sunnuntai 24. elokuuta 2008

Not so bad


Kahden tunnin kitkentä puutarhassa sai minut näkemään, ettei se nyt niin kamala ole.

Sade on saanut aikaan sekasotkua. Kasvit nuokkuvat toisiaan vasten sikinsokin. Salkoruusut kärhöjen lomassa. Zinniat, daaliat ja kosmoskukat huiskin haiskin. Unikot, salviat ja punahatut kaikki yhdessä kasassa.

Joku tyyppi on rouskutellut punahattuihin kolosia. Kuka lienee?


Jotkut kaatuiluyhdistelmät ovat kivoja, toiset kamalia. Aivan kamalalta näyttää lohen punainen unikko keltaisen kuunliljan lehdistön lomassa. Alla taas on ihan mukava pari. Unikko ja punahattu (varmaankin White Swan).



Punahatut ovat mielestäni kuvauksellisia ja kauniita. Ne kukkivat myöhään ja lajikevalikoima alkaa varmasti meilläkin kasvaa. Euroopassahan niitä myydään vaikka mitä ihania. Minulla on tänä vuonna ostettu ihmeellinen hehkuvan oranssi (?) punahattu sekä ihana pörröinen Razzmatazz.
Siemenlaatikossani on myös joitakin ihanuuksia. Eikö nyt voi suunnitella ensi kevättä?

4 kommenttia:

jori kirjoitti...

Punahatut ovat ihania. Selvititkö koskaan saiko niitä jumalallisia punahattuja hankkia muuta kuin juurakoina? Muistelen Quun puhuneen jotain siitä, ettei niitä välttämättä voi lisätä siemenistä. Punahattuja otin mukaani, joten josko ensi keväänä pääsisi niitstä taasen nauttimaan. Juuh ensi kevättä pitää ruveta pikapuoliin suunnittelemaan. Meillekin on tulossa kaivinkone jahka viljamaa puidaan niin sitten alkaa pihan muotoilu. Hyrrrr

jori kirjoitti...

Heipsan - piti vielä tulla kysäsemään sitä nettikaupan osoitetta, josta tilasit ne chost-tuolit. Diipadaapadii jotenkin tässä tarvittaisiin jotain freesimpää tänne museo-olosuhteisiin=)

Muista töissä alistaminen - siitä kaikki lähtee

lagerhall kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
lagerhall kirjoitti...

Really nice pictures hu have, so harmanoic :-)

Lagerhall