keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Rose is a rose is a rose is a rose

Aloitin siis sen ruusutarhan, minkä olin itselleni aikaa sitten luvannut.  Vanhastaan tontilla on kasvanut Juhannusruusu sekä alakuvassa oleva tunnistamaton ruusu, jota kasvaa siellä täällä.



Ostettuani tämän kirjan,  lähti ajatus monista muistakin ruusuista laukkaamaan villisti. Ostinkin puutarhaan yksittäisruusuja, joita taitaa olla kymmenkunta.  Juuri niille tein niitä nimikylttejä. Ne löytyvät kasvilistaltani ja ovat hieman kateissa ja sekaisin :)


Saunan rinne valikoitui ruusutarhan paikaksi jo ennen kasvihuonetta, mutta tänä vuonna kasvihuoneen valmistuttua on ollut suorastaan välttämätöntä aloittaa ruusutarhan perustaminen. Ylhäällä saunan edustalla kasvaa jo kolme pientä pensasta tuota tunnnistamatonta vanhaa ruusua. Joku on sanonut sen olevan Iitin Tiltu, mutten ole aivan varma. Jossakin sanottiin, ettei Iitin Tiltu tee juurivesoja ja tämä kyllä tekee.



Tilasin seitsemän uutta ruusua Oulujoen taimistolta. Voi suositella taimistoa lämpimästi. Suuria, hyvinvoivia taimia tuli matkahuoltoon ennätysajassa. Tein tilauksen perjantaina, lauantaina viljelijä soitti ja tiistaina ruusut olivat noudettavissa. Istuttamista odottavat seuraavat:


Rosa ´Sanna´kirkonruusu, Rosa `Belle de Crecy´ranskanruusu, Rosa rupincola, Rosa`Posliinikaunotar´ tarhapimpinellaruusu, Rosa ´Ritausma´tarhakurtturuusu, Rosa ´Sointu´ tarhakurtturuusu, Rosa ´Ilo´ puistoruusu.


*


Istutan ruusuja rinteeseen aivan mielivaltaisella tavalla kaivamalla suuren kuopan, johon laitan puhdasta, lannoitettua multaa. Istutettuani katan maan suurelta alalta ruusun ympäriltä mansikkakankaalla ja/tai oksasilpulla estääkseni lupiinien ja heinien läpikasvun. Paikka on lämmin ja ruusuille kaikinpuolin hyvä. Katsotaan tuleeko tästä mitään?


Ritausma-taimessa on kolme ihanaa, huumaavalta tuoksuvaa kukkaa.


Otsikon lause on Gertrude Steinin runosta Scared Emily:


"Rose is a rose is a rose is a rose
Loveliness extreme.
Extra gaiters,
Loveliness extreme.
Sweetest ice-cream.
Pages ages page ages page ages."


 


Hmm... viimeinen lause ei ihan avaudu. Runo on kirjoitettu vuonna 1913. Googlettamalla selvisi, että ensimmäinen lause tarkoittaa sitä, että asiat ovat niin kuin ne ovat. Ruusu on ruusu ja edelleenkin vain ruusu.


Ja loma on loma. Olemme vain olleet kotona. Kotona olemiseen tosin liittyy kaikenlaista, kuten vessaan juuttuneen lapsen pelastamista ja arvatkaa, arvatkaa!! Pihalammen kaivamista!!!


Palaan pian!

11 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Kiitos ostospaikkavinkistä. Mulla ehkä ensi vuonna tarvetta useammalle ruusulle:)

Saila kirjoitti...

Hyvältä vaikuttaa, mikseivät viihtyisi!

Inkivääri kirjoitti...

Minulla on yksi ruusu purkissa ja kolme valeessa - kun vaan osaisin päättää paikan niille niin istuttaisin heti:)

Cheri kirjoitti...

Kelpaa siinä saunasta vilvoitella ruusun tuoksussa. Ja pihalampikin vielä, miten aiot saada ajan kulumaan? ;-)

Sanni kirjoitti...

Toivotaan, että viihtyvät. Huomenna trimmeröin muun pöpelikön tasaiseksi ja siivoan vähän aluetta muutenkin. Mikäli luvatussa helteessä pystyn. Niin ja uusille pitäisi askaroida kyltit tietenkin. Kyllä tää on niin lähteny käsistä koko homma. Puutarha laajenee joka suuntaan ja tontin rajoihin on vielä matkaa. Apua!

elämäni matkat... kirjoitti...

Hieno ruusutarhan alku! Mä kunnioitan kovasti ruusunkasvattajia, itse en siinä ole onnistunut. Paitsi juhannusruusu, se kyllä menestyy. Kaikki muut olen hiljakseen tappanut, viimeksi meni Flammentanz ja Pohjantähti köynnösruusut. Ei vaan onnistu, ei.

Marja kirjoitti...

Onnea ruusutarhallesi. Kuvassa oleva vanha ruususi näyttää kovasti suviruusulta, joka tekee runsaasti juurivesoja ja on kova leviämään. Se kukkii täällä mökkipihallani heinäkuun alussa.

Leila Kastelli kirjoitti...

Hei!

Kurkistin sinunkin blogiasi ja katselin noita hienoja lähikuvia, siinähän kukatkin avautuvat aivan toisella tavalla. Aivan outoja ruusuja sinulla suunnitteilla puutarhaan. Mukava nähdä kuinka ne menestyvät. Minä olen aloittanut ihan villiruusuista, mutta yllättävää, kuinka tarhamaisuus alkaa kasvaa...

Aivan ihastuttava tuo tarhakurtturuususi!!!

Sanni kirjoitti...

Kiva, kun tulit vastavierailulle. Käyhän surfailemassa tuolla Oulujoen taimiston sivuilla? Tulee hullutuskohtaus! Taimet ovat kestäväksi todettuja ja kotimaisia. Loistava kirja on tuo Pirjo Vainion Suomen ruusut, siitä olen opiskellut ja sen perusteella tehnyt valintoja. Pimpinellat menestyvät pohjoisessa asti. Kurtturuusut myös ovat kestäviä pensaita. En aio hankkia mitään vaativia ruusuja vaan reheväkasvuisia pensaita. Oulujoen taimisto lisää taimensa vielä omajuurisina eli ne eivät ole vartettu mihinkään koiranruusuun. Taimisto on Muhoksella, joten luulisi näin Etelä-Suomessa onnistuvat, mikäli tarhurilla on mitään tolkkua ;)

Marja kirjoitti...

Hei!
Aiemmassa kommentissani tuli virhe, sorry. Ruusukuvasi muistuttaa kovasti valamonruusua, ei suviruusua, joka kukkii jo juhannuksen maissa.

Sanni kirjoitti...

Valamonruusu se tosiaan mitä ilmeisemmin onkin. Lähetin Ruususta kuvan Simolan rosarion Pirjo Vainiolle ja hän tulkitsi sen myös Valamonruusuksi.