keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Koulussa

Olen miettinyt valtavasti puutarhanhoitoa viime aikoina. Siis puutarhan hoidon merkitystä minulle itselleni. Kummastellutkin sitä, miksi siitä tuli minulle niin tärkeää? Olen hoitanut tätä puutarhaa 13 vuotta. Sitä ennen silloisen anoppini puutarhaa puoli vuotta. Aiemmin en ole ollut kiinnostunut puutarhoista, luonnontieteistä kylläkin. Muistan kyllä olleeni viehättynyt mummoni puutarhasta ja yrittäneeni tehdä omaa kukkapenkkiä saunan päätyyn pappani pihamaalla. Ehkä se on ollut minussa aina.
Olen kärsimätön ja lyhytpinnainen ihminen. Nopea, impulsiivinenkin jopa ajattelematon. Puutarhanhoito on opettanut minulle valtavasti kärsivällisyyttä. Kaikkea on odotettava, mikään ei mene niin kuin luulisi eikä tapahdu heti. Äärimmäiset ponnistelut voivat valua hukkaan tai sitten eivät. Joskus täytyy vain purkaa ja aloittaa alusta. Jos perustassa hutiloi, saa varmasti aloittaa alusta. Olen aivan varma, että puutarhani opeista on minulle hyötyä joka päivä.
Olen sanonut miehelleni, etten todennäköisesti kestäisi, jos hän hurahtaisi puutarhanhoitoon ja alkaisi visioida minun paratiisissani. Tarvitsen joskus apua, mutta muuhun on turha puuttua. Olen despootti. Siis muuallakin kuin puutarhassa, mutta luulen puutarhan opettaneen minua siinäkin asiassa. Puutarha asettaa kontrollifriikin aisoihin ja samalla palvelee kaksijakoisen persoonani boheemipuolta. Olen lakannut sanomasta, että täällä nyt ei ole ruoho juuri leikattu tai on vähän kitkemättä. En häpeä puutarhaani koskaan, enkä koskaan myöskään ajattele, että se olisi paras tai hienoin kaikista puutarhoista. Puutarha opettaa nöyryyttä.

Kun käy toisten puutarhoissa, huomaa, että en selkeästi ilmentävät omistajansa persoonaa. Ihmisellä on puutarhakäsiala, samoin kuin neulomis- tai kirjoituskäsiala. Kaikenlaisista puutarhoista voi nauttia ja löytää ihmeitä.

Puutarha on myös näyttänyt, mitä on tuntea äärimmäinen flow, haltioituminen ja onnistumisen riemu. Eikä se lopu. Se ei ole koskaan valmis.

Löysin jostakin blogista hienon lauseen: Everything will be okay in the end. If it´s not okay, it´s not the end.
Lohdullista, eikö?
Mitä sinä olet oppinut puutarhaltasi?

12 kommenttia:

outi kirjoitti...

Oi että tykkäään tuosta, miten kirjoitit. Nöyryyttä. Kiireettömyyttä. Pysähtymistä. Oivalluksen, että kaikki täällä liittyy toisiinsa. Ihmiset, eläimet ja kasvit. Niitä olen oppinut. Ja kouluhan jatkuu.

Sussi kirjoitti...

Mielenkiintoista, mitä kirjoitit puutarhakäsialasta, en ole sitä ennen huomannut ajatella.

Nöyryyttä ja kärsivällisyyttä on puutarha minulle opettanut ja valmiutta aloittamaan aina tarvittaessa alusta.

Maria kirjoitti...

Voiko hienommin enää aiheesta kirjoittaa?

Se onkin mielenkiintoista, miten jostain tulee ihmiselle niin tärkeää, ehkä jopa pakkomielle. Aivan kuin se jokin olisi meihin valmiiksi kirjoitettu. Ajattelisin niin, että ihminen, joka löytää omansa ja alkaa toteuttaa sitä, ei voi olla kuin onnellinen ja vaikeidenkin aikojen läpi hän selviää ja löytää tiensä uudelleen tuon intohimonsa ja voimanlähteensä avulla.

En taida osata kiteyttää omaa puutarhasuhdettani noin kauniisti. Parhaimmillaan puutarhani on voimanantaja ja lepopaikka, pahimmillaan oman kriittisyyden ja aikaansaamattomuustunteeni kohde. Ehkä minä ja puutarhani emme tunne toisiamme vielä tarpeeksi hyvin ja olemme molemmat liian nuoria ja kokemattomia ;)

Kuusirannan emäntä kirjoitti...

Hyvin sanottu se, että ihmisellä on puutarhakäsiala. Joskus olen ihmetellyt niitä pihoja, jonne suunnittelijat ja hortonomit tulevat tekemään joka nurkan ja kivenkolonkin valmiiksi. Ne pihat näyttävät hienoilta, mutta persoonattomilta. Tai näkyyhän niissä toki suunnittelijan visio. Mutta kuka sellaisen haluaa, kun niitähän näkee joka puolella yleisissä puistoissa? Puutarhaan saa hengen vain itse luomalla, niin uskon.

Sanna Tallgren kirjoitti...

