lauantai 29. maaliskuuta 2014

Mummo kanasensa ja niin pois päin...



Isäni lauloi minulle pienenä joskus nukkumaan käydessä Mummo kanasensa-laulua, jossa "Metsästä hiipi se hirmuinen kettu, niin viekas ja pitkähäntäinen...."  Pelkäsin ketun hiipimiskohtaa. Muistan vieläkin joidenkin lapsuuden pussilakanoiden kuviot, koska peiton alle täytyi mennä piiloon. 

Meillä kanoja ei ole ajettu niitylle eikä kettu niihin käsiksi pääse. Talvi on kyllä ollut kanojen (ja muidenkin toki) kannalta suopea.  Montaakaan täysin sisälläolopäivää tai -viikkoa ei ole ollut. 



Hermione kurkkii kevätilmaa. 




Minerva on kaunis kana. Iittiläiset ovat yleisesti melko mustia. Minun kanani ovat kahdesta suojeluohjelmassa olevasta paikasta ja silti meillä on paljon eri ruskean sävyisiä ja kirjavia kanoja. Ystäväni iittiläisparvi on kokonaan musta.


 Narcissa Malfoy on ainoa tämän värinen oranssinruskea kana.  Iittiläisissä ei kuitenkaan ole valkoisia tai harmaansävuisiä kanoja. Joitakin valkoisia sulkia toki löytyy. Näin kerran kukon, joka oli musta ja kuin valkoisia helmiä täynnä. Harmi kun kukkoja ei voi olla montaa. Olen luopunut juuri kolmesta. Ne ovat niin komeita.


Johtava kukko Severus Kalkaros vahtii laumaansa tarkasti. Sillä on 16 kanaa ja se tarvitsee laumasta huolehtimiseen kakkoskukko Albuksen apua.  Severus on komea aapiskukon näköinen suuri lintu. Kynnyksellä maisemaa tarkkailee Bellatrix, joka nimestään huolimatta on kesy ja kiltti kana, joka hautoo ja huolehtii jälkikasvustaan mitä parhaiten. Toistaiseksi kukaan ei haudo, vaikka hautomaviettisiä ovat monet muutkin. Monet odottavat tiputuotannon alkua kanojen toivossa. Odotellaan. En halauaisi ostaa hautomakonetta, kun kanan alla kasvavat tiput ovat kanalanpitäjälle niin helppopoitoisia.

Munia kanat sentään muistavat. Tuntuu, että tänä talvena olemme olleet hukkua muniin. Teetätin Villille pihalle oman kennoetiketin.
Pettämätön suunnittelutyö Luhola Graafiumista.



5 kommenttia:

laura kirjoitti...

Voi että! Hurmaavia kanoja!! Muistan myös tuon saman lastenaulun. Kummastuttaa, että tietyn ajan lastenlauluissa on paljon joku pelottava elementti, tuon kanalaulun lisäksi tulee mieleen Kas metsä mökin ikkunas ja Mikkihiiri merihädässä esimerkiksi. Nykylastenlauissa ei ole....
Olen haaveillut monta vuotta omista kanoista, toistaiseksi ei ole löytynyt aikaa kanalan rakentamiseen.
Ihanaa kun on kevät!

Mari kirjoitti...

Voih, kun ne on komeita! Kanat minulla on vielä haaveissa, ehkä joskus sitten! Eikö niille pidä olla jonkin sortin lämpö talvella?

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Tosi kauniita kanoja!

Keskeneräinen kirjoitti...

Kauniita kanoja! Ja oma etiketti... eikö tulekin pro fiilis?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvät nimet kanoilla ja kukoilla :)