lauantai 1. helmikuuta 2014

Hurmaava huvila ja syntymäpäiväarvonta!



Villipiha täyttää 9.2.2014  9 vuotta!

Blogi on ollut monessa mukana ja blogin kautta olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin.
Blogiharrastus huipentui jotenkin viime kesän Avoimien puutarhojen päivänä. Saan vieläkin kiinni siitä tunnelmasta, ihmisten kanssa keskustelusta ja yllätyksellisistä tapaamisista. (Fiilikseni silloin TÄSTÄ)
Onneksi ensikesänä on uusi tapahtuma!

Olen päässyt olemaan mukana monenlaisesessa yhteistyössä. Lähettänyt kuvia kasvihuonevalmistajan katalogiin, vastaanottanut kiinnostavia ihmisiä kotiini ja puutarhaani...toimittajia, kuvaajia ja vierailijoita.

Villipiha on mukana myös tässä piakkoin ilmestyvässä ihanassa kirjassa.


Arvon yhden ihastuttavan teoksen 16.2.2014 mennessä kommenttinsa jättäneiden kesken.

Ja huomio!
KIRJAA VOI MYÖS TILATA MINULTA SUOSITUSHINTAA EDULLISEMMIN 29 euroa kpl (+postikulut)

Tilauksia voi jättää kommenttilaatikkooni surutta, sillä en julkaise kenenkään nimiä ja osoitetietoja sisältäviä kommentteja. Kirjat toimitetaan ennakkotilaajille heti, kun ne ilmestyvät, arviolta viikolla 8.
Arvontaan osallistujat siis voivat jättää kommenttinsa nimimerkillä kuten ennenkin. Huutelen voittajan perään sitten, kun sen aika on. Muistuttelen tästä  seuraavina päivinä vielä!

Mukavaa viikonloppua ja kevätajatuksia!


50 kommenttia:

Satu Hautakoski kirjoitti...

Kivoja ideoita olen blogistasi löytänyt 😊 ja onnittelut jo etukäteen 9 vuoden urakasta!

Anonyymi kirjoitti...

Heti mukana arvonnassa. Maarit

Emilie kirjoitti...

Onneksi olkoon! Hieno kirja varmaan. Osallistun arvontaan, valitettavasti en voi ostaa kirjaa ;)

Elina kirjoitti...

Odotan todella että kevät tulee ja ihanat puutarhatyöt. Blogisi inspiroi minuakin kuopsuttamaan pihalla.

TuulaJ kirjoitti...

Hyvältä näyttää Hurmaava huvila, ottaisin mielelläni itsellekin. Onnea kirjaosallistumisen johdosta!

Outi kirjoitti...

Onnea pitkään jatkuneelle bloggailulle! Kiitos, olen mielelläni mukana kirjan arvonnassa.

Minna kirjoitti...

Tietysti mukana arvonnassa!! Ilonan kirjat ovat ihania ja vierailin usein hänen hurmaavassa myymälässään Äänekoskella ja kotiimme on sieltä ostettu paljon ihania tavaroita<3

Intianminttu kirjoitti...

Yhdeksän vuotta! Onnea siitä matkasta ja mukavia tulevia vuosia blogilandiassa. Kyllä, kiitos, olen mielelläni mukana kauniinoloisen kirjan arvonnassa.

Irene kirjoitti...

Onnea 9-vuotiaalle!
Jos en onnistu arvonnassa, niin haluan tilata kirjan kauttasi. Hemaisevan näköinen tuo kansikuvakin.

jori kirjoitti...

Mahtionnea =) mahtipuutarhurille. Voi veljet miten upea se puutarhasi olikaan - täynnä niin vietteleviä yksityiskohtia , tiloja ja kasveja. Tässä pitää suorastaan laittaa töpinäksi omien puutarhurointien kanssa =)

Saraheinä kirjoitti...

9 vuotta on pitkä aika blogailua, onneksi olkoon! Osallistun arvontaan, kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos aivan ihanasta ja kauniista blogistasi!

Iris//Kirppukoti kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Sulla on hieno blogi!

Mari kirjoitti...

Arvonnassa mukana tavoittelemassa kirjaa :)

Eiju kirjoitti...

Mukana arvonnassa minäkin! Kevättä ja kesää odotellen...

Cheri kirjoitti...

Lämpimät onnittelut Villipihalle! Tämä on hyvin monipuolinen puutarhablogi maustettuna ihastuttavilla eläimillä ja ihmisilläkin. Jännityksellä odotan Ilonan uusinta kirjaa ja kokeilen arpaonneani.

ahle kirjoitti...

Ihania nämä Ilonan Pietiläisen kirjat, tämä näyttää erityisen herkulliselle. Osallistun mielelläni arvontaan.

