lauantai 16. syyskuuta 2017

Syyskuun kukat

Puutarhassa on vielä paljon kukkijoita. 
Kiertelin kameran kanssa siellä täällä ja löysin vaikka mitä!
Itseasiassa monet alueet näyttävät aika hyviltä ja toiset taas hyvin surkeilta. 


HELIOPSIS HELIANTHOIDES - PÄIVÄNSILMÄ
Keskitytään niihin hyviin näkymiin. Punahatut ovat todella kuvauksellisia kasveja ja haluaisin niitä lisää. Ihanat kukat loistavat kaiken syksyn keltaisen keskellä.
ECHINACEA PURPUREA - PUNAHATTU


Kosmoskukat eivät kaikki ehtineet edes kukkaan. Niiden lehdet ovat kuitenkin hyvin kauniita ja hyviä vierustovereita muille kasveille.


Punalatvamme on niin korkea, etten ylettänyt mitenkään kuvaamaan siihen pysähtyneitä perhosia. Kukinnot huojuvat yli kahden metrin korkeudessa.

EUPATORIUM CANNABINUM -PUNALATVA
Vanhan kukkapenkin parannus on edennyt. Täti on ahertanut penkereessä. Jyrkkyyden vuoksi multa ei meinaa pysyä penkissä ja pysymistä yritetään nyt parantaa tiilipenkereellä. Pistokkaista kasvatetut seppelvarvut tulevat peittämään sanomalehti-hiekkakatteen. perennoille jää vielä hyvää tilaa etualalle.


Pidän kyllä kattotilireunuksista, vaikka ne eivät peityisikään. Seppelvarvut ovat siis korkean kivimuuripenkereen reunalta, josta ne myös kauniisti roikkuvat alaspäin.



Kaunista viikonloppua!


Syksyssä on paljon kaunista ja ihanaa!

9 kommenttia:

Marja kirjoitti...

Hei, mikä tuossa aloituskuvassa on samettikukkien takana <3?

Sanna Tallgren kirjoitti...

Tuoksuampiaisyrtti Dracocephalum moldavica

Katja kirjoitti...

Nu seppelvarput kivimuurilta roikkumassa ovat hienot. Ihastelin niitä taas viimeksi kun teillä kävin.

M.T. Ainasoja kirjoitti...

Ihania kuvia! Punahatut etenkin ovat tosi kauniita. <3

viikarivartti.blogspot.fi

Ulla kirjoitti...

Kauniita ovat kukat vielä näin syksyllä siun penkissä. Purppurpunalatva on yks kommeimpia perennoja. Miullakin seppelvarpu roikkuu kivveyksen reunalla.

Navettapiika kirjoitti...

Kivoja korkeuseroja, vaikka niistä joskus voi olla ongelmiaki. Punalatva on komia kasvi. Meillä kärsii rajusti "sinä" talavena ja on taas aiva alakutekijöös.

Pirjo kirjoitti...

Kauniita kuvia!
Minullakaan ei kosmoskukat ehdi kukkia..

Maatiaiskanasen Elämää kirjoitti...

Punahatut ovat ihania <3 Yllätyin tänä kesänä kuinka paljon erilaisiakin niitä on. Kauniita kuvia olet ottanut <3 Mukavaa syksyn jatkoa Sinulle :)

Annika kirjoitti...

Tulin ensivierailulla blogiisi. En ole paljoakaan vielä selaillut, mutta nuo kattotiilet osuivat simään. Niitä olisi pilvin pimein, jotain hyötykäyttöä olen kanssa yrittänyt niille kehittää, ettei kaikkia tarvisi kaatopaikalle kuskata.