keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Puutarhavierailulla




Vierailimme tänään porukalla upeassa puutarhassa. Nina Petelius-Lehto ja Pekka Lehto tutustuttivat meidät ihastuttavaan pihapiiriinsä, jonka tunnelma on mykistävän kansallisromanttinen ja lajikemäärä uskomaton.



Hyötytarhassa kasvaa monenlaisia erikoisuuksia tavalliselle tarhurille, vaikka kyseessä onkin perinteisiä hyöty- ja luonnonkasveja, kuten Hyvänheikinsavikka(Chenopodium bonus-henricus) ja Punatarhamaltsa (Atriplex hortensis l.). Maistelimme Saksankirvelin aniksen makuisia siemenkotia ja ihmettelimme perunamaassa kasvavaa 185 perunalajiketta. Kasvihuoneissa kasvaa viitisenkymmentä eri lajiketta tomaatteja.



Tällä kertaa muistin ottaa kynän sekä kameran mukaan. Kirjoitin ylös kasvien nimiä. Jotkut sellaisia, jotka ehdottomasti haluan itselleni. Miksei minulla jo ole Kakaliaa ( Cacalia hastata), Lumikkia (Sanguinaria canadiensis) tai Sinikämmentä (Glausidium palmatum)?



Yläkuvan unikko olisi pakko saada.  (Papaver orientale ´Coral Reef´)



Tunnelma Ninan ja Pekan puutarhassa on mielestäni kuin sadusta. Ninan tapa kertoa kasveistaan kuvastaa intohimoa ja aitoa kiinnostusta, rakkautta puutarhaan sekä kasveihin.



Puutahassa oli monia keltaisia kukkia, joita voisin huolia, vaikka jatkuvasti hoen, etten pidä keltaisistä kukista. Yläkuvassa on jänönputki (Bupleurum ?), joka on varsin hurmaava. Minulta puuttuu ehdottomasti myös Keltasauramo (Artemis tinctoria) ja Pikkukullero (Trollius pumilus)



Alakulman keltainen aurinko on Gaillardia pulchella. Yläkulman harmaa karvalehtinen on Nukkapähkämö (Stachys byzantina), jonka ruotsinkielinen nimi on Lammöron=lampaankorva. Nukkapähkämön lehti on ihanan tuntuinen. Juurikin karitsan pehmoista korvaa muistuttava. Onneksi minulla on sitä jo ja voin käydä sitä välillä silittelemässä.




 


Kiitän kovasti Ninaa ja Pekkaa vierailusta! Nyt kun olen päässyt alkuun, niin tuskin maltan pysyä poissa.

6 kommenttia:

Irene kirjoitti...

Mukava puutarhavierailu. Kiva, kun otit paljon kuvia. Voin lähes tulkoon kuvitella olleeni mukana. He ovat selvästi perinteiden vaalijoita. Kuvista huokuu menneen elämän lumoa.
Kakaliaa en tunnista. Lumikista haaveilen. Olen sen jo kirjoittanut hankittavien kasvien listalle. Sinikämmenen ostin Zetasta Tukholmasta muutama vuosi sitten, mutta se kuoli. Istutin sen ihan väärään paikkaan. Gaillardiaa on myöskin ollut, mutta olisiko omani ollut yksivuotista? Jänönputki on mukavan näköinen ensi kerran tuttavuus.

jori kirjoitti...

Huh huh miten maalaisromantiikkaa uhkuva paikka. Onneksi laitoit kasvien nimiä niin pitää tänään kaivaa siemenluettelo esiin ;) Jes tuossa onkin ideaa - 180 perunalajia - huh. Pitänee laajeentaa ensi vuonna pottugeerin lajivalikoimaa. Mistäköhän he olivat hommanneet kaikki nuo siemenet / alut? Kiitos kaunis tästä kierroksesta =)

Sanni kirjoitti...

En tiedä mistä siemenperunat tulevat, mutta omasta varastosta suurin osa jo nyt varmaan. Epäilen, että yksittäisiä siemenperunoita myös saisi kokeiluun, jos on kiinnostusta. Kasvien alkuja ja siemeniä etsivät ulkomaita myöten. Kaksi kertaa ovat jo tänä vuonna käyneet Virossa. Nina sanoi, että Virossa mummot myyvät eurolla kappalle mitä huikeimpien kasvien alkuja ja suuria juurakoita.

Leena K kirjoitti...

Mahtavaa nähdä kuvia Ninan pihalta. Minä kävin siellä kolme vuotta sitten Kotipuutarha-lehden vierailupäivänä heinäkuussa. Piti käydä kurkistamassa kuva-arkistosta, mitä kaikkea silloin olikaan kukassa: konnanlilja, hennon vaaleanpunainen ukonhattu, omenapuita pitkin kiipeileviä kärhöjä ja villasormustinkukka. Niitä on nyt minullakin aloittamassa kukintaa.

Kuten sanoit, pihapiiri on kuin sadusta. Ja kuten Nina silloin kertoi, puutarhurilta on mopo lähtenyt pahasti keulimaan. Luulen että kolme vuotta sitten perunalajikkeita oli huomattavasti vähemmän.

Siirtolapuutarhuri kirjoitti...

Oivallus! Harmittelin viime kesänä, kun idänunikoistani tuli korallinpunaisia, vaikka siemenpussin kuvassa (kuten sinun valokuvassasi) ne ovat lilahtavan-vaaleanpunaisia. Jos nimi on Coral Reef, niiden lienee tarkoituskin olla korallinpunaisia, kuvat eivät näköjään kykene aivan tarkkaan väriä toistamaan. "Väärästä" väristä huolimatta en niitä raaskinut kitkeä poiskaan, kun nousivat tänä keväänä aikaisin ja vahvoina.

Sanni kirjoitti...

Niin, minäkin ajattelin, että tuossa on värivirhe tuossa Ninan yksilössä. Johtuneeko maan ph-arvoista tai muista olosuhteista. Itse, kun haluaisin juuri tuon ihanan vaaleanpunaisen enkä mitään korallin sävyjä.