Maria K kirjoitti...

Onnittelut valmistuneesta kirjasta! Kiitos KYLLÄ mukana arvonnassa. Kirja näyttää unelman ihanalta kuten blogisikin!

Oravanpesän Kati kirjoitti...

Onnea blogille, 9 vuotta on blogille pitkä ikä!

MINNA kirjoitti...

Ihana arvonta! Mukana ollaan :O)

marrasthetics kirjoitti...

Onneksi olkoon! Ja osallistun arvontaan.

Pikkutalon Sanna kirjoitti...

HAUSKAA :) Ollaan samojen kansien välissä ja sitä kautta löysin hurmaavan blogisi! Jään tänne!!!

Terhi kirjoitti...

Onnea pian teini-ikäiselle blogille! Ilo olla lukijasi ja osallistun mieluusti arvontaan :)

Tuija Jakonen kirjoitti...

Tämä on ollut mukava blogi lukea ja katsella ihania kuvia :-) Osallistun mielelläni kirja-arvontaan!

Olivia kirjoitti...

Onneaonnea blogille! Kirja näyttää tosi ihanalta. Villi pihasi on niin kaunis. Arvonnassa mukana!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, mukana arvonnassa. Kiitos kivasta blogista! Tiina K-T

Eila p. kirjoitti...

Arvontaan osallistun minäkin.

Helmisusi kirjoitti...

Pihasi on todellakin esittelyn arvoinen, niin kirjassa kuin livenä. Ja tässä blogissa! On kuin kulkisi kanssasi jossain salatussa puutarhassa. Kiitos, että jaksat ahkerasti päivittää!

anniemilia / Sakalantiellä kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Kunpa voittaisin, niin säästyisi kirjaraha :)

anniemilia / Sakalantiellä kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Kunpa voittaisin, niin säästyisi kirjaraha :)

Tessa kirjoitti...

Totta maar minä mukana. Kivan näköinen kirja!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea ja osallistun arvontaan. T. sari H.

Satu kirjoitti...

Kun eksyin ensimmäisen kerran tänne blogistaniaan, oli Villi Piha eka blogi, jota lähdin seuraamaan!
Mukana arvonnassa ehdottomasti :)

tiiti66 kirjoitti...

Näyttääpä kauniiden unelmien kirjalle, huh sentään. Olen mieluusti arvonnassa mukana. Onnittelut superpitkästä blogiurasta.
-tiiti66-

vaalean vihreää kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Ja onnea kirjassa esiitymisestä!

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa...Inkeri.

Samoilija kirjoitti...

Onnea tyylikkäälle blogille! Olen mielelläni mukana arvonnassa.

lentoemo kirjoitti...

Onpa kevättä ja kesää henkivän ja inspiroivan näköinen kirja, olen ihan ehdottomasti mukana arvonnassa. Onnea huikeasta yhdeksän vuoden iästä, veteraaniluokkaa, toivottavasti tulee rutkasti vuosia lisää
flight(at)luukku(piste)com

Punainen Pihlaja kirjoitti...

Hep, mukaan arvontaan!

Punainen Pihlaja kirjoitti...

(Anteeksi jos tulee tuplana, mutta en ole varma tapahtuiko edellisessä kommentoinnissa jokin virhe.)

Mukana arvonnassa!

outi kirjoitti...

Hui! Kiitos, kun hoksautit vielä arvonnasta - meinasi mennä sivu suun, kun työkiireiden takia kaikki kiva, kuten blogit, ovat olleet vähemmällä. Mutta ehdottomasti siis mukana arvonnassa! Onnea synttärisankarille! Sanoisin yhdeksää vuotta hyvin kunnioitettavaksi iäksi blogirintamalla.

jenni kirjoitti...

Minäkin hyppään vielä mukaan arvontaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Malttamattomana kevättä odotellen!
Osallistun arvontaan
Martta

Anonyymi kirjoitti...

Osallistun! -SagaG-

Laura kirjoitti...

Minä kanssa mukaan arvontaan! Kirja näyttää ihanalta!!

mama kirjoitti...

Olen mukana arvonnassa :)

Keskeneräinen kirjoitti...

Onnea yhdeksänvuotiaalle! Täällä on upeat kuvat! Pitänee ihan liittyä lukijaksi. Ja arvontaankin osallistun, jos nyt kerran vielä ehtii.

Tuivio kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Mielenkiintoisen näköinen kirja :)

Tuija Karlsson kirjoitti...

Onnea kauniille blogillesi, mielenkiinnolla odotan tuon kirjan ilmestymistä.
Otan osaa arvontaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana blogi, kiva että löysin tämän. ja osallistun arvontaan :)