maanantai 8. elokuuta 2011

Kuulumisia puutarhasta


Usein tähän aikaan kesästä minulta loppuu puhti puutarhassa. Kuumuus ja kuivuus ovat  edesauttaneet kaiken kääntymistä loppukesää kohti. Ensin tuntui, että kaikki on kukkinutta ja yhtä rikkojen valtaamaa suttua.



Tarvittin kamera mukaan kierrokselle ja jo alkoi löytyä vaikka mitä. Sitä paitsi kukkinutkin voi olla kaunista. Tuleekohan jättilaukan siemenistä uusia jättilaukkoja?




 



 



 


Salkoruusut, kärhöt ja ukonhatut ovat tämän ajan pelastajia.



Puutarhafiilikseni pelastaa pitkäaikaisen haaveen toteutuminen. Pakko esitellä keskeneräistä työtä. Pihalampeni on melkein valmis!



Ylempi kuva on otettu ihanassa sateessa eilen ja sen jälkeen allaskuminreunat ovat kutakuinkin kadonneet satojen kivien alle ja allas täyttynyt ääriään myöten niin, että sain testatuksi ylivuoto-ojan toimivuuden.



Lampi on syvimmältä kohdaltaan ainakin 1,5 m syvä ja kokoa sillä on suunnilleen 4 x 5 m. Kiviurakkaa on vielä vähän jäljellä ennen rantakasvillisuuden istuttamista. Allaskumille luvataan 30 vuotta kestävyyttä. Alla on hiekkamaa ja maan  ja kumin välissä suodatinkangas. Olen varsin tyytyväinen, koska minulla ei ollut hajuakaan, miten lampi tehdään. Lammessa asuu tietenkin jo pieni ahven.



Pergolasta alaspäin näkymä on muuttunut huikeaksi keitaaksi, kun ennen lammen kohdalla kasvoi rikkakasveja hiekassa.  Oi oi! Ihan mahdottoman jännittävää ja kivaa!


Kivaa uuden viikon alkua myös teille!

10 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Aivan upea tuo sinun pihalampesi! Tarkoitus olisi rakentaa omallekin pihalle lampi ensi keväänä. Pitääkin lähempänä kysellä neuvoja sinulta :) Sinulle olisi tunnustus blogissani, käyhän noutamassa se sieltä :)

Sanni kirjoitti...

Kiitos kiitos! <3

Cheri kirjoitti...

Puutarhasta löytyy aina jotakin kivaa, silloinkin kun kaikki näyttäisi jo kuolleen. Hieno lampi, kyllä vesielementti on tärkeä.

Irene kirjoitti...

Sinä yllätysten nainen! Luulin jo, että tuo valtava kasvihuoneurakka oli tämän kesän projekti. No, olihan se tietty, mutta lisäksi samalle kesälle lykkää vielä lampiprojekti. Olet ihan yhtä (ihanan) suuruudenhullu kuin Jori. Taidatte molemmat olla lisäksi tahtoihmisiä.
Onnitella täytyy! Kyllä siellä teillä nyt on tänä kesänä paikat saaneet kyytiä. Ensi kesänä yritän järjestää itseni teille pionien aikaan jos kutsu kuuluu.

Metsätonttu kirjoitti...

Ihana juttu tuo lampi. Minäkin siitä haaveilin monta vuotta, kun ukko vain nauroi. Ei hän tosin kipeällä kädellä siihen olisi pystynytkään. Minä sen kaivoin. Luulen että sinulla on täytynyt jo olla jokin konevoima noin suuressa? Minä laitoin ensin lampeeni jotain halpamuovia (lampeen sekin tarkoitettu), ei kestänyt, vesi alkoi kadota. Nyt on varmaan tuota samaa muovia.

Siis olen myllännyt pienen lampeni varmaan viisi kertaa ylös ja uudelleen, pessyt ja putsannut. Sopivaa suihkua en ole siihen vielä löytyänyt, enkä kaikkia kiviäkään.

Tuo siis näyttää tosi hyvältä! Onneksi olkoon!

Ansku kirjoitti...

Sanni,
ihana kuva laukasta! Kyllä ne pitäisi siemenistä levitä nekin. Tilasin just itselleni laukkoja kun ne on kai myyrä syönyt vanhat. Onko lampi rinteessä vai missä?

Tiina kirjoitti...

Siis wau!!! Nyt kyllä kävi niin, että meikäläinen taitaa ensi kesänä ryhtyä lammenrakennuspuuhiin... Pieni allasmuovista tehty lätäkkö löytyy, mutta sekään ei ole kovin hyvä, vaatii fiksailua. Kaunis elokuinen puutarha sulla siellä :) Vähän sama fiilis, alkaa sellanen pieni ähky olla päällänsä puutarhahommiin ja musta tuntuu, että mikään ei kuki enää ja rikkaruohot vaan lisääntyy ja rehottaa ja kaikki näyttää jotenkin epäsiistiltä ja liian täydeltä.

Sanni kirjoitti...

Kiitos! Oli minulla kone. Ensin oma pikkupihatraktori ja sitten naapuriin tullut oikea kaivuri. Kädenkääntessä sen kaivoi ja otti pari kymppiä. Pohja on allaskumia, joustavaa ja vahvaa. En uskaltanut sitä muovia, kun sen päällä ei saa kävelläkään. Ja johan me ollaan siellä kahlattu huvikseen. Toivottavasti on hirmuisen hinatnsa väärti. Mutta tänään juuri pojan kanssa tuumittiin, että ei haittaa vaikka meni etelänmatkan verran euroja, kun on vähintäänkin yhtä kivaa ellei kivempaa.

jori kirjoitti...

Lampi on niiiin super =) Aivan tajuton ihmeparatiisi Villipiha - Lampi metsän siimeksessä - Voi sinua onnen tyttöä.

RosaG kirjoitti...

Sinun pihastasihan löytyy vaikka mitä kaunista, mikä omassani on jo kuihtunut.. Minulla fiilis että kukkapenkit ovat täynnä kuihtunutta ja kaatuilevaa vartta, yleisvaikutelma on sotkuinen ja rikkaruohot valtaa kaiken. Mihin onkaan hävinnyt kevään innostus..