metri. Taistelutanteereella ei päässyt etenemään kuin kontaten, lapio käsissä apuna. Jälki on kuin jonkin hyökkäysvaunun tekemää konsanaan.

Don`t you mess with me herra Rusakko!!!

(Toivon, että ymmärrätte vertauskuvallisuuden. Tarkoitukseni ei ole verrata taisteluani oikeasti sotaveteraanien uhrauksiin tai kärsimyksiin sodissamme.
* Lainasin lauseen Jonelta Riksusta viihdeohjelmasta Putous)

14 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Viholliset kyllä ylettävät tänä talvena aika korkealle. Meillä niitä ei ole onneksi näkyny, ei edes jälkiä (koputan puuta).

Tiina kirjoitti...

Ihana postaus,tulin tosi hyvälle tuulelle,naureskelin jopa ääneen:).En tietenkään vastoinkäymisillesi vaan asenteelle,jolla lähdit taistoon mokomia karvajalkoja vastaan:).Mulla oli viime talvena samanlainen sotatila,ja silti ne pirulaiset pistelivät poskeensa vaikka mitä.Nyt on meilläkin hurjat verkkobarrikadit,eikä ole rusakoista ollut riesaa.Siitä on ehkä kiittäminen huuhkajia,joiden huhuilu eilen illallakin pakkasyössä kuului kauas.

Linda Peltola kirjoitti...

Niin sitä pitää, yhdyn taistoon! :)

Kiitos kommentistasi, ihana, mielenkiintoinen blogi sinulla! Kevättä kohti ja kukista unelmoiden :)

Linda

sariw kirjoitti...

Meillä on viime yönä ollut pihalla oikein rusakkolauma, jälkiä on koko piha täynnä ! Tai lieneekö kyseessä ollut keväiset kosiomenot ; )

Vuokko kirjoitti...

Samaisella sotatantereella sitä piti itsekin tänä aamuna ryömiä. Ryökäleen elukat, ei auttanu 150 cm korkeat verkot. Ja samanlaiset poterot tuli minunkin omppupuiden ympärille : )

risulintu kirjoitti...

Jestas miten paljon sitä lunta teillä oikein on. Meillä lienee vain puolet tuosta. Eikä yhtään rusakon jälkiä ole 10 vuoteen havaittu, kops.. Täällä ollaan enemmän huolissaan miten kivasti vesimyyrät ovat hangen alla käytäviään kaivaneet. Sen tuhon näkee sitten vähän myöhemmin, kun pitäisi puihin lehdet tulla, mutta ei tulekaan.

Intoa taisteluun!

jori kirjoitti...

Jes - Sanni sä oot nero =) Meillä on sama ongelma, mutta eipä oo kauaa. Tilasin eilen jälleen siemeniä ja polte on ihan hirvittävä

Annika kirjoitti...

Samaa sotaa täälläkin. Viime talvena veivät melkein tuhkatkin pesästä. Pensasmustikkaraasut syötiin ihan tasaiseksi. Onnea sotatantereelle.

Anonyymi kirjoitti...

Saman ongelman kanssa painitaan myös täällä. Verkkojen korkeus ei riitä ja ihan kaikkea en pystynyt suojaamaankaan. Viime talvena meni kaikki ihaninmat ruusut plus norjanangervot ja paljon muuta. Angervot menivät taas. Kirottua! Tänään kävin kastelemassa suojaamattomat kasvit kahvi-valkosipuli-sipuli-chili-valkopippurivedellä. Saas nähdä onko mitään apua. Haju ainakin oli kamala! Nuo ristiturjakkeet herättävät kyllä väkivaltaisen puolen minussa sillä tahtoisin nähdä ne paistinpannussani runsaan voin kera!

Anonyymi kirjoitti...

Saman pitkäkorvaongelman kanssa taistellaan täälläkin! Istutin viime kesänä ihkaekat kärhöni ja ennen kuin huomasinkaan oli kaikki lumen yläpuolelle jääneet versot tipotiessään, MUR! Enpä siis taida nähdä vielä tänä kesänä, millaiset kukat kärhööni tulee. Mutta ei se mitään, nyt on hyvä syy ostaa monta uutta tilalle!
- Alina

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun olit hauskasti kirjoittanut herra Rusakon kanssa käymästäsi "sodasta" . Meillä on vähän sama juttu, että lunta on niin paljon , että pitää kaivaa kunnolliset juoksuhaudat...Tämä sota kuule voitetaan....Mukavaa maaliskuun jatkoa sulle.
T,Tuija

TuijaR. kirjoitti...

hei! Sinulle on terveisiä blogissani! :)

Pau kirjoitti...

=) Loistava kuvaus! Noi ristihuulet on joskus niin turhauttavia... siskolta maiskutti piiiitkän rivin taimia, ja muun muassa 60 vadelmantainta kesällä poskeensa. Ihan kuin ei olisi ollut sitä vihreää muuallakin...
Tsemppiä taistoon!

Inkivääri kirjoitti...

Heh, angara ja hikinen taisto:) En tiedä mikä auttaisi, me syötiin koko jahtikausi pupua - kostoksi vai mikä lie ne mellastavat taas pihassamme...