torstai 8. joulukuuta 2011

Valkeata joulua?

Joulun aikaan  kaupat houkuttelevat tarjonnallaan. Tieni osui eilen pikaisesti kauniiseen liikkeeseen.  Neilikka sisustus- ja kukkakaupassa oli vaikka mitä ihanuuksia. Menen uudestaan, koska en ehtinyt kuin pyörähtää. Aiemminkin mainitsemassani Rosariumissa on paljon houkutuksia. Joulu-kyltti on sieltä.


Olen käynyt aina ennen joulua hankkimassa jonkin ihmeellisen kuusenkoristeen Stocmannilta, mutta tänä vuonna en taida ehtiä. Pidän lasista, hopeasta ja valkoisesta tietysti.  Pentik tarjosia valkoistakin kauneutta. Mukaan lähti muutama pieni juttu.



Nämä ovat sen verran raskaita, etteivät ole menossa kuusta koristamaan. Lasisissa kuusenkoristeissa ei ollut uutuuksia. Kulkussydämet olivat ihastuttavia. Suurtakin tekisi vähän mieli.



Tämä kranssi on kun tehty valkoisen kaakeliuunimme kupeeseen.



Toivon niin, että maa pysyisi valkoisena.


Minkä värinen sinun joulusi on?

Ei kommentteja: