torstai 8. heinäkuuta 2010

Ihmeellisiä ja ihania asioita

Kävin eilen puutarhassa, joka oli mitä hurmaavin. Ihmiset olivat todelllisia kasvituntijoita ja muutenkin valloittavia persoonia. Kasvivalikoima ja estetiikka vanhassa miljöössä hurmasivat minut.
Toisten innostus ja intohimo sytyttää ja saa aikaan visiointikipinöitä.
Löysin eräältä taimistolta neljä perennaa, joita minulla ei ennestään taida olla. Olen suunnitellut taas taimikasvattamoa ja tutkinut perennansiemenlaatikkoani. Muutamalla siemenkaupan sivustollakin poikkesin. Haluan ehdottomasti saada jostakin Lumikin (Sanguinaria canadensis) taimen. Päässä humisevat taas Tasha Tudorin ja Monetin puutarhan kuvat. Huh heijaa!

Do Tell on kiehtova pioni, joka on nyt kahtena vuonna tehnyt ilokseni yhden kukan.
Nyt menen vielä yökierrokselle. Äsken puutarha oli täynnä punaista valoa. Se oli ihmeellistä.

5 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Minulla on työni puolesta onni käydä silloin tällöin ihmisten pihoilla. Voin sanoa, etten ole varmaan koskaan tavannut tympeitä puutarhaan(sa) hurahtaneita. Kaikki tuntuvat olevan kiehtovia, henkeviä, mukaansatempaavia! Mikä harrastus, siis!
Do Tell on muuten ihana tuossa kuvassa. Jotekin olen nyt hurahtanut muun muassa) noihin, joilla on keltaista lehteä kukan keskellä. Pitäisikö harkita tuota siis...

Johanna Rintanen kirjoitti...

Huoh miten ihania kukkia. Täälläkin on taivikasvattamo käynnistymässä. Itseasiassa tänään meinasin kylvää aimo annoksen siemenlaatikon kätköissä lojuvia perennoja. Mitäs kärhökujanteelle ja puutarhayhdistykselle kuuluu?

santra kirjoitti...

Kaunis tuo pioninkukka.

Sanna Tallgren kirjoitti...

Kärhökujanne on kiitos vain oikein hyvä...Kastelen kärhöjä kuin viimeistä päivää. Ensi kesänä se vasta näyttää todellisen luontonsa :) Yhdistys on vaiheessa, tarvitsisin yhden oikeasti innostuneen perustajajäsenen. Paperit ovat kyllä aivan valmiina.

Johanna Rintanen kirjoitti...

Käpäisin kurkkaamassa tuolla erikoispuutarhassa ja taitaa tarvita myös tehdä "kesäretki" sinne suunnille sen verran kutkuttavalta vaikutti.

Snif nyt pitää pitää oikea intomielisen bongaustalkoot niin saat yhdistyksen oikein kunnolla pyörimään. Tsemppiä