torstai 2. kesäkuuta 2011

Helatorstaina

Olemme istuneet kasvihuoneessa juomatauolla. Kitkin ja istuttelin, trimmeröin ja suunnittelin. Metsään trimmeröity polku sai minut haaveilemaan taas puista. Erilaisista pihlajista , jalavasta, saarnesta ja vaikka mistä. Koko metsä tuoksuu kielolle, puutarha taas syreenin kukille.



Tuoksut ovat tärkeitä. Kasvihuoneessa tuoksuvat laventelit ja nyt Pukin puutarhalta hankitut tuoksupelargonit. Tuoksupelargoneista jotkut karkoittavat hyönteisiä ja monia voi syödä. Nimenomaan lehdet tuoksuvat ja niitä on kiva hipelöidä ohi kulkiessaan.Tosin minulla oli pari vuotta sitten yksilö, joka haisi niin kauhealle, että siihen ei tehnyt lainkaan mieli koskea. Grey Lady Plymouth tuoksuu Pukin puutarhan mukaan ruusulta ja sitruunalta. Minusta tämä tuoksuyhdistelmä muistuttaa kuitenkin minttua tai jotakin pastillia. Lehdet ovat tavattoman kauniit ja tuoksu hyvä.

 



Attar of Roses tuoksuu aivan ruusulle. Mahtava kasvi.  Sen pitäisi sopia hyvin leivontaan. Hmm..taidan kokeilla ruusumuffinsseja.



Jos joku tunnistaa tämän niin, HYVÄ! Löytyi kukkapenkistä kitkiessä. Luulen, että tämä voisi olla peräisin Quulta. Eli Quu tai muu, mikä on kyseessä? Oli mikä oli, aika soma.

 



Selvisi kasville nimi: Heidinkukka Cortusa matthioli

Hyviä Puutarhailuja!

4 kommenttia:

jori kirjoitti...

Pelakuusi vaikuttavat ihastuttavilta. Hitsi kun asutaan melkein tuon Pukin puutarhan naapurissa, niin ei ole ikinä tullut käytyä. Pitäisi ryhdistäytyä ja piipahtaa tekemässä löytöjä. Mitenkäs, olettekos muuten saaneet sen muurista pullahtaneen kiven paikoilleen, miten kärhökujanne jakselee?

Irene kirjoitti...

Tuoksupelarginit ovat ihania. Minulla oli joku vuosi sitten niitä kokoelma. Enää on yksi jäljellä. Se tuoksuu lähinnä sitruunalta.

Pauliina kirjoitti...

Pihlajat ovat ihania. Istutin juuri äsken pihallemme yhden :)

quu kirjoitti...

Onnea uudistettuun blogiin. :) On kyllä mahtavaa kun sait näin hienon mahdollisuuden.

Tunnistustehtävään vastaan, että heidinkukkahan se :) Se on tosi söpö ja koita löytää sitä myös valkoisena.