keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kauneus on katsojan silmissä?

Kauneus elämässä on mielestäni välttämätöntä hyvinvoinnille. Vanhan sanonnan mukaan kauneus on katsojan silmissä. Tarkoittaako sanonta sitä, että absoluuttista kauneutta ei ole olemassakaan, vaan määrittelemme sen itse. Niin sen täytyy olla, vaikkakin yleiset kauneuskäsitykset ovat yhtenäisiä kulttuureille. Minun silmissäni on sitten aika paljon kauneutta, jos se vain katsojan silmissä on. Tai sitten vain katselen enemmän. (Tuollaisia ripsiä minulla ei ole, pojallani on)


Näen kauneutta helposti ja joka paikassa.  Esineissä, luonnossa, hetkissä, tapahtumissa... Hämmästelen joitakin, jotka eivät näe. Uskon, että he eivät vain katso. Kauneutta on kaikkialla. Voiko kauneus olla jollekin merkityksetöntä?



Minulle se ei ole. Maksan mieluusti enemmän kauniista esineestä, vaikka halvempi  olisi funktionaalisesti aivan yhtä hyvä. En voisi elää mielestäni väärien värien ja minua tyydyttämättömien esineiden keskellä. Tai voisin kai, mutta en kokisi silloin onnea arjen kauneudesta.



Wikipediassa:
Kauneus on abstrakti käsite. Se voidaan määritellä ihmisen tekemänä havaintona jonkin asian myönteisestä ja merkityksellisestä ominaisuudesta - tavallisimmin elinvoimasta, hedelmällisyydestä, terveydestä, onnellisuudesta, hyvyydestä, rakkaudesta, tehokkuudesta tai yleisesti laadusta. Kauneuden tuntemukseen liittyy kohteen tulkinta niin, että se vaikuttaa olevan tasapainossa ja harmoniassa luonnon kanssa, josta syntyy viehtymyksen, kiintymyksen ja mielihyvän tunne. Kauneutta tutkiva tieteenala on nimeltään estetiikka.





 Olen pohtinut, etä tarvitseko kauneutta siksi niin paljon, että näen myös helposti kaiken ruman, rikkinäisen, korjattavan? Ihmisissä, taloissa, elämässä?
Liittyykö kauneuden tavoitteluun eskapismia (Eskapismi eli todellisuuspakoisuus tarkoittaa todellisuudesta pakenemista. Eskapistit usein tuntevat olevansa pettyneitä todellisen maailman arkipäivän stressiin ja pyrkivät "pakenemaan" sieltä eri keinoin)? Niin, voi siinä jotakin sellaista olla.



 Esteettisesti ajatteleva tulkitsisin kyllä olevani. (Estetiikka= "Tiedettä siitä, kuinka asiat tunnetaan aistien kautta", Baumgarten 1795). (Esteettinen=kauneusarvoihin liittyvä)
Vastustan ajatusta, että esteettinen ajattelu olisi pinnallista. Minusta kauneudella on syvempi merkitys kuin vain se, että näyttää hyvältä muiden silmiin. Minua ei itse asiassa yhtään kiinnosta pitääkö joku vaikkapa kotiani kauniina vai rumana.



Puhuin erään ihmisen (ystävän) kanssa kauneudesta ja siitä, missä sitä näen. Yksityiskohdissa, ihmisten käsissä, katseissa, valossa... Kamera on hieno väline kauneuden keräämiseen. Pyysin lupaa saada kuvata sitä ihmistä, että voisin näyttää, miten näen. Odotan vielä vastausta.



Voi olla vaikea ymmärtää, että saa iloa kauniista jääkaapista. Mutta minä saan. Ehkä se on selvitymiskeino rumassa maailmassa. Tai ei välttämättä rumassa, muttei kauniissakaan, vaan joskus hyvin raskaassa ja vaikeasti hallittavassa maailmassa. Kauniit asiat auttavat kestämään niitä epäkauniita asioita.



                                           Mielestäni elämä on kauniiden hetkien varassa.

                                                                       Suosittelen etsimään kauniita hetkiä, hellittämättä!

4 kommenttia:

Irene kirjoitti...

Voi Sanna, olen pohtinut samoja ajatuskulkuja. Mitä kauneus oikeastaan on? Miksi en voi elää ilman kauniita asioita? En usko kuitenkaan eskapismiin. Ei "oikea" maailma ja elämä ole rumaa. Ehkä kyseessä on tasapainon hakeminen elämäänsä, kun työelämässä kohtaa paljon sitä nurjaa/rumempaa puolta.
Se on myös tapa pitää itsensä kunnossa, vireessä, hyvällä mielellä. Kauniit asiat ovat kohottavia.

mama kirjoitti...

Samoilla linjoilla olen sinun kanssasi. Esteetikko kokee ehkä syvemmin kuin muut. Saa enemmän - kauneudesta -, mutta myös "kärsii" enemmän -rumuudesta - ! Toisaalta ihminen,, joka ei ole esteetikko, saa nuo samat mielihyvän tunteet ehkä jostakin muusta...:)

Minna kirjoitti...

Mielenkiintoinen aihe. Itse jäin miettimään miten miehet tämän asian kokevat, koristautuminen ja kaunistelu ovat kuitenkin kait yleensä naisten juttuja?!

Hannah kirjoitti...

Löysinpä kiehtovaan ja kauniiseen blogiin!