sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Syksyn lapsen syksyn kääntöpuoli

Olen syntynyt marraskuun 8. päivä. Syksy ei koskaan ahdista minua pimeydellään. Pidän hämärästä. Tänä aamuna maailma oli kateissa sumussa. Syksyssä on minulle kääntöpuolensa, josta olen puhunut aiemmin.
Jäin leskeksi 13.10. kun olin 27-vuotias. Sitä ennen istuin viikon teho-osastolla pitämässä kädestä tajutonta miestä.
Jäin isättömäksi 13.11. 34- vuotiaana. Näin isäni viimeksi web-kamerasta seisomassa Espanjalaisella kävelykadulla. Kummallekaan en ehtinyt sanoa mitään.

Mutta, päivälleen kuusi vuotta sitten syntyi poikani. Olin silloin 30-vuotias. Sen jälkeen minulta ei ole puuttunut mitään.

Syksyisin olen aina tuntenut olevani elossa. Syksyisin tapahtuu suuria asioita.

15 kommenttia:

Kukkahattuneiti kirjoitti...

Olipa tunnepitoinen, herkkä postaus. Miltein ei halua rikkoa latausta kommentilla, mutta kirjoitin kuitenkin. Otan osaa menetyksistäsi. T. orpo lokakuun lapsi

Aila kirjoitti...

Syksy ottaa ja syksy antaa... Onneksi olet selvinnyt raskaista menetyksistäsi. Lämmin myötäsuru. Ja onnea elämään lapselle sekä äidille!

Minna kirjoitti...

Ei ole sanoja.

Vain että hyvää syksyä ja kiitos postauksesta.

Tuija kirjoitti...

Syksy kyllä on jotenkin vähän sellaista surun aikaa, mutta taas toisaalta se uudistaa mielestäni jotenkin niin luotoa kuin ihmistäkin. Ilman syksyä ei tule uutta kevättä.
Surullisia asioita on elämääsi mahtunut mutta myös ihana syntymän ihme marraskuussa. Elämän kiertokulku.
Mukavaa viikon jatkoa sinulle.

piilomaja kirjoitti...

Yhtäkkiä tunnen että olen kultalusikka suussa elänyt sunnuntailapsi.Kiitos tästä kauniista postauksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Syksyn sävyt ovat tummat. Silti minäkin rakastan syksyä. Äitini opetti minut näkemään kauneuden käännetyissä pelloissakin. Miten kauniisti heijaastuukaan taivas ruskeiden, melkein mustien peltojen vesilätäköistä. Näen ne oikeastaan purppuraisina vaaleanpunaisine taivaspaloineen. Itse olen syntynyt kevättalvella ja kevättalvella oli syntynyt äitinikin. Ja kevättalvella tuli tieto hänen sairaudestaan. Sain aikaa hyvästellä hänet, toukokuussa hän nukkuin pois. Takanaan muutaman kuukauden suunnaton kärsimys. Aina hyvästien aika ei ole helpottava. Joskus on hyvä lähteä niin sanotusti saappaat jalassa. Toivottavasti omaa suruasi ei jäänyt vaivaamaan tuo hyvästien puuttuminen! Ihanaa kuitenkin on lapset ja elämän jatkuminen.Toivo toivottomuudessa, ilo surussa. Oma poikani on vuoden ja kolmen kuukauden, hänestä saan voimaa ja keväällä syntyvästä kakkosestamme, puolisostani, puutarhasta! Onneksi äitini ehti tavata ensimmäisen lapsenlapsensa! Se tuottaa iloa minulle ja tiedän että se teki hänet onnelliseksi! Lämpöä ja iloa syksyyn! Kiitos ihanasta blogistasi mitä olen seurannut tulevalla kevättalvella kaksi vuotta. :)

T:Tinka

Sanni kirjoitti...

Kiitos kaikille kauniista kommenteistanne. Minä en koskaan ole kokenut olevani mitenkään erityisen epäonnekas.Päinvastoin. Yleensä olen onnellinen ja asiat sujuvat niin kuin pitää. Ihmisissä on salaisia voimavaroja. Ja jos, en olisi esim. jäänyt leskeksi, minulla ei olisi tätä poikaa ja tätä miestä ja kaikki olisi varmasti menneyt aivan toisin. Jossittelunhan voisi aloittaa vaikka kuinka kaukaa. Ajatelkaa, miten sattumanvaraista kaikki on!

Hannah kirjoitti...

Olet kohdannut polullasi suuria suruja ja saanut ihanaisen ihmeen. Elämä on arvoituksellista, arvokasta. Nautitaan hetkistä!
Lämmöllä, Hannah

Henrietta kirjoitti...

Kauniit ja herkät kuvat herkässä jutussa. Tuo viimeinen laiturikuva on aivan fantastinen.
Halaus sinulle hyvä nainen:)

Liina kirjoitti...

Tähän ei osaa paljoa sanoa.
Myötäelän ja vähän ymmärränkin.
Syksyn lapsi ja isätön minäkin.

Irene kirjoitti...

Elämä on ihmeellistä! Koskaan ei voi olla mistään varma - huominen on uusi päivä ja voi heittää eteen mitä vaan. Sinulla on ollut dramaatisia kokemuksia jo nuorena. Ne antavat varmuutta ja vahvuutta omien arvojen muodostumiselle ja sitä kautta omalle minuudelle.

Pirkko kirjoitti...

Ensimmäinen kurkistukseni tänne. Heti niin kaunista ja koskettavaa!

Lumikko kirjoitti...

Tuo on niin totta, että meissä on salaisia voimavaroja. Ja loppujen lopuksi kuolema kuuluu elämään. Rankinta on varmaan juuri se, jos menettää toisen äkillisesti, ilman että ehtii yhtään totutella ajatukseen.

Hyvä että nyt on hyvin.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Semmoista on elämä. SURUA ja ILOA. Liikuttava postitus. Onnea elämääsi, olet kokenut kovia.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole minulla suruja sinun menetyksiisi verrattuna. Mutta sain vastauksen siihen, miksi palaan yhä uudestaan sivuillesi. Olemme syntyneet 8.11. molemmat, eri vuosina kylläkin. Mutta ei pimeys ahdista. t. Juska