Yritetäänpä taas.
Syksy on todenteolla.
Viltit eivät ole enää ulkona.
Niitä voi levitellä takan eteen ja pitää picniciä sisällä.
Edelleen olen neulonut aivan vimmalla.
Tosin tämä malli saa kohta mennä arkistoon. Neljännet samaa mallikertaa alkavat olla liikaa.
Kauniit ne ovat silti.
Ajoin eilen aamulla töihin, vaikka minulla oli vapaapäivä. Siis vahingossa. Takaisin ajaessa hieman nauratti ja itkupotkuraivaroitti. Kun herää kuuden jälkeen ja hoitaa eläinlaumansa hirveällä kiireellä otsalamppu päässä ehtiäkseen johonkin, mihin ei pidäkään ehtiä. 50 km suuntaansa. Ainoana aamuna, kun olisi voinut nukkua pitkään syyslomalaisen kanssa.
Siitä tuli mieleen, että usein saa kuulla, että "Kyllä tässä on työtä" tai "Hirveästi hommaa ja vaivaa!" Siis kun ihmiset saavat tietää, mitä eläimiä meillä on tai käyvät katsomassa puutarhaa tai kotia, joka on vanha suuri kansakoulu.
En ajattele juuri koskaan niin. Hevoset ovat olleet kotona kohta puolitoista vuotta. Se tarkoittaa joka aamuista, iltaista ja päiväistä, joskus öistäkin huolenpitoa. Joskus kun tuulee ja sataa räntää vaakatasossa, voi tuntua hieman hullulta koko homma, mutta muuten positiiviset seikat ylittävät negatiiviset reilusti mennen tullen.
Mistään ei saa niin paljon iloa. Kun voi laittaa nenänsä kiinni hevosen lämpöiseen kaulaan, tuntuu aivan maailman kuningattarelta. Kaikilla se ei varmasti toimi, mutta minä nyt olen sellainen tyttö.
Kai minulla on sisäsyntyinen tarve leikkiä farmaria.
En edes osaa kertoa, miksi eläinten kanssa eläminen on minusta tärkeää.
Pääsin pitkästä aikaa ratsaillekin. Se oli mahtavaa. Kyse on ollut lähinnä psyykkisestä esteestä. En ole uskaltanut lähteä yksin ratsastamaan. Stressitason hipoessa pilviä ei myöskään saa aikaan mitään ylimääräistä. Eläimet laskevat takuuvarmasti stressitasoa. Ei voi miettiä työasioita, kun keskittyy ratsailla olemiseen. Hevonen vaatii kokonaisvaltaisen läsnäolon.
Kanat ovat toki helpompihoitoisia, mutta omalla tavallaan varsin antoisia myös. Kuvassa on nuori Araucana-kukko Igor Irkoroff. Kanojen touhujen seuraaminen on mielenkiintoista. Ovathan ne hyödyllisiäkin. Munivat ja hoitelevat ruokajätteet.
Tärkeintä on varmasti tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä.
Ei pidä elää sitku-elämäää vaan nytku.
Elämä on nyt!
5 kommenttia:
Muistahan tosiaan levätäkin välillä<3 Kuulostaa siltä, että elämäsi on aika hektistä. Ensimmäisiä väsähtämisen oireita ainakin minulla oli juurikin muistiongelmat. Jos voimat päästää liian vähiin, silloin ei jaksa nauttia enää mistään. Äidin jaksaminen perheessä on kuitenkin erittäin tärkeässä roolissa<3
Ymmärrän niin, että nenu hevosessa on hyvä olla! Mun hevosterapiat ovat harvassa, mutta silloin kun pääsee niin kyllä tuntuu hyvältä! Olikos tuo sun pienempi issikka?
Pienempi on Shetlanninponi :)
Hienoja kuvia ja elukoita, etenkin tuo musta hevonen on mahtava.
Kyllä eläinten hoitaminen tosiaan on tärkeää. Tällä hetkellä ei meillä ole kissaa enempää ajanpuutteen vuoksi mutta joskus taas varmasti on muitakin! <3
Lähetä kommentti