Joskus voi kai ajatella, että kaikki on vain kukkia ja perhosia, kultaa ja raikkautta?
Puutarhani ja kotini on paikka, jossa voin joskus unohtaa ja ajatella, ettei ole lainminlyötyjä lapsia, sairaita lapsia, murhattuja lapsia tai murhaajalapsia.
Tänään kaikki kylpi valossa. Olen istuttanut yli 300 kukkasipulia ja tajusin, että valkoisia on liian vähän. Meitä ilahdutti kesän ainoa kouluturisti. Amerikasta asti tullut viisikymppinen nainen, joka tuli perheineen katsomaan vanhaa kouluaan. Siinä on aina jotain nostalgista ja koskettavaa. Liikuttuneet ihmiset ottavat itsestään valokuvan vanhan koulunsa portailla. Minun kotini portailla. En koskaan suhtaudu tylysti näihin vierailijoihin. En kutsu sisään, mutta vastailen kysymyksiin ja esittelen pihapiirin. Niin nytkin.
Toivon todella, että kotini pysyy sellaisena varjeltuneena paikkana ja puutarhani eskapistisena paratiisina. Nyt lähdemme ostamaan sienikeittotarpeita. Kaupoissahan lööpit kirkuvat.
(Turisti kirjoittaa varsin osuvasti väärän ratkaisun hakemisesta näinhin ongelmiin.)
4 kommenttia:
Puutarha on kuin unelma, johon on joskus hyvä mennä pois pahasta maailmasta. Kiintoisia turisteja teillä, todella:) Heiltä saa varmaan tietoa oman kodin historiasta myös...?
On onni omistaa pakopaikka, rakas paikka, turvapaikka. Kiitos että hetkeksi taas jaoit sen kanssamme.
Kaunis kirjoitus, kauniit kuvat.
Voi miten ihanaa teillä onkaan. Ihan kuin jostain satumaailmasta. Jotenkin vaan koti tuntuu kovin pyhältä ja rakkaalta. Pönttöuuneissa palaa tuli ja illat kuluvat puita kantaen tai tämän oman ydinköörin kanssa köllöttäen yhdessä suuren filtin lämmössä sohvalla ja katsoen vaikkapa idolsia.
Lähetä kommentti