lauantai 23. marraskuuta 2013

Onneksi on kissanpentuja ja jouluvaloja!

 Päätin, että kissanpennut muuttavat pois yläkerrasta ja alkavat seurustella koirien kanssa.
Hups, tuosta noin vain!
Kissojahan tämä jännitti, kuin myös koiria ja ihmisiä.
Olemme silti kaikki jonkinlaisessa sovussa


Enemmän epäsopua voivat aiheuttaa ihmisten nukkuma-alueella yöllisessä rallissaan ihmisiä kiihdytysalustoina, leikkikaluina ja maistamisen arvoisina pitävät pienen pienet kissit. Ei silti, että siitä mitään tietäisin, tulihan vain mieleen.


Ei se askartelu muuten oikein sytyttänyt sitten kuitenkaan. Idea on kyllä hauska. 12 pyöreää tapetin palaa ommellaan koneella (tai käsin) keskeltä yhteen ja puolikkaita liimataan yhteen vuoropuolilta..


Aattelin, että kuvaan kissoja hauskoissa puuhissaan, mutta heilläpä olikin lepotauko salin reessä.


Minua paheksuttiin.


Tässä toinen jostakin joululehdestä napattu hauska idea:
Pahviset askartelutötteröt päällystetään foliolla ja niiden päälle kieputetaan 2 cm levyinen reilu 40 cm pitkä lehti- tai voitaikinasuikale.

Kauniit tötteröt voi tayttää vaikka luumurahkalla tai jollakin suolaisella.

Tuntuu, että kaikkialla on vain märkää ja kuraa. Koirat ovat kurassa ja sitä myöden sohvat. Hevonen on kurassa, auto on kurassa, itsekin olen  usein aivan rapainen. Tulisi jo lunta ja pakkasta!

Onneksi joskus työmatkalla näyttää tältä.



Kivaa viikonloppua!



4 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Lunta ja pakkasta ootellaan täälläkin...:)
Voi miten suloisia kisuja♥

Cheri kirjoitti...

Ihanat kissalapset, muistan kyllä nuo yölliset biletykset kun pennut panivat parastaan. Toivottavasti eläinkunta tottuu pian toisiinsa ja alkavat viihtyä yhdessä. Meillä on tänään jo kaunis pakkaspäivä, hyvästit kuralle, ainakin hetkeksi.

Mari [onnenapiloita.blogspot.fi] kirjoitti...

Noita töttöröitä minäkin suunnittelin tekeväni. Pitäisi vain käydä ostamassa noita askartelutöttöröitä ensin. Näyttää hyvälle. Ihania kissanpentuja <3

Anonyymi kirjoitti...

Salin reki... Miksen ole tajunnut, että eräänkin ulkorakennuksen vintillä olevan reen voisi kunnostaa sisäkäyttöön. Taidan kopioida idean jossain kohtaa :)