lauantai 7. kesäkuuta 2014

Arboretumissa

Kävimme retkella Mustilan arboretumissa. Arboretum on viehättävä retkikohde ja sen miljöö on jotenkin ainutlaatuinen. Alppiruusujen kukinta-aika on tietysti suosituin vierailuajankohta,


Itse pidän historiallisesta tunnelmasta ja suurista, ikivanhoista puista ehkä eniten. 



Toki alppiruusujen kukinta on huikea, vaikkeivät alppiruusut suosikkikasvejani olekaan.





Tärmäsin puistossa ihanaan Pensasmagnoliaan Magnolia sieboldii, jossa oli kolme huikeaa kukkaa. Niinpä en voinut vastustaa kiusausta, kun taimimyymälässä oli myynnissä suuri ja elinvoimainen Pensasmagnolia. Nyt sille mietitään sopivaa istustuspaikkaa.


Muutenkaan ei ihan pääsymaksun hinnalla taas päästy.
Arboretumin kahvilan pihalla myydään erilaisia puiden ja pensaiden taimia. Pienet lehtipuiden taimet maksavat 12 euroa kolme kappaletta.

LÖYTÖJÄ:

Lisäksi erikoisuuksia:
Hurtanheisi Viburnum lantanoides
Pirunnuija Oplopanax horridus

Mihin näiden kanssa joudutaan? Viime vuonna ostetut Korkkipuu, Honshunsulkavaahtera, Hemlokki ja Suomenpihlaja ovat hengissä ja voivat hyvin. Vielä niillä on matkaa suuren suuriksi puiksi, mutta kuitenkin. Kyllä tässä pieni kotiarboretumin alku on!

2 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Alppiruusujen kukinta on kaunista, mutta niiden kasvaminen on monen vuoden odotusta:) Tuohituomi on minunkin ostoslistallani. Kotikaupungissani on tuohituomia eräässä puistossa useita ja ne ovat todella kauniita!

Minna kirjoitti...

Ei hitsi sulla on hurtanheisi....kateudesta vihreänä;)