tiistai 8. heinäkuuta 2008

Jotain muutakin kuin rehuja

Olisi mukava saada jotain uutta sisustukseen. Tyynynpäällisiä vaihtamalla on helppo sisustaa uusiksi koko värimaailma. Varsinkin tämmöisellä värivammaisella kuin minä, jolla lähes kaikki on valkoista.
*
Ostin itselleni tänään kesälahjaksi ihanan Maku-mittakulhon.
Tein heti siihen grillibroilerin ja uusien perunoiden seuraksi ihanaa kukkakaalisalaattia Piilomajan ohjeen mukaan.
*
Poika bongasi nämä otukset, joiden puuha näytti kaikin puolin epämielyttävältä ja kivuliaalta.
Tutkimme asiaa lisää kohta. Toin kaupunkireissulta tuliaiseksi tämän valloittavan kirjan, jonka kannen nappeja painamalla voi kuulla kolmen eri öttiäisen ääntä! Sisältö on myös hulppea ja aikuistakin kiinnostava.
*
Tähän hurahdin jo joitakin viikkoja sitten. Mildebergiuksen grafiikkaa on vaikea vastustaa.

Mukavaa päivää ja iltaa jokaiselle! Toivotaan aurinkopäiviä...

1 kommentti:

leena kirjoitti...

Ihania pioneja edellisessä postauksessa!
Ja salaatti kuulostaa kokeilemisen arvoiselta!