tiistai 2. syyskuuta 2008

Lähtökuopissa

Posti ehti hemmotella minua juuri ennen lähtöä. Näitä pitää vielä tänään ehtiä selaamaan. Maksoivat postikuluinen Amazonilta 33,80 euroa. Ei ollenkaan kallista minun mielestäni.

Voisiko sitä hurahtaa virkkaamaan aina vaan erilaisia neliöitä. Luulen, että voisi. Pitäisikö pakata täpötäyteen matkalaukkuun vielä tämä kirja, koukku ja langanjämiä?


Näitäkin pitäisi päästä kokeilemaan heti.

Lähtöfiilis on hyvä. Poikkeuksellisen hyvä siihen nähden, että olen superhuono kotoa lähtijä.
Näitä tulee tietysti ikävä.

Hassu jengi. Sohva pitää suojata kaikenmaailman matonkutaleilla. Kuvasta puuttuvat rakas Ruttuvaari-sokeritautilaiskoiruli sekä Irmitskaja the kissa, joka mököttää vaatekaapissani. Se on pikkukoiran tulon jälkeen ollut ensimmäistä kertaa sisällä vuorokauden putkeen, mutta näyttää edelleen hapanta naamaa.

Viisi eläintä on kyllä liikaa! Vaikkakin luonnollinen poistuma verottanee laumaa piankin. On tässä silti Täti- E:lle kotimiehen hommia. Osansa hoitohommista saa myös anoppi. On mukava lähteä, kun tietää, että homma hoituu kotona varmasti.

Muistin juuri:
Päivällä, kun olimme ostoksilla, poika oli nähnyt lauman päiväkotilapsia, joilla oli huomioliivit päällä. Hän huusi isälleen: " Isi, kato työmieslapsia!" :)))

Olen poissa viikon, syön ja uin, lämmittelen. Laitoin Italian iskelmän soimaan :) Palataan.

8 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Oikein ihanaa matkaa - ja muista meitä ja käytä kaameraa;)

Sylvia kirjoitti...

Aivan mahtava kuva tuo sohvakuva! Hih!

Mukavaa ja aurinkoista matkaaa, kerro meille kaikki kun tulet!

Sammakko kirjoitti...

Oikein nautinnollista lomaa sinulle!

jaana kirjoitti...

Ihanaa lomaa teille! Mutta taatusti on kiva tulla kotiinkin, kun tuollainen karvalauma on odottamassa :)

pioni kirjoitti...

Aurinkoisia ja lämpimiä matkapäiviä toivottelen.
Blogissani on sulle tunnustus.

Rouva Nordman kirjoitti...

Ihania virkkauskirjoja, varmasti voisi jäädä koukkuun (heh) neliöiden virkkaamiseen -ja ne kaikki ihanat langat vielä..
Hyvää matkaa!

Anonyymi kirjoitti...

Oletpas löytänyt houkuttelevia krjoja! Ihan kutkuttaa ajatus, mitä kaikkea noiden kirjojen pohjalta voisi tehdä.Mahtavaa ja rentouttavaa matkaa!

Anonyymi kirjoitti...

Onko tuo tuossa vasemmalla Westie? Näen westejä nykyään joka paikassa, kun oma pieni pentu on saanut sekaisin ihanuudestaan :). Kiva blogi sinulla!