lauantai 7. toukokuuta 2011

Armotonta puutarhailua!

Kaikki töiltä liikenevä aika vietetään nyt pihalla. Päätimme Tädin kanssa aloittaa pikku-projektin ja tehdä valtaisan kivikkoalueen. Taustalla lepää upouusi lipputanko, joka nostetaan pystyyn ihan kohta! Mies on jo valanut pultit poraamiinsa kallion reikiin.

Tästä ikkunasta näkyy vastaisuudessa ihana, hartaasti unelmoitu KASVIHUONE!
Nyt pohjustus on aloitettu ja aluetta siivottu päivätolkulla. Keskellä pihaa könötti mm. neljä mottia halkoja ja muuta sälää. (Huomatkaa, että puutarhuri itse seisoo juhlistamassa kasvihuonepaketin saapumista olennainen lisävaruste kädessään.)
Eipä näytä kovin unelmalta vielä.

Heräsin aamulla kahdeksalta auton ääneen ja kun menin ulos, oli rapulla odottamassa valtaisa daalian juurakko. Kyseessä on naapurimme äidin vuosikymmeniä pihallaan vaalima tumman violetti daalia yksilö, jota olen ohi kulkiessani ihaillut. Nyt minullakin on sitä! Minusta on hauskaa, että kasveilla on historia. Ajatella, että tämä on kasvanut näillä kylillä kenties kohta sata vuotta. Aina syksyisin sen mukulat on nostettu kellariin odottamaan ja joka kevät se on herännyt uudestaan. Aika ihmeellistä!

Lukaisin pari puutarhalehteä ja siitä innostuneena suuntasin Oulujoen taimiston nettisivuille ruusuvalikoimaa katselemaan. Ensisilmäyksellä sain kerättyä listaani kymmenkunta pakkosaada-ruusua. Kas, kasvihuoneen taakse tulee ruusutarha.

Tiedätteko, mikä on mahtavinta? Talon hiljennyttyä kävellä puutarhassa kevät-iltana. Linnut metelöivät ja ilma tuoksuu ihmeille. Palloesikoita, scilloja, helmihyasinttejä ja narsisseja on siellä täällä. Kevätkaihonkukat ovat iltahämärässä huikean sinisiä. Maasta nousee kaikkki ihmeellinen ja ihana!

Voi että! Mie tiijän missä on maailman paras paikka!

7 kommenttia:

Henrietta kirjoitti...

No kyllä sulla projekteja taas piisaa ja kun kaiken saat valmiiksi tonssisi on paratiisi, innolla odotan:)

Tiina kirjoitti...

Tuli ihan pakahduttava onnen tunne tästä sun tekstistä! Paljon intoa ja onnistumisen hetkiä puutarhassa :) Ja kivaa Äitienpäivää, lähden nyt onnittelemaan omaa äippää ja kuvaamaan puutarhaan :)

jori kirjoitti...

Maailman paras paikka totta tosiaan =) Onnea, totisesti arkista onnea. Olen niin kovin malttamaton tuon kasvihuoneesi suhteen.Miltäs muuten kärhökujanne näyttää ja lampi ja missä pronssikissa luuraa? Tahtoo hurjasti kuvia =)

Irene kirjoitti...

Ihan olet siellä täpinöissä kasvihuoneen kanssa ja uutta kukka- ja ruusupenkkiä pukkaa. Tämä on tätä keväthulluutta! Kunpa saisi olla vaan joka päivä puutarhassa!

onnenpäivänen kirjoitti...

No siellä todellakin, se sun maailman paras paikka :)

Inkivääri kirjoitti...

Sitä se on, puutarha:) Hienolta näyttää ja aina vaan paranoo8]

Mari kirjoitti...

Hei!

Mullakin sama projekti meneillään :)
Kasvihuone (en malta enää oottaa),
Paitsi luulen että meillä se toimittaa enemmän huvimajan-leikkimökin virkaa :)