lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kevät!

Puutarhan hoidon ja rakentamisen suurin viehätys piilee keväässä tai ehkäpä vuodenaikojen vaihtelussa yleensä.
Hämmästyn joka kerta. Tällaistako täällä on?



Muutos on kokoajan käynnissä teitpä itse mitään muutoksien eteen tahi et.

Aloitin pihapuuhat maakellarin siivouksesta. Sielläkin oli tapahtunut muutos. Maakellari on liian kostea säilytyspaikaksi ja ilmeisesti vähän muuksikin, koska koko seinän rappaus ja osa tiilipintaa oli talven aikana murentunut lattialle.  Ei se mitään. Kaunis se on silti.


Täti Vihreä aloitti suuremman projektin pohjoisrajan kimpussa, mutta siitä lisää myöhemmin.
Mielissämme vilisee muutenkin kaikenlaista.


Juuri nyt tuntuu, että on puutarhan paras hetki.
Mutta lohdullista on se, että siltä tuntuu myös kahden viikon päästä ja kuukauden ja kahden kuukauden päästä. 




Seuraavat viisi kuukautta

Puutarhan paras hetki on aina NYT!



3 kommenttia:

laura kirjoitti...

Niin totta! Keväästä syksyyn puutarha on täynnä ihania ainutlaatusia hetkiä!
Sinulla on kaunista siellä pihasssasi! Mahtavaa kevättä sinulle!

Irene kirjoitti...

Ihanaa elä NYT tätä puutarhan ihaninta aikaa!
Niin samoissa fiiliksissä ollaan. Tuskin maltan odottaa, mitä tehokaksikko Sanna ja Tätä Vihreä taas keksii.
Se on ihmeellistä, että ne kukat pukkaavat joka kevät mustan maan lävitse vaikka ei itse tee yhtikäs mitään.

Kukkaiselämää kirjoitti...

Kyllä minustakin tänään tuntui, että juuri nyt on paras puutarhakausi. Kaikki ihana vielä edessä ja niin lähellä!