maanantai 15. syyskuuta 2008

Huono ihminen täällä, hei!

Mie unohdin mun elukkalasten syntymäpäivät!! Meillä olisi eilen ollut oikein isot juhlat.

T täytti vuoden. (Sillä on uusi lempinimi, T-vati eli Tassi)

Ruttuvaari täytti yhdeksän vuotta. Tässä kuvassa Ruttu on vielä terve ja nuori ja pällistelee hassusti.

No onneksi elukat eivät piitanneet. Yhtä juhlaa ovat kaikki päivät!

Olin töissä n. 26 h ja lähden taas yöksi takaisin. Olen ehtinyt hieman neuloa välissä. Violetti houkuttelee kovasti, mutten oikein uskalla ostaa violettia vaatetta. Niinpä kutaisin huivisen Novitan Mambosta.



Kaikkein hauskin se on kaulaan kaulurimaisesti kieputettuna. Näin.

Pihallakin on vielä pientä syysprojektia. Sipuleita tietysti istutettavina. Samoin muutamia havuja ja pensaita. Teen tulotien reunaan pensasistutusaluetta ja siitä lisää myöhemmin. Nyt heippa ja hyviä öitä! Toivon mukaan työyönikin on hyvä, siis rauhallinen.

4 kommenttia:

jori kirjoitti...

Mukavia yötöitä=)Voi Sanni Sanni minkä oot miulle tehnyt. Niin hillitön palo ja polte noihin napin painalluksen ulottuvissa oleviin kangaskauppoihin. Jouduin taas sortumaan ihkuihin kankaisiin, enkä edes tiedä mihin moisia vielä käyttäisin, mutta 20m olisi tuloillaan. Iiiik. Tuo toinen talo tontillamme pitää sisällään kolmehuonetta + keittiö (open asunto) ja 2h + keittiö (keittäjän asunto) ja ekstrana vielä koulun vanhan keittolan. Ugh siinäkin on kunnossapidettävää likimain 200 neliötä. Pitäisi vissiin löytää joku rivakkaotteinen ja vetävän oloinen talonmies=)

Inkivääri kirjoitti...

Onpa kaunis huivisesi, sekä väriltään että malliltaan! Onko ihan omasta päästä malli vai vinkkaisitkos mistä?:) Melkomoisia työputkia, koitahan jaksella!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis huivi! Kyllä kelpaa syksyn tulla:-)

Marja kirjoitti...

Hieno huivi! Vilpitön ihailuni sille ja myös sinulle, kun sellaisen tuosta vain kutaiset. Puikot eivät pysy näissä käsissä, ja usein saan olla kateudesta vihreänä muille.