tiistai 29. marraskuuta 2011

Posti toi

Opetustaulut ovat kiehtovia ja kuuluvat vanhoihin kouluihin.



"Opetustaulut ovat aiemmin käytettyjä oppimisvälineitä, joilla pyrittiin visuaalisesti esittämään oppimismateriaalia. Niitä käytettiin erityisesti sen takia, että 1800-luvulla oppikirjoissa oli vähän kuvamateriaalia." - Wikipedia

Kotiimme ei sen historiasta ole jäänyt yhtään. Minulla oli ensin lainassa tätini Kukko ja kana-taulu. Sittemmin niitä on tullut muutamia lisää. Tämä "Yleisimpiä kääpiä"- taulu on luonnossa kauniin sävyinen. Kääpä-taulun myi Roina. Sieltä tuli myös kaupanpäällinen, kotieläintaulu hevosista, joka sopi meille myös paremmin kuin hyvin!



Tällaisen kissan poikasineen näin poikani koulun eteisessä ja onnekseni sellainen löytyi Huuto.netistä.



Kaikkein eniten himoitsen kuitenkin Ebba Masalinin mustapohjaisia kukkatauluja.  Haaveissani olisi saada niitä vielä monta.  Nyt onnisti ja sain huudettua itselleni  Kallioimarteen ja



Peltoherneen. Kuvaaminen on turhauttaavaa, kun valoa on vähän ja hännätkin näköjään huiskivat miten sattuu.


Ystävällinen myyjä laittoi kaupan päälle minulle vielä huonokuntoisen Mänty-taulun.


Kiitos!


Kannoin alakertaan vintistä tyhjän opetustaulutelineen, koska kaikki eivät mahdu seinäpaikoille.  Ebba Masalinit ovat itseoikeutettuja seinälle menijöitä.


Lisää Ebba Masalinin ihania kasvikuvia voi nähdä vaikkapa TÄÄLLÄ.

6 kommenttia:

Cheri kirjoitti...

Joitakin Masalinin kasvitauluja olen pelastanut roskalavalta. Muutama löytyi ystävän verstaasta, hän aikoi käyttää niitä maalausalustoina. Onneksi ihmiset nykyisin ovat innostuneita tästä perinteestä, eikä arvotavara enää niin helposti päädy kaatopaikalle. Hienoja litografioita.

Metsätonttu kirjoitti...

Kauniita ne on! Ja tuolla kääpien joukossa pakurikääpäkin!

Irene kirjoitti...

Tulee ihan lapsuus mielen Munkkiniemen kansakoulussa...
Minulla oli täällä Vironperällä lehmä-opetustaulu useat vuodet. Sitten aurinko haalisti siitä kaikki muut värit paitsi sinisen, joten se oli tuli sitten tiensä päähän.

Johanna kirjoitti...

Niin kauniita nuo mustapohjaiset erityisesti! Minä ostin Akateemisesta vähän aikaa sitten ihan uutena julisteen vihanneksista. Se auttoi hiukan tähän opetustaulukuumeeseen ja oli paljon huokeampikin kuin nämä opetustaulut tuppaavat olla.

Karolina kirjoitti...

Hei kaikki Puutarha Ystävät!
Olen haaveillut löytäväni listan jossa suomalaiset puutarhablogit löytyisivät kasvuvyöhykkeet mukaan. Siitä olisi hyötyä, etenkin meille haastavammilla vyöhykkeillä eleleville, mutta se olisi myös hauskaa ja opettavaista. Ja ehkäpä samalla vyöhykkeellä olevat puutarhablogistit voisivat innostua järjestäämään tapaamisia keskenään tai osaavat auttaa ja vinkata hyvistä tapahtumista. Tartu haasteeseen, lisää oma puutarhasi listaan oikean kasvuvyöhykkeen alle ja halutessasi laita linkki tälle sivulle omaan blogiisi!

Linkki PUUTARHABLOGIT VYÖHYKKEITTÄIN LÖYTYY TÄSTÄ: http://karolinanpuutarha.blogspot.com/p/suomalaiset-puutarhat-kasvuvyohykkeen.html

Ihania kasvitauluja! Minäkin olen ostanut (uusia) pienehköjä lintu/kala ja puutarha aiheisia "opetustauluja" lapsille Stockmannilta. Ne otettiin yllättävän suurella innolla vastaan ja niitä tulee katottuakin kun laitettiin seinälle!

Sanni kirjoitti...

Hieno idea! Kiitos kamalasti linkistä.