sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Ajattelin salaa kevättä

 Meillä on täytetty 9 vuotta.


Ja oltu harmaassa valottomuudessa. Aurinkopäivinä kamera unohtui. Ja siinä on jotain vikaakin. Taidan omia miehen kameran. Olen nähnyt tällä viikolla hirven, peuroja, joutsenia ja ketun. Kenestäkään ei ole kuvia. Olisi mukavaa jos olisi. Sanoin lapselle, että seuraavaksi nähdään ilves. Toivotaan.

On ajateltu pikkuhiljaa jouluajatuksia, viritelty ulkovaloja.


Mutta minäpä ajattelen salaa kevättä. Avoimet puutarhat on ensi vuonna 29.6.
Tieto siitä herätti kaikenlaisia ajatuksia, joita ei ehkä kannata vielä sanoa ääneen.
Mutta sen sanon, että kevätajatus livahti kyllä mieleeni ennätysaikaisin. Ei se koskaan aiemmin ole lokakuussa tullut.


Ja nythän on jo marraskuu. 
Vuodenaikojen kierto on kyllä huikeaa.

Silti…..


6 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Eihän tätä kaamosta muuten jaksa jollei haaveile jo keväästä, voi kun itsekin joskus saisi puutarhan siihen kuntoon, että voisi osallistua avoimiin, huoh haaveita riittää<3

Saga / Niittykulma kirjoitti...

Keväästä haaveilu on todellakin tarpeen. No, itse haaveilen ensin lumesta, mutta sitten kun siitä on saanut tarpeekseen siirryn kyllä heti kevääseen.

Maarit kirjoitti...

Minulla alkaa keväästä haaveilu heti joulun jälkeen. Tällähetkellä etsin kuumeisesti kaikennäköisiä uusia leipomisohjeita joulupöytään:)

Irene kirjoitti...

Eihän puutarhuri pääse kevään ja kesän haaveistaan!
29.6. kukkii ainakin pionit. Luulen, että tuo ajankohta on oikein sopiva sinunkin puutarhassasi. Ja takuulla sieltä löytyy kaikenlaista kivaa yllätystä.

Satu kirjoitti...

Apua, onko Avoimet Puutarhat jo niin aikaisin? Tässähän on ihan pakkokin jo alkaa ajattelemaan Kevättä! Olisi kiva osallistua, mutta ehtiikö kaiken saamaan valmiiksi niin aikaisin?:)

Sanna Tallgren kirjoitti...

Joo on! Meillä sen aivan parasta aikaa, mikäli pionit ehtivät aukeamaan. Viime vuonna olivat ennätysaikaisin jo juhannuksena. Muutenkin tämä on kyllä sellainen keskikesän puutarha.

Maarit: Joulujuttuja minäkin täällä suunnittelen. Jouluhörhöily on ihan parasta ja sitten alkavatkin jo kohta kevätjutut!