Tänään on ollut semmoinen päivä,

että jo aamusta tiesi kaiken olevan tahmeaa. Pinna oli kireä, pää ja alavatsa kipeä. Tuntui kuin ei olisi nukkunutkaan koko yönä. Selkeästi niitä päiviä, jolloin näkee vain rikkaruohot.

Sain leikattua nurmikon, kun jouduin käynnistämään leikkurin. Koira karkasi metsään ja se tulee viivana takaisin kuullessaan leikkurin ollakseen vihainen pahimmalle viholliselleen. Koiran avustamana sitten leikkasin enemmän kun alun perin aioin.

Menin kylvämään viimeistä kasvilavaa ja löysin siemenpussit uimasta tarvikesaavista. Olin jättänyt kannen saavin viereen. Ripustin pussit aitaverkkoon ja kyvin jo pusseissaan itäneet salaatit ja retiisit.

Yritin kiinnittää lammasverkkoa suurella nitojalla köynnöstueksi krasseille, pavuille ja tuoksuherneille. Nitoja ei toiminut. Takin taskussa oli aspeja, mutta vasaraa ei ollut missään.

Sitten pilvi repesi ja aurinko tuli esiin. Istutin keittiöpuutarhan kesäkukkia sekameteliksi ja koira avusti minua yhden ruusun istutuksessa. Sen otsa oli ihan kurtussa. Niin tarkasti se seurasi touhujani.

Ajattelin, että: Noh! Tällasta tänään, huomenna toisenlaista. Löytyy varmasti se vasarakin.

Tuli vielä mieleen tämä lausekin:

"Kukissa, joita itse olet istuttanut, leikannut ja hoitanut, on jotain huomattavasti kauniimpaa kuin muissa kukissa. Se muistuttaa, että kauneuden luominen on onnellinen kokemus."

- Claudia Lady Bird Johnson