Kre: Mielestäni kuvailemasi persoonattomuus tulee loistavasti esiin esimerkiksi puutarhaohjelma Edenissä. Hienoa on kyllä kaikki ja ihania ideoita ja pihakiviä, mutta kun kaikki tehdään valmiiksi kerralla, jää helposti henkeä ja persoonallisuutta puuttumaan..En tiedä, voin olla väärässäkin kyllä.

Inkivääri kirjoitti...

Kaikenlaiset puutarhat ovat mielestäni ihania, parhaita sydämellä vaalitut. Toisaalta, en kiellä sitäkään nauttimasta puutarhasta, joka ei ole kiinnostunut sen hoidosta - heitä varten on valmiit suunnitelmat.

Mielestäni esim. Edenissä tilaajat ovat aina niitä hetihelppopuutarha -ihmisiä - sinä ja minähän emme päästäisi puutarhoihimme suunnittelijoita, koska haluamme tehdä kaiken itse. Ja teemmekin sitten puutarhan joka vaatii työtä, hiukan joka päivä.

Tai jos ottaisimme suunnittelijan, haluaisimme hänen suunnittelevan puutarhan, jossa on työtä... emme toivoisi helppohoitoista kivihavupuutarhaa.

Nuo ohjelmat siis minusta pilaavat suunnittelun mainetta, mikälis syntyy harhakäsitys etteivät he muuta osaakaan - hehän tekevät mitä heiltä tilataan:) Siis minun mielestäni juttu on näin, jonkun muun mielestä ehkä toisin;)

Minna kirjoitti...

olipa ihana postaus. kiitos!

marjamatilda kirjoitti...

Tunnen samoin kun Sinäkin! Mummini antoi heti kävelemään lähtiessäni, alle 2v. hoidella kukkia, hän oli kärsivällinen opettaja.... siitä asti olen nauttinut kaikesta pihaan ja puutarhaan liityvistä puuhasteluista.Keväisen iloista viikonloppua!

♥Min Eden♥ kirjoitti...

En tosiaan tiedä mitä tekisin ilman puutarhaa...mitä tein ennen kuin mulla oli puutarhaa??? Onneks se ei valmistu koskaan....:)
Hienosti kirjoitettu!! I like!!!

Irene kirjoitti...

Puutarha opettaa minulle yhteistyötä. Alussa minulla oli vahva näky ja odotus tietynnäköisestä lopputuloksesta. Pikkuhiljaa valkeni ettei se mene niin. Luonto elää omassa syklissään. Se sponsoroi eri vuonna eri kasveja. Milloin levisivät lupiinit ympäri pihaa, toisena taas hiipuivat aina niin upeat ritarinkannukset. Yhtenä vuonna valloittavat liljakukot pihan antaakseen tilaa taas seuraavana vuonna myyrille. Tänään otan vastaan tämän vuoden haasteet ja teen oman osuuteni - lopputulos on aina yllätys.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos postauksesta.

Tuli hyvä olo ja muistin ajatuksen, että mikään ei ole niin tärkää kuin puutarhanhoito, ja sekään ei ole niin tärkeää.
eeva

Anonyymi kirjoitti...

Itse olen puutarhuri ammatiltani. Puutarhani on minulle jonkinlainen koekenttä, missä kokeilen, onnistun ja epäonnistun. Puutarhani siis opettaa minua opettamaan muita, niitä, jotka tarvitsevat ammattilaisen apua omissa puutarhoissaan.

Puutarhani on minulle myös paikka, jossa saan epäonnistua ilman että olisin siitä vastuussa kellekään. Saan tehdä omia juttuja katseilta piilossa, kenenkään arvostelematta. Monesti sanon tutummille ihmisille "oppien mukaanhan se tehdään näin, mutta minä teen näin". Ja lisään perään että "jos teet niin kuin minä, niin omalla vastuulla ;)"

En myöskään pidä niistä television kaupallisista puutarhaohjelmista. En pidä siitä kuinka väärän kuvan ne antaa ihmisille puutarhan rakentamisesta. Kyllä puutarhan voi rakentaa kerralla valmiiksi, mutta se ei todellakaan tapahdu hetkessä. Olen silti sitä mieltä että on hyvä että ihmisillä on käytössään puutarhasuunnittelijoita, jos omat rahkeet ei riitä. Suunnitelmaahan ei ole pakko ottaa koko pihalle, tai vaikka sen ottaisikin sitä ei ole pakko toteutta kerralla, vaan sitä voi toteuttaa osissa vuosien varrella, jolloin puutarhaan tulee aikakerrostumia ja persoonallisuutta. Suunnitelma tehdään aina yhdessä asiakkaan kanssa, joten suunnitelma ei ole pelkästään suunnittelijan visio. On ihan kiinni siitä kuinka aktiivisesti asiakas haluaa olla mukana suunnitelman teossa.

Hyvää kevään odotusta Villiin pihaan! Itselläkin täällä polttelee niin mahdottomasti lapion varteen, mutta täytyy tyytyä vain tuohon lumen lapiointiin ja uomien kaivuuseen sulamisvesille. :)