perjantai 27. toukokuuta 2011

Muutos

Ainoa pysyvä asia on muutos. Sehän on evoluutiotakin tarkastellessa järkeen käypä ajatus. Muutoksessa on oltava mukana, silloin muutokseen voi vaikuttaa itse.


Yrittäjänä ajattelen, että jämähtäminen on kuin virittäisi giljotiinin. Koko ajan on mentävä eteenpäin, kehityttävä, visioitava ja rakennettava kestävää muutosta. Innovatiivisuus., heittäytyminen, rohkeus ja lankojen pitäminen hallitusti käsissä ovat haasteita. Haasteet ja muutos, ne ovat muovanneet minua eniten.


Muutosvastarinta kuuluu muutokseen. Olen äärettömän muutosvastarintainen yksityiselämääni koskevissa asioissa. Tämä koskee kotia, ihmisiä ja kotiseutua. Sitoudun, juurrun ja pysyn. Tiettyjen asioiden ei tarvitse muuttua. Balanssin säilymisen kannalta on tärkeää, että jotkut asiat ovat niin kuin ne ovat. Paikallaan ja siellä, missä aina ennenkin.

Suuressa mittakaavassa mitätön muutos voi suistaa minut muutosvastarinnan syövereihin. Esimerkiksi jonkun tutun metsän kaataminen. Ahdistun, jos kotimatkan varren metsä on eräänä päivänä kaadettu, yhtäkkiä poissa. Suuret kuuset kaikki tiessään ja maailma vääränlainen, maisema avara! Mutta silmä tottuu ja kohta maisemassa huomaa jotain uutta hyvää. Näkee pidemmälle metsän taakse, kauniin pellon. Silmä lepää taas. Ajan myötä siihen kasvaa toisenlainen metsä. Ei niin mahtava kuin se entinen, eikä ollenkaan synkän sävyinen ja jylhä, mutta silti hyvä sekin.


Villi piha on muutoksen silmässä, huikeassa pyörteessä. Muutan 1.6. alkaen Divaaniblogit blogiyhteisöön toiseen osoitteeseen. Mutta tiettyjen asioiden tulee pysyä ennallaan. Villipiha tulee pysymään sisällöltään samanlaisena. Tämä on sitä yksityisaluetta, jota muutosvastarintani suojelee. Olen pitkään hakenut bloggaamiseen jotain uutta potkua ja kun Divaani-lehti pyysi minua yhdeksi bloggaajistaan, ei minun ollut ollenkaan vaikea suostua. Osaksi siksi, että mukana on minulle pitkältä ajalta tuttuja blogeja. Ei tarvinut hypätä yksin. Ensisijainen syy on kuitenkin se, että muutos on avain. Muutos luo Flown!

Toivon kaikkien lukijoitteni seuraavan mukana. Ilmoitan Villin pihan virtuaalikodin osoitteen, heti, kun sen ovi on auki.


Kasvihuonetta lisää vielä viikonlopun aikana. Minun oli tarkoitus istua siellä kynttilän valossa sateen ropistessa, mutta tuli kylmä ja oli liian hämärää kuvaamiseen.

Mukavaa perjantai-iltaa!

10 kommenttia:

Johanna Rintanen kirjoitti...

Sanoppa muuta Sanni - elämä on yhtä muutosta, jatkuvaa virtaa, mikä pitää meidät vireessä, saa silmät avautumaan uusille mahdollisuuksille. Muista taannoin kun oli kuulemassa Sydänmaalakan puheita niin hän puhui aina tulokulmista. Tulokulman vaihto tekee välillä poikaa itse kullekin. Jättiläismäisesti Onnea isolla Oolla matkaan, suuria flown pyörteitä, uusia tuulia, kylmiä väreitä selkäpiissä. Täällä ollaan innolla mukana seuraamassa mihin virta Villiäpihaa kuljettaa. Tärkeintä on luottaa prosessiin ja antaa siipien viedä uuteen huomiseen.

Siirtolapuutarhuri kirjoitti...

Kunhan et minnekään katoa! Blogeihinkin kiintyy, kaipaa kuulumisia.

Kristina kirjoitti...

Uudet tuulet tuo monta kertaa hyviä asioita mukanaan ja tässä voi vaan toivottaa onnea sinulle!
Pysyn mukana!

Sanna Tallgren kirjoitti...

Kiitos! En tosiaan katoa! Tästä on tullut kiinteä osa elämää ja vähän persoonaakin. 6,5 vuotta on pitkä aika. Ei sitä osaa lopettaa. Ja olen itsekin riippuvainen joistain blogeista pahan kerran.

Rva Pioni kirjoitti...

Minäkin kävin sytyttämässä kynttilän ja sulkemassa tuuletusikkunan, aika viileä oli. Kynttilä paloi hyvin hapekkaassa ilmassa:)
Kiva katsoa mitä muutostuulet tuovat tullessaan.

Sanna Tallgren kirjoitti...

Jori: Jäin pohtimaan tulokulmaa ja tuli mieleeni, että Sydänmaanlakalla on kyllä ajatusta. Itse lähestyin tätä ilmailun maailmasta ("lentäjän" vaimona) ja silloin tulokulma on syytä pitää samana, mutta laskeutuahan voi aina uusiin paikkoihin. Jos on pakko niin vaikka puiden latvoihin. :) Eli mulla tulokulma on niinkun se, millä asenteella blogia on tehty jo kauan. Pidän sen samana, niin ei rysähdä ;)

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Yhdyn kyllä joka sanaan tuossa muutosasiassa.

Cheri kirjoitti...

Heti heräsi muutosvastarinta! :-)
Elämäni suurin onni on muutos. Miksi kannattaisi jatkaa jos mikään ei muutu? On suurta henkistä laiskuutta sanoa: olen tälläinen ja tälläisena pysyn. Itsensä muuttaminen (=kehittäminen) on elämänpituinen sarka. Ilman muutosta ei ole Elämää.

Unknown kirjoitti...

Aikun jännää. Pääasia ettei ala tuleen tuotemainontaa:)
Olet kyllä blogaillu pitkään jos 6,5 vuotta jo jaksanu.

Sanna Tallgren kirjoitti...

Postauksiin ei tule tuotemainontaa. Divaanin blogipohjassa tietysti pyörii manioksia....