sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kevättä ilmassa

Herättelin kevätfiilistä.
 Laitoin kanoille itämään hieman vihreää. Krassia ja ohraa.


Jotain muutakin kevätkasvattelua pitäisi pohtia.
 Avoimet puutarhat järjestetään tänä vuonna 7.8. On vielä hieman auki osallistuuko Villi Piha? Tuo aika ei ole meillä se paras puutarha-aika. Täytyykin mennä blogiarkistoon katsomaan, mitä tuolloin puutarhassa tapahtuu.

Valo on  houkutellut kulkemaan pihalla kameran kanssa.




On ollut aurinkoisia hetkiä ja leutoja päiviä, jolloin voi pitää kanalan ovea auki.


Hevoset nauttivat kuivasta säästä. Olen pitänyt periaatteenani kelillä kuin kelillä, että hevoset ulkoilevat vähintään 12 tuntia vuorokaudesta. Vain kovimmilla pakkasilla tai kamalassa myräkässä on menty talliin aiemmin. Loimia ei myöskään pidetä kuin sateessa tai parinkymmenen pakkasessa.




Oma polvenikin on sellainen, että taidan kokeilla Kassun selkään kapuamista. 
Talvi on lopussa!

Mielestäni maaliskuu on jo kevätkuukausi. Ja se on ihan kohta!


3 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Mikäpä sen mukavampaa kuin laukata hangessa;) Itse en taitaisi taipua enää hepan selkään sen verran monta vuotta on kuin viimeksi ratsastin.

Satu kirjoitti...

Ihania kuvia, kyllä niissä näkyy kevättalvi jo aivan selvästi :)

Saaristopuutarha kirjoitti...

Ihana kuva pollesta! :)