lauantai 4. kesäkuuta 2011

"Siis ei oo normaalia!"

Että, menee puutarhamyymälään ja ostaa neljä laventelia(Lavendula angustifolia Hidcote Blue). Ei siinä vielä mitään, mutta neljän laventelin ostamisesta seurasi  tapahtumasarja, joka luullakseni voi jonkun mielestä olla liioittelua.



Toin leventelit kotiin.  Unelma laventelirivistä on ollut mielessäni pitkään. Niinpä raahasin lautataapelista lankkuja, mittasin, sahasin ja rakensin kasvihuoneen viereen noin 4 m pitkän istustuslaatikon. Puuha edellytti myös aluskankaan asettelua, kivituhkan sekä mullan ajoa.



Tyhjää laventelipenkkiä on odottamassa reilut kolme metriä. Uuh, ne maksoivat 4,5 euroa kappaleelta. Siemenlaatikkoa pengottuani, huomasin, että minulla on juuri tuota samaa laventelia siemenenä kaksi pussia. Jonkinlainen taimikasvattamo on siis pystytettävä. Täti Vihreä selvitti, että laventelia voi lisätä myös taivukkaista tai pistokkaista. Laventelitehdas on siis perutettava pikimmiten!

Tuli sieltä mukaan myös lapsen valitsema sitrus ja pari uutta tuoksupalargoniaa. Ei ikinä voi tietää, mitä taimistolla käväisemisestä seuraa. Huomenna ajattelin mennä Isomäen puutarhalle, saas nähdä!

9 kommenttia:

jori kirjoitti...

Laventelitehdas kuulostaa perin kelpo ajatukselta. Taivukkaita tai siemeniä, mutta kunhan on tehdas pystyssä niin siinä on sitä jotain =) Siis sulla on kivituhkaa käytävillä? Ootko vetänyt alle jotain suodatinkangasta tai mustaa muovia ja miten pidät käytävät puhtaina? Meillä on meininki näet uusia potnaakkerin käytävät ja naapurinukko huutelee joka päivä kiviaidanyli, että laittakaa mustaa muovia käytävien alle, mutku meillä on pottugeeri rinteessä niin en oikeen tiiä miten muovi käyttäytyy. Nimim. Pahoin riistäytyneet nurkat ;)

Aila kirjoitti...

Oi, ostit sentään NELJÄ laventelia:) , minä ostin tänään kaksi ja paprikan ja chilin ja kahdeksan avomaakurkkua... Minua ei kuulemma enää päästetä puutarhalle, mutta tuo laventelipenkkisi on kyllä niin hyvä idea, että...... ;)

Sanni kirjoitti...

Jori, siellä on suodatinkangasta... Enkä yhtään vielä tiedä, miten pahasti siinä alkaa rikkakasvit kasvamaan, siis siinä kivituhkassa. Muovi on kyllä vähän arveluttavaa. Mie ostin sitä ruskeeta, pehmosta, mitälie suodatinkangasta. Sitä edullisinta.

Tessa kirjoitti...

Siis laventelit ovat olleet mulle yks pakkomielle jo usean vuoden ajan. Ja toinen on puksipuut. Mutta mutta. Pihinä olen yrittänyt laventeleita saada talvehtimaan maassa (kuulemma joskus joku laji jossain päin Suomea onnistunut, minulla ei) ja kylvänyt niitä siemenestä kylmäkasvatuksesta lähtien ja aina onnistunut ne näivettämään alkutaipaleella. Joten...tuhlaan joka kesä rahaa ostamalla uudet kesäkukiksi. Samoin on puksipuu. Ruukussa sille ei löydy talvella sisältä riittävän viileää paikkaa, joka olisi samalla tarpeeksi valoisa, enkä ole kuullut sen maahan iskettynä kestävän talvea. Nyt olen lisännyt epätoivoisten kasvien joukkoon oliivipuun. Täytyy kai pikkuhiljaa alkaa uskoa, ettei me eletä missään Välimeren ilmastossa. Siispä, kerro heti, kun laventelirintamalla tapahtuu lisääntymistä, olen pelkkänä korvana :)

kotilo kirjoitti...

Seuraan innolla, miten laventelin poikasesi kehittyvät. Näyttää lupaavalta :)

Irene kirjoitti...

Laventeli on ihastuttava kasvi. Toivottavasti penkkisi on pian täynnä pikkulaventeleita.
Itse en ole niiden kanssa onnistunut, joten olen korvannut sen helppohoitoisammallla iisopilla.

Tia kirjoitti...

Tessa, mulla on puksipuut talventineet jo 6 vuotta maassa täällä Lounais-Suomessa - jopa nämä kaksi rankkaa talvea ilman ruskeita lehtiä. Sama homma laventeleilla, ne lisäksi siementävät ja kylväytyvät itsekseen. (en valita :))Kannattaa siis kokeilla, mikäli asustelet etelässä.

Tiina kirjoitti...

Oi, laventelikäytävä näyttää varsin ihanalta :) Tessa, mullakin on ollut useamman vuoden jo puksipuita II-vyöhykkeellä. Hyvin ovat menneet, en suojaa mitenkään. Kasvualusta on hyvin vettä läpäisevää.

Tessa kirjoitti...

Kiitos rohkaisusta, ehkä vielä jonain päivänä. Täällä ollaan vähän niinku II ja III rajamaastossa, joten toivoa ehkä vielä on. Puksipuiden ongelma on ollut kyllä liika lämpö. Jos vielä kerran kokeilisi :) Mulla on laventelitkin olleet läpäisevässä maassa, eikä siis pärjänneet???