torstai 11. elokuuta 2011

Koulutie

Pari viime päivää olen taistellut, etten tartuta jännitystäni ja huoltani iloiseen ensimmäiselle luokalle menijään.



Tuntuu omituiselta. Samalla voitokkaalta ja surulliselta, ylpeältä ja siltä, että haluaisi kääntää aikaa takaisin päin edes hetkeksi.



Lapsi on niin innoissaan ja reipas. Sydämeni meinaa pakahtua.


Itku tuli vasta, kun taksi hävisi mutkan taa.

10 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Onpa koululaisella iso reppu :-) Siinä on yksi etappi taas saavutettu.

Sanni kirjoitti...

:) Ei ollut pienempää Valtra-reppua!

Cheri kirjoitti...

Voi pientä kulkijaa. Niinhän se yleensä on, että koululainen on innoissaan ja äiti haikea :)

Metsätonttu kirjoitti...

Voi voi niin!

Noita innokkaita pikkuisia olen minä ollut vastaanottamassa viimeiset 12 vuotta, nyt eläkkeellä. Se on ollut niin vahvaa vahvaa elämää kaikkine tunteineen, kaikkine riemuineen ja pettymyksineen. Hurjaa kasvamisen aikaa kaikin puolin. Yhdellä pienellä on syli täynnä uusia asioita opettajallekin ja sitten vanhemmille vuorostaan. Vuorovaikutusten runsaus. Sydämmellisesti tervetuloa siihen runsauteen tämän reippaan pojan taholta!

Sanni kirjoitti...

Kiitos!

Riina kirjoitti...

Itselle se itku tuli vasta tänään kun sain ovelta saattaa lapsen matkaan. Kaksi päivää sain saattaa koulun pihaan. Vielä risteyksen ylitettyään vilkutti. Ja ihanasti tuli kotiin, vilkuttaen, kaverin kanssa käsi kädessä. Aina joskus tuntuu, että äitiys on yhtä suurta tunnemyrskyä!

Iloisia ja jännittäviä koulupäiviä teillekin!!

Tiina kirjoitti...

Voin kuvitella tunteen, vaikkei omia lapsia vielä olekaan. Hirvittävän iso reppu ekaluokkalaisella, melkein koululaisen itsensä kokoinen! Eikö tuon kanssa kaadu selälleen, kun se on oppikirjoja pullollaan ;P

Sanni kirjoitti...

Meillä koulu tosiaan alkoi tänään ja huomenna ei kuulemma tarvitse enää saattaa taksille eikä tulla vastaan. Ilmoitin vakoilevani pusikosta, mikä herätti suurta hilpeyttä.

laura kirjoitti...

samoissa tunnelmissa täälläkin, saattelin eilen lapsostani koulutielle ekalle luokalle. tuntui ihan hurjalta kun suuri bussi, joka kerää kaikki kylän tenavat lukiolaisiin asti, pysähtyi meidän portille ja nielaisi pienen tytön. Mies ajoi työmatkansa perässä koululle ja tarkisti että lapsonen pääsi bussista ulos ja opettajan kutsumana luokkaan. Ja voi mikä säteilevä pikkutyttö tuli takaisin kotiiniltapäivällä, kun taksi toi kotiportille. Koulussa oli huisin kivaa, ja repussa oli ikioma aapinen....Voi äidin pikkusta! nuo ekaluokkalaisten reput kyllä kieltämättä ovat aikas isoja pieneen koululaiseen nähden, mittakaava on vähän kuin itsellä olisi rinkka selässä.

elämäni matkat... kirjoitti...

Liikkistä. Muistan omat fiilikseni edelleen, vaikka poikani on jo 19 vuotias.